"Mariininsininen aalto" on nyt se, jota Ranskassa eniten pelätään. Aiemmin maata on saattanut pyyhkäistä punainen aalto vasemmiston viedessä voiton paikallis- ja aluevaaleissa, tai sininen aalto, kun maltillisen oikeiston ja keskustan ehdokkaat ovat menestyneet kansalliskokousvaaleissa. Mutta uusin väri on mariininsininen, ja se viittaa maan äärioikeiston menestykseen sen vahvan johtajan, Marinen Le Penin, viitoittamalla tiellä.
Ranskan sosialistipääministeri Manuel Valls menetti kylmäverisyytensä viime viikolla kokonaan varoittamalla voimakkaasti pariinkin otteeseen siitä, että äärioikeisto on nyt "vallan porteilla". Sen jälkeen on kiistelty siitä, kumpi tästä pääministerin varoituksesta lopulta enemmän hyötyy, äärioikeistopuolue Kansallinen Rintama vai muut puolueet.
Mutta mielipidemittausluvut osoittavat, että Valls saattaa olla oikeassa, ja että joka tapauksessa vanhat valtapuolueet ovat nyt helisemässä. Kannatukseltaan suurimmaksi puolueeksi nousseen äärioikeiston Kansallisen Rintaman kannatus on nyt peräti 30 prosenttia. Entisen presidentin, Nicolas Sarkozyn, johtama gaullistipuolue UMP saa nyt hiukan vähemmän eli 29 prosenttia ja vallassa oleva sosialistipuolue PS vain 19 prosenttia kannatuksesta.
Molemmat vanhat valtapuolueet ovatkin nyt ottaneet päävihollisekseen toistensa sijasta äärioikeiston. Le Pen puolestaan räksyttää tasapuolisesti molemmille haukkuen heitä yhteisnimellä UMPS.
Nyt sekä oikeisto, keskusta että vasemmisto ihmettelevät, mihin asti äärioikeiston nousu voi vielä johtaa. Viime vuoden kunnallisvaaleissa äärioikeisto antoi jo esimakua saaden kaikkien aikojen parhaan tuloksensa ja päästen lukuisten kaupunkien ja kuntien valtuustoihin.
Nyt Angouméssa, jossa haastattelin Marine Le Peniä, tämä pääsikin ylpeilemään mielipidemittauksilla, joiden mukaan 75 prosenttia heidän hallinnoimiensa kuntien asukkaista oli tyytyväisiä asioiden hoitoon, kun taas muiden kohdalla tyytyväisyys on kuulemma kymmenen prosenttiyksikköä pienempi. Kuka tutkimuksen on tehnyt ja miten, sitä ei kukaan voi tarkistaa. Ylipäätään Marine Le Pen kuuluu siihen kategoriaan johtajia, jotka latelevat syvällä rintaäänellä silmää räpäyttämättä erilaisia "totuuksia", joiden paikkansa pitävyyttä kenekään on mahdotonta tarkistaa ainakaan sillä hetkellä. Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että Sarkozy on aina ollut myös aikamoinen mestari samassa lajissa.
Lounais-Ranska, jossa Angoumén kylä sijaitsee, on perinteisesti sosialistien aluetta. Äärioikeistolla ja äärivasemmistolla on Ranskassa aina ollut osittain sama äänestäjäkunta; globalisaatiosta ja työttömyydestä kärsivä kansanosa, joka joutuu usein asumaan maahanmuuttajien kanssa samoilla alueilla. Sosialistien vasemman siiven edustajat ovat siis oikeiston ohella hyvin varteenotettavaa kasvualustaa äärioikeistolle.
Talouskriisin ja työttömyyden kasvun myötä Ranskan äärioikeisto on selvästi ohjannut ohjelmaansa houkuttelevaan suuntaan niille, jotka ovat pettyneet vallankahvassa oleviin sosialisteihin. Ääärioikeiston ohjelma on jo niin sosialistinen, että ranskalainen taloustieteilijä Christian Saint Étienne käyttää siitä nimeä "marxisme péroniste", peronistinen marxismi.
Puolueen perustajan ja Marinen isän, Jean-Marie Le Penin, aikoina puolue profiloitui maahanmuuttovastaiseksi rasistiseksi puolueeksi. Ehdin haastatella tätä Euroopan ensimmäistä äärioikeiston menestysjohtajaa muutaman kerran, ja joka kerta hän muisti sanoa minulle - kuten taatusti kaikille muillekin vaaleille ulkomaalaisille naistoimittajille - että jos kaikki Ranskan rajoilla kolkuttelevat olisivat niinkuin "Mademoiselle", ei hänellä olisi mitään maahanmuuttajia vastaan. Isä -Le Penin uskomattomat sutkautukset keskitysleireistä historian yksityiskohtina, leikinlasku polttouuneista ja muut mukavat murjaukset saivat hänet usein oikeuden eteen ja häntä oli helppo inhota.
Mutta Marine Le Pen on monin kerroin isäänsä vaarallisempi siksi, että hän on siistinyt puolueensa kielenkäytön ja erottanut ehdokkaita, jos puhe viittaa rotusortoon tai juutalaisvihaan.
Nyt puolueen suuri vihollinen on EU:n liberaali politiikka, joka on Le Penin mukaan tuhonnut valtion vahvan suojelevan roolin ja sitonut kaikki talouskurimukseen. Ranskan äärioikeiston mukaan protektionismi tekee valtiosta aiempaa vahvemman. No, sehän jos mikä passaa ranskalaisille, jotka ovat jo Colbertin perintöä vahvan julkisen hallinnon kannattajia - maksoi mitä maksoi ja vaikkei kenelläkään ole siihen varaa.
Vahvan valtion pullistelu on Ranskan äärioikeistolle yhtä miellyttävää kuin vahvan johtajan, kuten esimerkiksi Vladimir Putinin ihailu. Mutta pelkkä ihailu ei ole puolueelle riittänyt, vaan kun lainahanat ovat pysyneet omassa maassa kiinni, se on ottanut yhdeksän miljoonan euron lainan Venäjältä. Päinvastoin kuin Espanjassa, missä Podemos-puolueen arveluttava rahanotto Boliviasta on saanut osakseen kovaa arvostelua kansalaisilta ja muilta puolueilta, täällä Ranskassa juuri kukaan ei ole kovin kauheasti paheksunut puolueen nojaamista Putiniin.
Pakko on ihmetellen todeta, että kaikki muu, jopa hyväosaisten notaarien aseman supistuminen, saa täällä aikaan sata kertaa suuremman mekkalan kuin jonkun puolueen turvautuminen epäilyttävään rahoittajaan - varsinkin kun muun Euroopan mukana Ranskankin suhteet Venäjän nykyhallintoon ovat jäissä. Ehkä maan muilla puolueilla ei ole varaa lähteä arvostelemaan Le Penin puolueen rahoitusta, kun huhut muidenkin kampanjarahoituksen tulosta milloin miltäkin ilmansuunnalta olisivat silloin varmasti luupin alla.
Myös vanhojen valtapuolueiden heikkous on ollut mannaa Le Penille. Presidentti Francois Hollande on sktisofreenisessä tilanteessa, jossa hän joutuu tasapainottelemaan kasvupolitiikan ja budjettivajeen korjaamisen välimaastossa, mikä on mahdottomuus. Oikeistojohtaja Sarkozy puolestaan on menettänyt hohtonsa, sillä hänet on jo nähty kerran vallankahvassa ilman kovin merkittäviä tuloksia, ja kaiken lisäksi hänellä tuntuu olevan myös vähän puhti pois.
Marine Le Peniltä sen sijaan ei näytä puhtia puuttuvan. Haastattelin häntä edellisen kerran vuosikausia sitten, kun hän oli ottamassa puoluejohdon isältään, ja täytyy sanoa, että nyt on vauhti vain parantunut. Kansan silmissä häntä ei saa kiikkiin mistään asiasta, niin taitavasti hän on vastauksensa harjoitellut mihin tahansa kysymykseen. Todenpitävyys on toinen asia, mutta jokainen vastaus on heikoimmillaankin energinen ja kovimmillaan erittäin agressiivinen, mikä vetoaa hänen äänestäjäkuntaansa.
Isä Le Penin aikoina vaalikokouksesta oli toimittajien ja kuvaajien viisasta lähteä pois hyvissä ajoin, sillä kokouksen lopussa hulinointi saatoi olla jo vaarallista sekä itselle että kameralle. Nyt ne ne ajat ovat onneksi historiaa, mutta ei tytär Le Penin aikanakaan jännitystä puutu. Tällä kertaa sai tietoa lopullisesta kokoontumispaikasta metsästää myöhään edellisiltaan asti. Lounastilaisuus valokuvasessioineen muiden ehdokkaiden kanssa piti nimittäin olla tietyssä järvenrantahotellissa, mutta kun vasemmistomielenosoittajat ilmestyivät edellisenä päivänä hotellin eteen, maineensa menetystä ja hulinointia pelkäävä Lacotel kieltäytyi pitämästä varausta voimassa. Niipä Le Penin porukan piti löytää seuraavaksi päiväksi uusi paikka alta aikayksikön. Lopulta se onnistui ranskalaisittain niin hyvin, että jopa äärioikeistonkin päivän pääasia, lounasherkut, näyttivät olevan kelvolliset. Lounais-Ranskan erikoisuus on murea ankanliha - ja sitä näytti olevan runsaasti ja eri muodoissa tilausravintola La Cidrerien loihtimilla lautasilla.
Niillä eväillä puolue porskuttelee läpi paikallisvaalien välietapin kohti kahden vuoden takana odottavia presidentinvaaleja. Jos ne olisivat nyt, Marine Le Pen voisi olla varma pääsystä toiselle kierrokselle - ja ensimmäistä kertaa puolueen historiassa jopa tasavallan presidentin virka on mahdollisuuksien rajoissa. Se pistää monet vakaviksi niin Ranskassa kuin muualla Euroopassa.
4:19
