Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin toiseksi vanhin poika Robert Hunter Biden, 54, tunnetaan lähinnä monista sotkuistaan. Viimeaikoina hän on lisännyt läsnäoloaan myös Valkoisessa talossa.
Hunter Biden ensimmäisen naisen Jill Bidenin kanssa kannustivat eniten presidenttiä pysymään kisassa mukana viimeiseen asti.
Presidentti Biden ilmoitti jättäytyvänsä pois kisasta sunnuntai-iltana Suomen aikaa viestipalvelu X:ssä.
Hunter Biden julkaisi muutama tunti isänsä ilmoituksen jälkeen lausunnon.
– Koko elämäni ajan olen katsonut isääni kunnioittavasti. Miten hän saattoi kärsiä niin paljon sydänsurua ja silti antaa sydämestään niin paljon muille? hän kirjoitti.
– Olen nähnyt, kuinka isäni on elämänsä aikana ottanut vastaan lukemattomien tavallisten amerikkalaisten tuskan. Hän on antanut heille henkilökohtaisen puhelinnumeronsa, koska hän halusi heidän soittavan hänelle, kun heitä sattuu. Kun heidän viimeisetkin toiveensa olivat karkaamassa käsistä. Tämä ehdoton rakkaus on ollut hänen Pohjantähtensä presidenttinä ja vanhempana.
Kirjoitus päättyi tunteikkaasti.
– Olen niin onnekas, että saan joka ilta kiittää häntä ja kertoa, että rakastan häntä. Pyydän kaikkia amerikkalaisia tekemään tänä iltana kanssani samoin. Kiitos, herra presidentti. Rakastan sinua, isä.
Lue myös: Epäsuosittu Kamala, sihteerin kanssa vehdannut ex-pormestari ja "se nainen Michiganista" – kuka heistä astuu Bidenin saappaisiin?
Mukana kokouksissa
Heinäkuun alussa Washingtonista raportoitiin, että Hunter Biden on liittynyt Valkoisen talon tapaamisiin isänsä presidentti Joe Bidenin ja hänen korkeimpien avustajiensa ja neuvonantajiensa kanssa.
Samaan aikaan hän myös alkoi neuvomaan isäänsä tämän päätöksissä.
Tämä käänne tapahtui sen jälkeen, kun presidentti epäonnistui vaaliväittelyssä Donald Trumpia vastaan.
Hunterin tiedetään myös käyneen keskusteluja Valkoisen talon ylempien toimihenkilöiden kanssa.
Vaikka Hunter on aiemminkin osallistunut säännöllisesti Valkoisen talon tapahtumiin, on epätavallista, että Hunter osallistuu isänsä ja hänen tiiminsä kokouksiin.
NBC Newsin mukaan presidentin neuvonantajat hämmästyivätkin Hunterin läsnäolosta siinä määrin, että heidän ensimmäinen kysymyksenä oli: "Mitä helvettiä?"
Kuka on Hunter Biden?
Hunter Biden syntyi helmikuun 4. päivänä vuonna 1970 Delawaressa Joe Bidenille ja edesmenneelle Neilia Hunter Bidenille. Hunterin äiti ja sisko menehtyivät auto-onnettomuudessa vuonna 1972. Hänen veljensä Beau Biden kuoli aivosyöpään vuonna 2015.
Hunter on opiskellut Georgetownin ja Yalen yliopistoissa ja on ammatiltaan lakimies ja lobbari.
Hän on työskennellyt muun muassa Yhdysvaltain kauppaministeriössä Bill Clintonin hallituksessa, USA:n valtiollisen rautatieyhtiö Amtrakin hallituksen varapuheenjohtajana presidentti George W. Bushin nimittämänä, osakkaana sijoitusyhtiö Rosemont Seneca Partnersissa, sekä hallituksen jäsenenä ukrainalaisessa energiayhtiö Burisma Holdingissa. Lisäksi hän on perustanut konsultti- ja lobbausyrityksiä.
Hunter palveli myös Yhdysvaltain laivastossa, josta hänet erotettiin kokaiinin käytön vuoksi.
Hänellä on viisi lasta, kolme ex-vaimonsa Kathleen Buhlen kanssa ja yksi nykyisen vaimon Melissa Cohenin kanssa.
Hunterin neljäs lapsi, 5-vuotias Navy syntyi suhteesta Lunden Robertsiin, arkansasilaiseen naiseen, joka työskenteli tanssijana klubilla, jossa Hunter vietti aikaa Washingtonissa.
Lue myös: Mitä tapahtuu seuraavaksi? 10 kysymystä ja vastausta USA:n erikoisesta tilanteesta
Hunter kiisti olevansa lapsen isä ja Roberts nosti häntä vastaan isyyskanteen. DNA-testi osoitti, että Hunter on Navyn isä.
Roberts kertoo, että Navy on tavannut isänsä videopuhelun välityksellä. Isovanhemmat Joe ja Jill Biden eivät ole tavanneet lapsenlastaan.
Taistelu huume- ja alkoholiriippuvuuden kanssa
Samanaikaisesti kuin suhde Robertsiin, Hunterilla oli suhde aivosyöpään kuolleen veljensä Beaun lesken Hallie Bidenin kanssa.
Hallie Biden todisti Hunteria vastaan oikeudessa ampuma-aseen laittomaan hallussapitoon liittyen.
Hallie kertoi nähneensä revolverin Hunterin autossa ja heittäneensä sen menemään, koska Hunter oli hankkinut aseen pahimman huumeaddiktionsa pyörteissä. Hunter käytti paljon poltettavaa kokaiinia eli crackia, ja Hallie koki, ettei hänellä tulisi olla asetta tuossa mielentilassa.
Oikeudessa Hunteria syytettiin muun muassa siitä, että hän oli valehdellut huumeiden käytöstään hankkiessaan käsiasetta vuonna 2018. Lisäksi häntä syytettiin väärien tietojen antamisesta asekauppiaalle, jolta hän osti aseen.
3:25
Kolmas syytekohta oli laiton ampuma-aseen hallussapito, koska huumeaddiktina hän ei olisi saanut pitää asetta hallussaan.
Hunter on taistellut alkoholi- ja huumeriippuvuuttaan vastaan ja hakeutunut hoitoon useita kertoja.
Valamiehistö totesi Hunterin syylliseksi kaikkiin kolmeen syytekohtaan kesäkuussa. Hunter voi saada enintään 25 vuoden vankeusrangaistuksen kaikista kolmesta syytteestä. Tuomion tarkkaa päivämäärää ei ole määrätty, mutta tuomarin mukaan tuomio annetaan 120 päivän kuluessa.
Presidentti Biden voisi armahtaa poikansa, mutta on sanonut, ettei aio niin tehdä.
Hunteria syytetään lisäksi verorikoksista. Häntä vastaan on nostettu yhteensä yhdeksän liittovaltiotason syytettä muun muassa verojen välttelystä ja väärien verotietojen antamisesta.
Kyseenalaista toimintaa
Veronkiertosyytösten lisäksi Hunteria syytetään epäeettisistä liiketoimintakäytännöistä liittyen hänen työhänsä ukrainalaisen energiayhtiön Burisma Holdingsin hallituksessa.
Hunter Bidenille maksettiin merkittävä korvaus tehtävästään, parhaimmillaan hän ansaitsi 50 000 dollaria kuukaudessa.
Hänen asemansa Burismassa on ollut kiistanalainen mahdollisten eturistiriitojen vuoksi, koska hänen isänsä oli tuolloin Yhdysvaltain varapresidentti ja osallistui Ukraina-politiikkaan.
Kriitikot – eli pitkälti republikaanit – väittivät, että Hunter Bidenin rooli saattoi vaikuttaa Yhdysvaltojen Ukrainaa koskevaan politiikkaan. Todisteita tästä ei ole löydetty.
Burisma ja sen perustaja Mykola Zlochevsky, Ukrainan entinen ympäristö- ja luonnonvaraministeri, ovat olleet tutkinnan kohteena korruptiosta ja rahanpesusta. Joidenkin kriitikoiden mukaan Hunter Bidenin roolin tarkoituksena saattoi olla suojella yritystä tutkimuksilta, vaikka hänen suoraa osallisuuttaan näihin toimiin ei ole todistettu.
Joe Biden ajoi varapresidenttinä Ukrainan johtavan syyttäjän Viktor Shokinin erottamista. Häntä oli arvosteltu kansainvälisesti tehottomuudesta korruption torjunnassa. Shokin tutki myös Burismaa, mikä lisäsi kiistaa varapresidentti Bidenin puolueellisuudesta.
Useiden lähteiden mukaan varapresidentti Bidenin toimet olivat kuitenkin linjassa Yhdysvaltojen ja maan kansainvälisten poliittisten intressien kanssa.
"Väärä lausunto"
Alkuvuodesta entistä FBI:n tiedonantajaa Alexander Smirnovia syytettiin väärien lausuntojen antamisesta väitetystä lahjusjärjestelystä, jossa olivat osallisina Burisma, presidentti Biden ja Hunter.
Smirnovin syytetään valehdelleen siitä, että Bidenit olisivat hyväksyneet maksuja energiayhtiö Burismalta.
Oikeusministeriön mukaan Smirnov antoi väärät lausunnot FBI:lle, koska hän ei pitänyt presidentti Bidenistä.
Republikaanit ovat toistuvasti vedonneet Smirnovin väitteisiin, kun he ovat ajaneet presidentti Bidenin virkarikossyytteeseen asettamista.
NBC Newsin tekemä yksityiskohtainen analyysi Hunter Bidenin tietokoneen kovalevystä tosin osoitti, että Hunterille ja hänen yritykselleen maksettiin 11 miljoonaa dollaria vuosina 2013-2018, mukaan lukien 3,8 miljoonan dollarin maksut CEFC China Energyltä (lakkautetulta öljy- ja kaasuyhtiöltä, jolla on yhteyksiä Kiinan kommunistiseen puolueeseen), sekä Burisma Holdingsilta.
Hunter on itse myöntänyt käyttäneensä rahoja "huumeisiin ja biletykseen".
Arvostelun ja tarkkailun kohde
Hunter on kertonut avoimesti kamppailuistaan huumeiden ja alkoholin kanssa. Tällä hetkellä hän kertoo olevansa täysin raitis.
Hunter julkaisi vuonna 2021 muistelmateoksensa Beautiful Things, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti henkilökohtaisesta ja ammatillisesta elämästään, mukaan lukien kamppailusta riippuvuuden kanssa ja perheensä tragedioiden vaikutuksesta.
Hän on saanut osakseen sympatiaa julkisuuden henkilöiltä, jotka ovat itsekin kamppailleet addiktion kanssa, mutta sitäkin enemmän kritiikkiä toimistaan.
Viimeisimpänä amerikkalaiset ovat kyseenalaistaneet, onko Hunter Bidenin kaltainen mies oikea henkilö viettämään aikaa Valkoisessa talossa ja neuvomaan isäänsä, Yhdysvaltain presidenttiä.
Donald Trump käyttää toistuvasti Hunterin sotkuja kampanjoinnissaan presidentti Bidenia vastaan.
Joe Biden on sanonut tukevaansa poikaansa matkalla raittiuteen ja olevansa ylpeä siitä, että retkahduksista huolimatta Hunter jatkaa yrittämistä.
3:56