Onko sinulla taloudellinen mielenrauha? Omaan talouteen sopiva asuntolaina antaa siihen avaimet – katso vaihtoehdot

MAINOS DB1
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Julkaistu 04.05.2023 11:12

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: DANSKE BANK A/S, SUOMEN SIVULIIKE

Asunnon omistaminen luo vaurautta pitkällä aikavälillä. Danske Bankin tavoitteena on luoda asuntolainan ottajan talouteen sopiva kokonaisratkaisu, joka ottaa talouden heilahdukset mahdollisimman hyvin huomioon.

Taloudellisella mielenrauhalla tarkoitetaan tilannetta, jossa kuluttajalla on hyvä tunne siitä, että oma talous on hallinnassa. Silloin tietää esimerkiksi, mistä oma talous koostuu ja on valmiiksi miettinyt, millaisia tilanteita siinä voi tulla eteen ja on näihin suunnitelmallisesti varautunut.

– Kun ratkaisut ovat valmiina, niin uudetkaan tilanteet eivät kaada taloutta, vaan voi edelleen toteuttaa itselleen tärkeitä asioita, Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala sanoo.

Viime vuosi on kuitenkin haastanut monen suomalaisen taloudellista mielenrauhaa, kun muun muassa energiaan ja korkoihin on mennyt huomattavasti aiempaa enemmän rahaa. Yleinen markkinatilanne on epävarma, ja etenkin suurempi kuluttaminen voi tuntua riskialttiilta sekä epävarmalta.

Mutta kuinka rakentaa omaa taloutta ja säilyttää taloudellinen mielenrauha epävarmassa maailmantalouden tilanteessa?

Oman kodin ostaminen sekä omistaminen on yksi fiksuimmista vaurautta pitkällä aikavälillä kerryttävistä päätöksistä. Se luo paitsi turvaa, myös tarjoaa joustavuutta vuokra-asumista enemmän.

– Jos eteen tulee yllätys, mihin et ole ennalta varautunut, vuokranantaja tuskin myöntää vuokravapaata kuukautta. Vuokralla asuessa ei tule joustoa, etkä pysty neuvottelemaan vuokran suuruudessa jatkossa, Takala sanoo.

Jokainen tilanne punnitaan erikseen

Ensiasunnon ostajille avautuu nyt todella hyviä tilaisuuksia päästä kiinni omaan asuntoon. Fiksun talouspäätöksen tekeminen kannattaa silloin, jos oman talouden peruskivet ovat kunnossa.

Kaikki lähtee oman talouden tuntemisesta tuloineen, menoineen sekä siitä, millaisen lyhennysmäärän pystyy maksamaan. Periaatteessa siitä, minkä suuruista asuntolainan lyhennyserää oma talous kestäisi.

– Taloudellisen tilanteen vakaus ja ennustettavuus pitää olla kunnossa. Elämäntilanteen tulee olla vakaa siinä määrin, että on järkevää sitoa itsensä uuteen kotiin pidemmäksi aikaa, Takala selittää.

Pankki punnitsee jokaisen asiakkaan tilanteen erikseen, ja asuntolainaneuvottelussa käydään tarkasti läpi asiakkaan talouden kokonaisuus; tulot, menot, varat sekä velat. Dialogi ei kuitenkaan pääty siihen, vaan neuvottelussa keskustellaan asiakkaan koko elämäntilanteesta tarpeineen, toiveineen sekä haaveineen.

– Esimerkiksi siitä, haluaako asiakas elää yksin vai onko hänellä toiveissa yhteen muutto puolison kanssa, isompaan asuntoon vaihtaminen tai perheen perustaminen. Keskustellaan opintojen tilanteesta, lisäopintojen mahdollisuudesta sekä muista lähitulevaisuuden aikomuksista, Takala luettelee.

Jokaisen asiakkaan taloutta pohditaan siis kokonaisuutena, ja pankki etsii asuntolainaan parhaan mahdollisen ratkaisun. Lopullinen lainamäärä pohjautuu yhteiseen keskusteluun sekä asiakkaan omiin suunnitelmiin.

Korkosuojauksella vakautta, lainaturvalla suojaa

Vaikka talous tuntuisikin olevan vakaalla pohjalla, saattaa yllättävien menojen pelko rajoittaa halukkuutta vaikkapa ensiasunnon ostoon. Pankki kuitenkin tarjoaa sekä tuoreelle lainanottajalle, että vanhaa asuntolainaa lyhentävälle lukuisia turvaa tuovia vaihtoehtoja.

–  Tavoitteena on varmistaa, että asiakkaan laina-aika jättää kuukausittain arjen talouteen tilaa ja mahdollisuuden vaurastua asuntolainan lyhentämisen ohella. Vaihtoehdoilla myös varmistetaan, että talous kantaa yllätysten varalta eikä huolta talouden kestämisestä tarvitse kantaa, Takala sanoo.

Pitkä laina-aika maltillisine lyhennyserineen antaa mahdollisuuden säästämiseen tai muun varallisuuden kerryttämiseen. Korkosuojaus puolestaan varmistaa, ettei asuntolainan viitekorko nouse suojausaikana määritetyn enimmäistason yli. Se sopii mielenrauhaa toivovalle asiakkaalle, joka haluaa vakiinnuttaa kuukausimenot korkojen osalta. Ratkaisu tarjoaa taloudellista vakautta asuntorahoituksen suhteen.

Toinen tapa koron suojaamiseen on niin kutsuttu korkoputki, jossa korko vaihtelee ennalta asetetun korkolattian- ja katon välillä markkinatilanteen mukaan nousematta yhdessä sovitun määrän yli.

– Sitä kautta korkokustannusta voi suojata, luoda mielenrauhaa sekä tuoda korkokuluihin vakautta, Takala sanoo.

Lainaturva turvaa asuntolainan takaisinmaksua vakavien elämäntapahtumien varalta. Se tuo vakautta esimerkiksi tilanteessa, jossa kuolema tai vakava tapaturmainen vammautuminen muuttavat perheen maksukykyä. Tuolloin lainan maksaminen ei lankea yhden henkilön harteille.

– Esimerkiksi perheen ei tarvitse lähteä myymään kotia kuolemantapauksenkaan kohdalla, jos toinen lainan ottaja voi edelleen lyhentää jäljelle jäävää lainaa omilla tuloillaan, tai laina on jo turvan kautta kokonaan poismaksettu. Riippuen turvan tasosta, lainaturva maksaa lainan osittain tai jopa kokonaan takaisin tällaisissa vakavissa elämäntilanteissa, Takala sanoo.

Lainaturva sopii myös tilanteeseen, jossa lainan ottajan vanhemmat ovat taanneet lainan. Kuolemantapauksessa lainaturva maksaa lainan pois, eivätkä vanhemmat menetä esimerkiksi lainantakaukseen käyttämäänsä asuntoa.

Puskuri kuntoon lyhennysvapaalla

Taloudellinen puskuri on yksi talouden tärkeimmistä joustoelementeistä, joka auttaa selviytymään yllättävistä taloudellisista menoista – esimerkiksi kodinkoneen rikkoutumisesta tai odottamattoman korkeasta sähkölaskusta. Suosituksena on, että tilillä on puskurina neljän kuukauden menoja vastaava summa.

– Moni saattaa käyttää puskurin asunnon käsirahaan tai asuntolainan lyhennykseen. Se olisi kuitenkin tärkeää kerryttää mahdollisimman nopeasti takaisin tilille, ettei oma talous mene liian tiukoille, Takala muistuttaa.

Lyhennysvapaa tai laina-ajan pidennys voivat olla todella tehokkaita työkaluja oman talouden puskurin takaisinkerryttämiseen tai isompaan hankintaan säästämiseen.

Pankin kanssa on mahdollista neuvotella lyhennysvapaasta esimerkiksi laina-ajan alussa, jolloin puskuri palauttaa taloudellisen mielenrauhan jopa heti asunnon oston jälkeen.

– Katsomme, että asiakkaan laina-aika on sellainen, että vaikka heti lainan alussa voi ottaa lyhennysvapaan. Tuolloin puskurin voi säästää kätevästi tuottotilille, ja taloustilanne on jälleen tasapainossa, Takala päättää.

Pohditko ensimmäisen asunnon ostoa, parempaa sijaintia vai isompia neliöitä? Tee päätös, joka antaa avaimet taloudelliseen mielenrauhaan. Hae sinulle sopivaa asuntolainaa Danske Bankissa.

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike. Rekisteröity toimipaikka ja osoite Helsinki, Televisiokatu 1, 00075 DANSKE BANK. Y-tunnus 1078693-2.