Kuningatar Elisabetin kuolemalla on vaikutuksia myös Britannian ulkosuhteisiin.
Brittihovi kertoi eilen suru-uutisen kuningatar Elisabetin kuolemasta. Kuningatar oli nukkunut pois 96-vuotiaana.
Entinen Lontoon-suurlähettiläs Pertti Salolainen kertoo, että rakastetun ja pitkäaikaisen kuningattaren kuolema merkitsee isoja muutoksia Isolle-Britannialle. Samaan aikaan maa saa niin uuden hallituksen, uuden pääministerin kuin uuden kuninkaankin.
– Tämä muuttaa koko konseptia, molempia seurataan suurennuslasin kanssa. Seurataan, mitä Charles alkaa nyt tehdä kuninkaana, Salolainen sanoo.
Tiedetään, että hänellä on kirjava tausta ja monenlaisia harrastuksia. Salolaisen mukaan jää nähtäväksi, kuinka paljon kuningas Charles aikoo olla edelleen mukana esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöissä ja kuinka paljon Kansainyhteisön asioilla.
Kansainyhteisössä on ollut myös sen suuntaista liikehdintää, että Britanniasta voitaisiin irtautua kokonaan.
– Vaikea sanoa, mitä siinä suhteessa alkaa tapahtua. Kuningatarhan hoiti aivan loistavasti näitä suhteita, hänellä taisi olla 15 eri ulkomaanmatkaa Kansainyhteisön maihin, Salolainen kertoo.
Lue myös: Kuningatar Elisabet ilmaisi aiemmin tänä vuonna erikoisen toiveen – toteutui eilen illalla Charlesin noustua valtaan
Se, millainen kuningas Charlesista tulee, jää nähtäväksi. Salolaisen mukaan hän on kouliintunut niin paljon tässä vuosien varrella, että homman pitäisi hoitua hyvin.
– Henkisesti hän on varmasti siihen valmis.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
On pohdittu, luopuuko Britannia monarkiasta kuningatar Elisabetin kuoleman jälkihöyryissä.
– Sellaista keskustelua oli joskus 60-luvulla, että luovuttaisiin kokonaan monarkiasta. En jaksa uskoa, että tällä hetkellä sellaista liikettä syntyisi. Varmasti keskustelua tulee, se on aivan selvää. En kuitenkaan usko, että monarkia olisi aidosti uhattuna, Salolainen summaa.