Ranskan presidentti Emmanuel Macron on joutunut sivustakatsojaksi järjestämissään ennenaikaisissa vaaleissa, joiden tulosta Eurooppa odottaa kauhuissaan, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Macron erehtyi uskoessaan, ettei maan hajanainen vasemmisto kykenisi vaaliliittoon ja että hän saisi yksin käydä kamppailun äärioikeistoa vastaan ja voittaa sen. Mutta vasemmisto kokosikin rivinsä, ja nyt taistelussa onkin kolme tahoa, joista yksikään ei saavuta ehdotonta enemmistöä.
Ranskassa jälleen kerran tosiasiallinen tilanne ylittää sen, mihin kenenkään mielikuvitus ei olisi koskaan riittänyt.
Macronin suunnitelma epäonnistui
Kun Macron yllätti kaksi viikkoa sitten EU-vaali-iltana julistamalla ennenaikaiset vaalit Ranskassa, hän ajatteli panna kansalaiset selkä seinää vasten miettimään tosissaan, mitä siitä tulisi, jos Marine Le Penin puolue nousisi todellakin valtaan.
Hän peräänkuulutti "la clarificationia", tilanteen selkeyttämistä, sillä ilman ehdotonta enemmistöä kansalliskokouksessa maata on vaikea - ellei aivan mahdoton - hallita, sillä koalitiohallituksia ei Ranskassa tunneta.
Hajanainen ja pirstaloitunut vasemmisto oli pois pelistä ja äärioikeisto valmistautumaton valtaan uhostaan huolimatta.
Ranskan äärivasemmiston höyrypää
Shokki oli täydellinen kaikille, mutta nyt on mahdoton tietää, olisiko Macronin pokeripeli äärioikeiston kanssa onnistunut, sillä vastoin kaikkia odotuksia vasemmisto saikin rivinsä suoriksi ja se onnistui muodostamaan vaaliliiton.
Nyt siis tiedetään vain se, ettei tilanne ainakaan yhtään selkeydy entisestään, sillä äärioikeiston, äärivasemmiston ja Macronin porukan taistellessa keskenään yksikään näistä kolmesta ei politologien mukaan voi saada ehdotonta enemmistöä kansalliskokoukseen.
Unohtakaa siis koko ”clarification”, päinvastoin oikeampi sana on ”la complication”, asioiden monimutkistuminen.
Ranskan rajojen ulkopuolella lähes kaikki tietävät, kuka on Marine Le Pen, maan äärioikeiston johtaja jo toisessa polvessa. Mutta harvempi tietää, kuka on Jean-Luc Mélenchon, Ranskan äärivasemmiston höyrypää ja varsinainen kauhukakara.
Suuttui kun ei saanut ministerin salkkua
Mélenchon on entinen sosialistipuolueen jäsen, joka suuttui aikoinaan mahtipuolueelle, kun ministerin salkku ei irronnut, vaikka mies on yksi Ranskan parhaista puhujista ja kansanjoukkojen villitsijä.
Aina siitä lähtien Mélenchon on lietsonut kansaa vallanpitäjiä vastaan ja tehnyt kaikkensa estääkseen uudistukset Ranskassa a kaataakseen istuvan presidentin.
Hän esti jo Macronin edeltäjän, sosialistipresidentti François Hollanden kaikki järkevät talousuudistukset, ja hän on ollut kantona kaskessa alusta lähtien koko Macronin hallinnon ajan, lietsonut rauhattomuuksia ja tehnyt kansalliskokouksesta varsinaisen sirkuksen.
Hänen äärivasemmalle sijoittuvan puolueensa nimi, La France Insoumise, Alistumaton Ranska, kertoo jo paljon puolueen luonteesta.
Päämääränä Macronin kaataminen
Kansanvillitsijä Mélenchon on ollut kaksi kertaa lähellä päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle, ja sekös häntä raivostuttaa entistä enemmän.
Viimeiset vajaat kymmenen vuotta hänen korkein päämääränsä on ollut Macronin kaataminen, vaikka molemmat ovat alun perin lähtöisin samasta sosialistipuolueesta.
Viime presidentinvaalien alla Mélenchon onnistui kokoamaan taakseen kaikki vasemmistopuolueet sosialisteista kommunisteihin yhteisen kokoonpanon alle, mutta kun tämä Etelä-Amerikan diktaattoreita avoimesti ihaileva oikkupussi harrasti vasemmiston kokoonpanossa samoja diktaattorin otteita, koko himmeli hajosi mahdottomuuteensa.
EU-vaalien alla kukaan ei enää suostunut yhteistyöhön aina öykkäröivän Mélenchonin kanssa. Ei siis ihme, ettei Macron osannut kuvitellakaan vasemmiston vaaliliittoa; ei sellaista kuvitellut enää kukaan muukaan.
Mutta nähtävästi Mélenchonin silmitön viha Macronia kohtaan ylitti kaiken, kun yhtäkkiä tämä aina raivoava Rymy-Eetu oli lauhkea kuin lammas vakuuttaessaan, ettei hän halua olla mikään ongelma vasemmiston yhdistymiselle.
Kukaan ei ollut uskoa korviaan, kun Mélenchon todella lupasi pitää turpansa kiinni kokoon kursitun vaaliliiton keston ajan.
Macronin puolueen kannatus laskusuunnassa
Niinpä Ranskan hallitsemisesta on nyt taistelemassa äärioikeisto, äärivasemmisto ja niiden keskellä alakynnessä ainoa maltin ääni, Macronin puolue.
Viimeisimmät kannatusluvut osoittavat vasemmiston vaaliliiton nousua viime päivinä niin, että molemmat ääripäät ovat lähes tasoissa; äärioikeisto 29,5 prosenttia ja vasemmisto 28 prosenttia.
Macronin puolueen kannatus on laskenut 18 prosenttiin, ja aiemmin mahtava maltillinen oikeisto saa enää vain kahdeksan prosenttia.
Kun sosialistit menivät vasemmiston vaaliliittoon, se esti Macronin puolueen havitteleman maltillisen sosialidemokraattisen siiven siirtymisen presidentin puolelle. Yllättäen myös entinen presidentti sosialistien François Hollande, lähti vielä ehdokkaaksi.
Rankasti supistunut maltillinen oikeisto, nykyinen tasavaltalaispuolue, puolestaan repesi vielä kahtia, kun sen kansanedustajista 62 siirtyi Le Penin kelkkaan vahvistamaan äärioikeistoa.
Äänestäjille luvattu kuu taivaalta
Meneillään on viimeinen kampanjaviikonloppu tässä käytännössä vain kaksi viikkoa kestävässä salamavaalikampanjoinnissa, sillä vaalien ensimmäinen kierros on edessä jo ensi sunnuntaina kesäkuun 30. päivänä.
Le Penin puolue oli kaikesta uhostaan huolimatta niin valmistaututumaton ennenaikaisiin vaaleihin, että se julkistaa vaaliohjelmansa vasta ensi viikolla.
Toistaiseksi vasemmiston Mélanchonin lupaus pitää suunsa supussa on kestänyt. Molemmat ääripäät ovat luvanneet äänestäjille kuun taivaalta.
Tosin äärioikeiston kampanjaa vetävä Jordan Bardella on joutunut vetämään kaiken aikaa suuria lupauksiaan pois, sillä kaikki tietävät, että eläkeiän lasku 60 vuoteen ainoana EU-maana on silkkaa hulluutta aikana, jolloin eläkkeensaajien määrä kasvaa samalla, kun maksajien määrä laskee.
Äärioikeiston lupaukset ovat entistä hatarampia ja epätäsmällisempiä, sillä vaalien ennakkosuosikilla ei ole varaa virheisiin.
Vasemmiston palkkalupaus oli kauhistus
Kaikki puolueet olivat perjantaina talouselämän edustajien tentattavana. Vasemmiston lupaus nostaa miniminettopalkka 1 600 euroon oli kauhistus.
Macronin porukan nokkamiehet saivat talouselämän aplodit, mutta ääripuolueet muistuttavat joka käänteessä, etteivät he ota vallassa olleilta mitään oppitunteja, niin pahasti Ranska on velkaantunut lisää Macronin kaudella. Tosin millään muulla vallanpitäjällä ei ole koskaan ollut niskassaan keltaliivejä, pandemiaa eikä sotaa Euroopassa.
Mutta äärioikeiston kannattajat siitä viis veisaavat sanoessaan, että Le Penin porukkaa ei ole koskaan kokeiltu, joten annetaan heidän yrittää tällä kertaa. Le Penin valtaantulon vaikutuksista muuhun Eurooppaan ei kukaan välitä edes tietää tuon taivaallista.
Mutta mikä kaikkein odottamattominta, tätä kaikkea joutuukin Macron itse katsomaan nyt sivusta! Kun hän päätti ennenaikaisista vaaleista, hänellä oli mielessään selvät sävelet: Hän olisi vaalikentällä kolmena päivänä viikossa.
Mutta kun toreilla ja turuilla alkoivat Macronin kuvalla varustetut vaalimainokset singota niiden jakajille takaisin, vaadittiin Macronin siirtymistä syrjään koko kampanjasta. Häntä itseään ei siis näy eikä kuulu.
Presidenttipeli on alkanut
Näissä vaaleissa mittaa toisistaan ottavat Le Penin puolueen suosittu puoluejohtaja, 28-vuotias Jordan Bardella sekä Macronin asettama nuori ja lähes yhtä suosittu pääministeri, 35-vuotias Gabriel Attal.
Ranskan perustuslain mukaan presidentti voi määrätä ennenaikaiset vaalit, mutta hänen on konsultoitava asiasta pääministeriään. Sitä Macron ei kuitenkaan tehnyt.
Attal vastusti ennenaikaisia vaaleja ja tarjoutui EU-vaalihäviön jälkeen jättämään eropyynnön pääministerin pallilta. Macron piti päänsä, mutta hänellä ei ollut varaa sivuuttaa supersuosittua Attalia vaalikampanjasta, ja niinpä Attal asetti ehtonsa: Hän suostuu kyllä vetämään Macronin puolueen vaalikampanjaa, mutta Macronin itsensä täytyy jättäytyä siitä kokonaan syrjään.
Se oli kova veto nuorelta mieheltä, jota vielä puoli vuotta sitten nimitettiin vähätellen Mini-Macroniksi. Macronilla on enää vain kaksi ja puoli vuotta aikaa presidenttinä, ja kilpailu paikasta on jo alkanut. Gabriel Attalille tilaisuus nostaa profiiliaan on kullan arvoinen.
"Teillä on tilaisuus äänestää minut pääministeriksi"
Hän kampanjoi nyt ennen kaikkea itseään, panee kaiken likoon ja vetoaa kansaan joka tilaisuudessa: – Presidentti nimitti minut pääministeriksi puoli vuotta sitten. Nyt teillä on tilaisuus äänestää minut pääministeriksi.
Myös Jordan Bardella on nostanut panoksia. Hän toistaa toistamistaan, ettei hän lähde pääministeriksi kuin vain siinä tapauksessa, että hänen puolueensa saa ehdottoman enemmistön. Sillä hän yrittää painostaa kansalaisia äänestämään äärioikeistoa.
Toisaalta takana voi olla sitäkin, että Bardella tietää varsin hyvin, ettei hän voi pitää mahdottomia vaalilupauksiaan, joista hän onkin osan jo peruuttanut. Hänen epäonnistunut pääministerikautensa voisi siis torpetoida Le Penin pyrkimykset tasavallan presidentiksi vuonna 2027. Mutta vaalikampanjan vetäjänä Bardella asettelee jo omia pelinappuloitaan tulevaisuutta varten.
Vaali-iltaa seurataan taatusti Moskovassa
Vaalien toinen kierros käydään viikon päästä ensimmäisestä. Kun heinäkuun 7. päivän iltana yksikään puolue eikä vaaliliitto ole saanut selvää enemmistöä eikä koalitiohallituksen muodostaminen tule kysymykseen ja Bardella on sulkenut pois myös yhteistyön istuvan presidentin kanssa, mitä sitten tapahtuu?
Le Pen on jo nyt julistanut, että ainoa perustuslain suoma vaihtoehto on presidentin eroaminen. Perustuslakiasiantuntijat puolestaan ovat sitä mieltä, että Italian malli virkamieshallituksesta olisi Ranskallekin mahdollinen.
Mutta siihen asti joutuu kaksi aina äänessä ollutta ranskalaista, Emmanuel Macron ja Jean-Luc Mélenchon, pitämään suunsa kiinni.
Ja aivan erityisesti vaali-iltaa seurataan taatusti Moskovassa, sillä molempia, sekä Marine Le Peniä että Jean-Luc Mélenchonia, pidetään Vladimir Putinin pelinappuloina.