Kohutun maskikaupan takia julkisuuteen noussut Onni Sarmaste kertoo MTV Uutisille, että keskusrikospoliisi on jäädyttänyt hänen tililtään varoja kahden miljoonan euron edestä. Sarmaste myös vahvistaa, että hän on hankkinut uutisotsikoihin nousseet luksusautot, Bentleyn ja Porschen.
Onni Sarmaste teki noin viiden miljoonan euron arvoiset suojamaskikaupat Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.
Pian selvisi, että Kiinasta Suomeen tuodut maskit eivät täyttäneet sille asetettuja kriteerejä. Huoltovarmuuskeskus maksoi kuitenkin Sarmasteen yritykselle viisi miljoonaa euroa.
Nyt liikemies kertoo MTV Uutisille, että keskusrikospoliisi on jäädyttänyt hänen varojaan kahden miljoonan euron edestä.
– Rahat jäädytettiin jo viime viikon perjantaina. Syy liittyy tähän maskikauppaan, Sarmaste kertoo.
Sarmaste on pitkään väistellyt kysymyksiä liittyen Bentley- ja Porsche-luksusautokauppoihin. Nyt hän myöntää hankkineensa autot, mutta korostaa, että hän omistaa myös useita muitakin autoja. MTV Uutisille hän kertoo, että hänen nimissään on viisi muuta autoa.
Katso video, millaisesta autosta on kyse: 0:27
Sarmaste sanoo, että krp kutsunee hänet ensi viikolla kuulusteluihin, jos maskikaupassa on ylipäätään syytä epäillä rikosta. Sarmaste epäilee MTV Uutisten haastattelussa, että käsky varojen jäädyttämiseen tuli ”korkealta taholta”.
– Koko liiketoimintani on tämän asian takia jäissä. Tulen hakemaan vahingonkorvauksia, Sarmaste sanoo.
Varojen jäädyttämisestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.