Katie kertoo oppineensa jo lapsena ajattelemaan, että on vain "naisen vastuulla" hoitaa koti ja lapset. – Eivät miehet makaa sängyssä miettien, mitä heidän pitää tehdä seuraavana päivänä, jotta kaikki sujuisi hyvin, Katie kuvailee.
Katie Bingham-Smith muistaa nähneensä oman äitinsä hoitavan kaikki kodin työt. Perheessä oli kolme tytärtä ja äiti, ja jossain vaiheessa elämäänsä Katie kertoo sisäistäneensä opin siitä, että on äidin tehtävä hoitaa kaikki kotona.
– En ymmärtänyt, miten vähän miehet ajattelevat tulevia tapahtumia, Katie kuvailee Scary Mommy -sivustolla.
– Samalla, kun itse stressasin tahrasta matossa tai siitä, onko ostamissani muroissa liikaa säilöntäaineita, (nyt ex-)mieheni ajatteli nykyhetkeä ja siinä se. Suurin osa miehistä ei näe, että lapsen housut ovat liian lyhyet, mutta äidit näkevät.
"Jos mieheni tarvitsi jotain, hän kysyi minulta, missä tuo jokin on..."
Katiella on kolme lasta. Hän kertoo olleensa aina taloutensa "johtaja" ja yksinkertaisesti tottuneensa ajan myötä hoitamaan kaiken: hän varasi perheen lääkäriajat ja hammaslääkärikäynnit ja katsastutti myös auton.
– Jos mieheni tarvitsi jotain, hän kysyi minulta, missä tuo jokin on. Pyykkäsin, ja jos jokin ei ollut puhdas, mieheni vain pärjäili, kunnes tuo jokin oli taas pesty, Katie kuvailee.
Katien mukaan äidin vaistot heräävät heti vauvan synnyttyä, ja nainen alkaa pohtia kaikkea mahdollista: onko vauvalla nälkä, hengittääkö hän hyvin, onko kotona tarpeeksi ruokaa? Katie kuitenkin uskoo, että miehet eivät ole samanlaisia.
– Samalla miehet näyttävät kavereilleen, miten voivat asetella vauvan kämmenen niin, että lapsi vaikuttaa näyttävän keskisormea. Ja samalla mies kysyy, missä hänen puhelimensa on, jotta hän voisi ottaa kuvan, Katie kuvailee.
– Kukaan ei kysy äidiltä, onko hän väsynyt, koska tekee niin paljon. Kukaan ei pidä isona juttuna sitä, että kuulee työssäkäyvän äidin kasvattavan lapsia ja hoitavan kaiken kokkaamisen, siivoamisen ja suunnittelemisen. Mutta kun isä nähdään lasten ja koiran kanssa ulkona puistossa, ihmiset katsovat häntä kuin hän olisi elokuvatähti ja hänen pitäisi pukeutua sankarinviittaan.
Katie rannalla lapsineen. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Henkinen taakka" on enemmän äitien harteilla
Katie uskoo, että perheen pyörittämisen "henkinen taakka" on aina ollut enemmän äitien harteilla. Tukea hän ei silti koe saaneensa.
– Meille sanotaan, että lakkaa hätäilemästä, anna vain olla, elä hetkessä, tee se huomenna. Isät eivät huolehdi muiden tunteiden loukkaamisesta, talon siisteydestä vieraiden saapuessa tai siitä, onko lapsella samaa paria olevat sukat, kun hän menee kouluun, Katie sanoo.
Toisessa tekstissään Katie toteaakin, että hänen "äitien burn-outinsa" vain paheni koronaviruksen myötä.
– Kärsimme burn-outista aiemminkin, ei siitä ole epäilystäkään. Mutta tämä? Tämä on aivan toinen taso, jota kukaan meistä ei ole ennen kokenut, hän kirjoittaa.
"Hän tunne lainkaan syyllisyyttä siitä, että siirtää vastuun muille"
Kun koronapandemia alkoi, kotiin töihin pakotettu Katie yritti saada lastensa etäopiskelun toimimaan. Hän sai ex-mieheltään viestin, jossa tämä toivoi, että lapset olisivat hoitaneet päivän koulutehtävät ennen kuin hän noutaa nämä luokseen, jotta hän ja lapset "voivat rentoutua".
– Mies käski minua varmistamaan, etteivät lapset ole puhelintensa ääressä koko päivää. Sitten hän päätti viestin kivaan lauseeseen: "Luulen, että annat heidän syödä liikaa roskaruokaa. Ai niin, ja voitko katsoa, mihin aikaan heidän hammaslääkäriaikansa voidaan siirtää?", Katie kuvaa.
– Tämä oli todiste siitä, ettei hänelle ole ongelma pyytää minua tekemään asioita, koska olen aina vain hoitanut ne. Mutta tämä todisti myös, ettei hän tunne lainkaan syyllisyyttä siitä, että siirtää vastuun muille.
"Eivät miehet makaa sängyssä miettien, mitä heidän pitää tehdä seuraavana päivänä..."
Katie on jutellut muiden äitien kanssa, ja keskustelut ovat korona-aikana olleet täynnä huolta esimerkiksi siitä, miten rahat riittävät tai voivatko lapset hyvin. Katien mukaan miehet kuitenkin vaikuttavat vain muistelevan kavereidensa kanssa opiskeluaikojaan sen sijaan, että käyttäisivät videopuhelut perheasioista huolehtimiseen.
– Eivät miehet makaa sängyssä miettien, mitä heidän pitää tehdä seuraavana päivänä, jotta kaikki sujuisi mukavasti. Heistä ei tunnu siltä, että heidän pitää hallita kaikkien tunteita ja hyvinvointia samalla, kun he antavat oman hyvinvointinsa hiipua taka-alalle, Katie sanoo.
Uskoo, että henkinen taakka on tuplaantunut
Hänen mukaansa äidit ovatkin uupuneita, koska ajattelevat jatkuvasti tulevaa ja sitä, mitä kaikkea pitää vielä tehdä.
– Monesti kumppanit pyytävät vain sanomaan ja pyytämään, mitä tarvitsemme, ja he lupaavat ilolla auttaa. Mutta avun pyytäminenkin on vain yksi lisäasia, joka äitien täytyy tehdä.
Katie uskookin, että moni äiti oli väsynyt jo ennen koronapandemiaa, ja nyt henkinen taakka on vähintään tuplaantunut.
– Voin sanoa sinulle vain, ettet ole väärässä, jos olosi on tällainen, etkä ole yksin, hän kirjoittaa.
"Tämä on elämäni tarina"
Moni on samaistunut Katien ajatuksiin siitä, että miehiä kiitellään niiden asioiden tekemisestä, joita äideiltä yksinkertaisesti odotetaan.
– Tämä on minun elämääni, LA Mooswa kirjoittaa Facebookissa.
– Tämä on elämäni tarina, Estefany Gonzalez-Pandurokin toteaa.
Osa keskustelijoista huomauttaa, ettei tilanne ole äitien syy.
– En pidä uhrien syyttelystä malliin "naiset ottavat tehdäkseen ekstratyöt", ihan kuin me vapaaehtoisesti panisimme itsemme juoksemaan läpi loputtomien hommien kuin hamsterit juoksupyörissään. Se työ vain hitto vie jätetään meille, siinä se. Naiset eivät ole tässä ongelma, kiitos vain, Isobel Sh napauttaa.
Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä siitä, että miehet eivät auta kotitöissä. Moni kommentoija huomauttaa, että osa miehistä kyllä hoitaa sekä lapsia että kotia pyytämättä.
– Olen samaa mieltä siitä, että naisina ja äiteinä meillä on paljon asioita hoidettavanamme. Mutta se, että kiistämme kaikkien miesten ja isien toiminnan ja pidämme yllä stereotypiaa siitä, että miehet eivät voi auttaa tai vain auta, on väärin. Olen pahoillani, jos sinun kokemuksesi on tuo, mutta se ei ole aina totta, Noelle Gunn Elliott kuvaa.