Eezy on palvelu, joka tarjoaa helpon tavan työskennellä yrittäjämäisesti ilman omaa yritystä.
Monen haaveena on yrittäjyys ja sen mukanaan tuoma vapaus ja itsenäisyys. Kuitenkin kynnys yrittäjäksi ryhtymisestä tuntuu monesta liian korkealta. On perustettava yritys, tehtävä ilmoituksia eri viranomaisille, järjestettävä laskutus ja kirjanpito, jne. Vasta tämän jälkeen pääsee yrittämään, eli markkinoimaan palveluksiaan sekä hankkimaan asiakaskuntaa.
Kuitenkin suurin osa perustettavista yrityksistä perustetaan vain siksi, että yrittäjä voi työskennellä itsenäisesti ja laskuttaa työnsä toimeksiantajaltaan. Väistämättä tuleekin mieleen, pitääkö itsenäisen työnteon olla näin byrokraattista?
Eezy on uudenlainen, helppo mahdollisuus toimia yrittäjämäisesti
Tämän ongelman ratkaisuksi perustettiin kaksi vuotta sitten Eezy, joka on uudenlainen, helpompi tapa toimia yrittäjämäisesti. Eezyn kautta toimitaan itsenäisesti ja yrittäjämäisesti, mutta kuitenkin työsuhteessa. Eezyn kautta toimivalla ei ole yrittäjän velvollisuuksia, eikä muitakaan paperitöitä. Tekijän ja Eezyn välillä on selkeä työnjako; tekijä markkinoi osaamistaan itsenäisesti sekä sopii työnsä ehdoista toimeksiantajansa kanssa. Eezy puolestaan vastaa työnantajana lakisääteisistä velvoitteista, ja hoitaa kaikki paperityöt laskutuksesta palkanmaksuun.
Eezyssä on etuja omaan yritykseen verrattuna
Suurimpana etuna on mahdollisuus keskittyä kokonaan oman työn markkinointiin sekä varsinaiseen tuottavaan työhön, koska aikaa vieviä paperitöitä eikä yrittäjän velvollisuuksia ole. Eezyn kautta toimiminen on myös riskitöntä, koska juoksevia kuluja (esim. tilitoimistomaksut, yrittäjäeläke, vakuutukset) ei ole.
Palvelun käytöstä maksetaan vasta silloin, kun itsekin saa palkkaa. Oman toiminnan tulos maksetaan nettopalkkana, josta on jo maksettu kaikki tarvittavat maksut. Näin ollen ei voi jäädä velkaa, eikä myöskään ajautua taloudellisiin vaikeuksiin, vaikkei toiminta lähtisikään suunnitelmien mukaan pyörimään. Suuri, ja useille ratkaiseva etu omaan yritykseen verrattuna on se, että töiden väliseltä ajalta on mahdollista saada työttömyyspäivärahaa.
Kenelle Eezy sopii?
Eezy sopii henkilölle joka haluaa toimia ammatissaan itsenäisesti, mutta joka ei kuitenkaan halua käyttää aikaansa paperitöihin ja yrittäjän muihin velvollisuuksiin. Menestyksellinen toiminta Eezyn kautta vaatii samoja ominaisuuksia kuin ”oikeallakin” yrittäjällä, eli kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuun ottamista omasta työstä. Tämän lisäksi täytyy osata markkinoida omaa työtään ja palveluksiaan.
Mille aloille Eezy sopii?
Eezyssä toimii lähes tuhat eri alojen ammattilaista. Edustettuina ovat lähes kaikki alat: konsultteja, kouluttajia, valokuvaajia, graafikkoja, IT-ammattilaisia, kielenkääntäjiä, toimistotyöntekijöitä, esiintyviä artisteja, kodinhoitajia, siivoojia, rakentamisen ja remontoinnin ammattilaisia, asentajia, mökkitalonmiehiä, maatalouslomittajia, jne.
Tähtäimessä oma yritys
Eezy on myös oivallinen keino harjoitella yrittäjyyttä riskittömästi. Eezyn kautta voi riskittömästi testata ja kehittää liikeideaa, sekä kerätä asiakaskuntaa mahdollista myöhemmin perustettavaa yritystä varten. Tästä on myös etua, mikäli päättää hakea myöhemmin starttirahaa.
Eezy on myös hyvä työllistymiskeino työttömälle
Työllistyminen perinteiseen työsuhteeseen ei ole näinä aikoina helppoa. Työllistymisen esteenä saattaa olla hakijan ikä, päivittämätön ammattitaito, tai vain oman alan vapaitten työpaikkojen puute. Työnantajien kynnys palkata työntekijöitä on korkea, vaikka monessa yrityksessä olisin tarvetta ja tekemättömiä töitä. Tällöin saattaa oman työpanoksen myynti laskutusperiaatteella johtaa helpommin työllistymiseen. Toimeksiantaja voi ostaa työtä tarvittavan määrän tarvitsemaansa aikaan. Tehty työ on helppo maksaa laskulla, jolloin työsuhteeseen liittyvät työnantajan velvollisuudet jäävät pois.
Tutustu ja lue lisää osoitteesta: www.eezy.fi
Artikkelin tarjoaa: Eezy
Kuvat: Shutterstock