Sähkön siirtoyhtiöiden hinnoittelussa on lähes kymmenkertaisia eroja, ilmenee KTI Kiinteistötiedon Omakotiliitolle tekemästä selvityksestä.
Omakotiliitonvertailun perusteella sähkön siirron perusmaksu on edullisimmillaan 4,70 euroa ja kalleimmillaan 40,66 euroa kuukaudessa.
Vertailusta käy myös ilmi, että sähkön jakeluverkkoyhtiöstä 38 yhtiötä on nostanut yleissiirron hintaa viime vuodesta.
Kaksi yhtiötä on laskenut hintaa, ja 37 jakeluverkkoyhtiötä pitänyt hinnan ennallaan.
Kokonaishintaan vaikuttaa asumismuoto
Omakotiliitto seuraa tilastossaan yleissiirron perusmaksun, kilowattituntihinnan ja tehomaksun muutosta.
Kuluttajalle sähkön siirrosta muodostuvaan kokonaishintaan vaikuttavat eniten asumismuoto ja kulutustottumus.
Ne määrittelevät kotitalouskohtaisesti, kumpi muodostaa suuremman osan sähkölaskusta, siirron perusmaksu vai sähkön energiamaksu eli kilowattituntihinta.
Omassa laskussa summa voi näyttää erilaiselta
Omakotiliitosta kerrotaan, että jakeluverkkoyhtiöillä on tarjolla useampia sähkönsiirtotuotteita. Omakotiliiton selvityksessä on yleissiirtotuote.
Ihmisillä on käytössään myös aika- tai kausisiirtotuotteita, joissa perusmaksu voi olla erisuuruinen.
– Jakeluverkkoyhtiöllä on velvollisuus neuvoa, mikä tuote on edullisin kohteeseen. Yleensä esimerkiksi aikasiirto on hyvä valinta omakotitalokiinteistöön, jossa lämmitys ja veden lämmitys on ajastettu yöaikaan. Vaikka perusmaksu on kalliimpi, energiamaksussa säästää, liiton talous- ja kehityspäällikkö Katja Keränen kertoo MTV Uutisille.
Suomessa on 77 jakeluverkkoyhtiötä.
Kalleimmat siirron perusmaksut:
Halvimmat siirron perusmaksut:
Perusmaksua laskivat viime vuodesta kaksi yhtiötä, Imatran Seudun Sähkönsiirto (muutos -3,35 €/kk) ja Kuopion Sähköverkko (muutos -0,50 €/kk). Kallein sähkönsiirron energiamaksu eli kilowattituntihinta, 6,75 senttiä, on Enontekiön Sähkö Oy:llä. Edullisin hinta 1,69 senttiä, löytyy Rovakairalta. |
Lue myös: Olkiluoto 2:n vuosihuolto venyy jälleen
Juttuun lisätty 10.5.2024 kello 14.09 tieto siitä, että siirtomaksuja on erilaisia.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää