Riittävän korkeissa poliittisissa viroissa toiminen merkitsee Yhdysvalloissa tyypillisesti autoilu-uran loppua.
Yhdysvaltain presidentin virkaan liittyy epäilemättä niin hyviä kuin huonojakin puolia. Osa työhön kuuluvista monista ulottuvuuksista voi presidentistä riippuen osua eri lokeroon kuin jollain toisella, mutta yksimielisyyttäkin löytyy. Etenkin yhdessä asiassa.
Yhdysvaltain presidentti, varapresidentti tai muut erityisen näkyvässä hallinnollisessa asemassa olevat poliitikot eivät nimittäin saa virkakautensa aikana ajaa itse autolla.
Monessa tapauksessa ajamisen saa unohtaa pysyvästi.
LUE MYÖS: Presidenttiehdokkaalta outo lipsautus, josta autojätti tuskin ilahtui: Joe Biden hehkutti autoa, jota ei ole virallisesti edes olemassa
Poliittinen ura ja autoilu eivät sovi hyvin yhteen
Vuonna 2007 Jay Lenon auto-ohjelmassa vieraillut presidentti George W. Bush kertoi, ettei ollut tuolloin ajanut autolla yleisellä tiellä lähes 25 vuoteen. Sen sijaan ranchillaan Bush ajoi aina toisinaan. Hän myös kertoi Lenolle pitävänsä kovasti Ford F-150 King Ranch -avolavastaan, jonka sittemmin myi hyväntekeväisyyshuutokaupassa liki 300 000 dollarin hintaan.
Myös Ronald Reaganin tiedetään nautiskelleen ajamisesta rakkaan Jeepinsä ratissa, mutta hänelläkään ei ollut asiaa oman ranchinsa ulkopuolelle autoilemaan.
Yhdysvaltain viimeinen yleisillä teillä kurvaillut presidentti oli vuosina 1963–1969 virkaa hoitanut Lyndon B. Johnson, joka toimi aiemmin salamurhatun John F. Kennedyn varapresidenttinä.
Kieltoa ei ole kirjattu lakiin
Sääntö ei kuitenkaan ole laki, jonka rikkomisesta voitaisiin rangaista. Kyseessä on käytäntö, jota presidentin suojelemisesta vastaava Yhdysvaltain salainen palvelu vaalii, eikä kukaan ole toistaiseksi lähtenyt vaatimaan sen lopettamistakaan.
Ehkä siksi, että sen taustalla ovat ilmiselvät turvallisuushuolet. Salaisen palvelun agentit nimittäin koulutetaan ajamaan autoa myös tilanteissa, jotka edellyttävät esimerkiksi uhkaavalta vaaralta pakenemista.
LUE MYÖS: Miten USA:n autoteollisuuden käy Joe Bidenin kaudella? Tätä on odotettavissa
Syy olla pyrkimättä
Presidentti Bill Clintonin mukaan ajamisesta luopuminen on yksi isoimmista pestin varjopuolista. Auton ratissa ei nähdä myöskään entistä ulkoministeriä ja presidenttikandidaatti Hillary Clintonia.
Virkaan tammikuussa astuvalle Joe Bidenille siirtymä lienee kivuttomampi kuin monelle muulle, sillä hän toimi Barack Obaman varapresidenttinä, eikä hän ole tästä syystä ajanut enää pitkiin aikoihin muutenkaan. Kovalle Corvette-fanille autoilusta luopuminen on kuitenkin ollut raskas paikka.
– On monta syytä pyrkiä Yhdysvaltain presidentiksi, mutta yksi valtaisa syy olla pyrkimättä, Biden nauroi Jay Lenon ohjelmassa vuonna 2016.
– Tykkään kiihdyttää tuon Z06:n nollasta sataan 3,4 sekunnissa, hän jatkoi.
LUE MYÖS: Tesla-pomo saa tulitukea presidentti Donald Trumpilta: "Lupa täytyy antaa NYT!"
Lähteet: CNBC, The Sydney Morning Herald, MotorBiscuit, Jay Leno's Garage