Vielä 3-4 vuotta sitten kanadalaiset olivat MM-kisoissa tavallisia kisaturisteja. Parin viime vuoden aikana se on saanut vastustajansa näyttämään turisteilta.
Muutama vuosi takaperin Helsingin MM-kisoissa kanadalaiset pyörivät yökerhoissa ja jääkiekon pelaaminen tuntui olevan toissijaista toimintaa. Tästä saattoi saada väärän kuvan suurien jääkiekkomaiden voimasuhteista. Nyt jääkiekkojättiläinen on herännyt ja Kanada on näyttänyt muille maille jääkiekkomaailman kaapin paikan.
Jääkiekon emämaa on voittanut kahden vuoden aikana kahdet jääkiekon arvokisat näytöstyyliin. Ensin Sotshin olympialaisissa Kanadalle ei löytynyt vastusta, kun se marssi vastustamattomasti olympiakultaan voittaen finaalissa Ruotsin 3-0.
Keväällä 2014 Venäjä oli MM-kultamitalisti, mutta viime vuonna vaahteralehtipaidat päättivät ottaa haltuunsa myös MM-kisanäyttämöt.
Kanada tuli kapteeninsa Sidney Crosbyn johdolla ja nappasi kultamitalit matkaansa.
Uusi johtotähti
Nyt Kanadan joukkueesta on muotoutumassa jälleen kivenkova. Crosbyn tulosta kisoihin ei voi olla varma, koska hänen kipparoimansa Pittsburgh Penguins saattaa mennä NHL:n pudotuspeleissä pitkälle. Tämän ei pitäisi huolettaa, koska Crosby on saamassa seuraajan.
Viime NHL-draftin ykkösnimestä Connor McDavidistä näki jo runkosarjassa, että hänestä on kantamaan joukkuetta hädän hetkellä. Nuori supertähti teki 45 otteluun (16+32) 48 tehopistettä. McDavid on jo nyt 18-vuotiaana valmis kantamaan joukkueensa kultamitaleille.
Pätevää tulitukea on myös luvassa. Muut kisajoukkueeseen tähän mennessä valitut sentterit ovat Ryan O’Reilly Buffalosta (21+39) 60 tehopistettä ja Matt Duchene Coloradosta (30+29) 59 tehopistettä.
Kanada tulee saamaan kisoihin jälleen niin kovan nipun, että on vain pelaajien asenteesta kiinni lähteekö joukkue kotiin kultaa kaulassa.