Kun yleisurheilun MM-kisat nytkähtävät Dohassa tänään käyntiin, edellisten MM-karkeloiden puhutuin tähti on sivussa. Usain Boltin saappaita sovitellaan nyt vahvimmin yhdysvaltalaissprintteri Noah Lylesin, 22, jalkoihin.
LUE MYÖS: Nyt meni täysin läskiksi: Timanttiliigan historiaa tehnyt jenkkisprintteri sekoili vessapuheilla tv-haastattelussa
Lyles on 200 metrin suurin MM-kultasuosikki. Hän on tikannut tällä kaudella 200 metrin kansainväliseksi kärkiajaksi 19,50. Usain Boltin maailmanennätysaikaan 19,19 on kiristettävää 0,31 sekunnin verran.
Lyles aikoo vielä ottaa ME:n omiin nimiinsä – historiallisen hurjalla tavalla.
– Ajattelen edelleen, että 18 sekuntia on mahdollista. Jos saavutan sen, en pysähdy siihenkään, Lyles sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Aion työntää rajoja niin pikälle kuin pystyn, jotta kellä tahansa, joka minua seuraa, on pitkä tie kuljettavanaan.
"Ne olivat pitkiä päiviä"
Lyles on nopea myös 100 metrillä: tällä kaudella hän on päästellyt ennätyksekseen 9,86. Lyles aikookin voittaa Dohan MM-kisoissa "joitain mitaleja".
Sitä varten yhdysvaltalainen on maksanut hintaa. Valmistautumiseen kuului kaksi pitkää kuukautta Euroopassa poissa kotoa, joiden aikana Lyles testasi itseään henkisesti. Kovat tavoitteet, keskittyminen oleelliseen.
LUE MYÖS: Jamaikan sprintterilupausta uhkasi 4 vuoden dopingpanna – mitään ei tullut: "Huoltaja antoi tabletteja"
– Viimeiset kaksi viikkoa olivat todella vaikeat, kun podin koti-ikävää. Olin yksinäni, menin sänkyyn, söin, harjoittelin, palauduin ja toistin tämän.
– Ne olivat pitkiä päiviä.
"En ole täyttämässä tyhjiötä"
Dohassa on lunastamisen aika. On myös lupa räväyttää. Värikkäänä persoonana tunnettu Lyles aikoo värjätä hiuksensa MM-kisojen startteihinsa hopean värillä.
Vaikka esille nostetaan yhtymäkohtia showtähden elkeistä tunnettuun Boltiin, Lyles ei näe itseään jamaikalaislegendan manttelinperijänä.
– En näe itseäni täyttämässä tyhjiötä. Olen täällä vain omana itsenäni.
LUE MYÖS: Asiantuntija väläyttää hurjaa suomalaista MM-pommia Dohan juoksuradoilta: "Murtautuukin mitaleille"
Ja siihen kuuluu suurieleinen viihdyttävyys.
– En pelkää hauskanpitämistä ja showmiehenä olemista radalla.
Lyles nauttii, yleisö nauttii.
8:10