Luovuus ei ole pelkkä synnynnäinen lahja – siinä voi kehittyä. Luovuuden lisäämisessä on tärkeää antaa ajatuksille tilaa.
Luovuus ei ole pelkkä synnynnäinen lahja. Se on taito, jota voi kehittää. Luovuudesta tulee yleensä mieleen taidemaalari tai mainostoimiston johtaja, mutta luova tekeminen ei ole pelkkää taiteilua. Se on myös tuttujen asioiden tekemistä uudella tavalla.
Miten ajattelet?
Luovuutta on tutkittu paljon. Perinteinen käsitys on, että älykkyysosamäärä kertoo konvergoivasta ajattelusta, luovuus taas divergoivasta ajattelusta. Kumpaa sinä edustat vahvemmin?
Konvergoiva ajattelu…
– On systemaattista
– On ongelmanratkaisua
– Vastaa kysymyksiin, joihin on yksi oikea vastaus
– Selvittää esimerkiksi, mikä jonkin ruoan resepti on
Divergoiva ajattelu…
– On lateraalista, eli suoraviivaisen ajattelun vastakohta
– Vastaa kysymyksiin, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta
– Luo uusia kysymyksiä
– Selvittää esimerkiksi, miten ruokaa voisi valmistaa uudella tavalla
Lisää luovuutta!
Luovuuden lisäämisessä on tärkeää antaa ajatuksille tilaa. Luovuus harvoin tapahtuu juuri silloin, kun vastauksia ongelmaan täytyy keksiä nyt, heti. Tee kävelylenkki, keskity johonkin aivan muuhun. Pidä taukoja. Jos sinusta tuntuu, ettei aikaa liikene, ajattele näin: pidätkö luovuutta tärkeänä asiana? Eikö sinulla muka saa olla aikaa kehittää uusia, luovia ratkaisuja esimerkiksi työssäsi?
Stressi vähentää luovuutta, sillä stressaavassa tilanteessa ihminen alkaa usein . Tee tarvittavat toimenpiteet stressin vähentämiseksi:
– Opi sanomaan "ei".
– Hanki kalenteri ja käytä sitä!
–
Luovuus on usein vanhan asian tekemistä tai yhdistämistä uuteen asiaan. Altista siis itsesi uusille ideoille ja ajatuksille. Lue kirjoja, keskustele, ja ennen kaikkea: usko mahdolliseen! Paras tapa nirhata orastavat ideat on alkaa pohtia sitä, etteivät ne kuitenkaan onnistu, eikä sinulla ole rahaakaan niiden toteuttamiseen. Älä tyrmää hulluiltakaan kuulostavia ideoita, vaan pyydä lisätietoa.
Ongelmien ratkaisussa muiden tuki ja ideat voivat olla ensiarvoisen tärkeitä. Kun kuvailet ongelmaa muille, saat heiltä ideoita – tai keksit samalla itse ratkaisun. Jos kaveria ei ole lähettyvillä, kaiva puhelimesi esiin ja postaa kysymys Facebookiin. Voit kysyä ravintolasuosituksia sosiaalisessa mediassa, mikset siis anoisi apua myös ideointiin?
Tee lista
Kun luova idea on löytynyt, on aika tehdä päätöksiä. Päätöksen tekemiseen kuuluu väärän valinnan mahdollisuus; entä, jos se toinen idea olisikin ollut parempi?
Listaa saamasi ideat sekä niiden plussat ja miinukset. Kummassa ideassa on enemmän hyviä puolia? Koita puhua itsesi jonkun idean puolelle perustelemalla, miksi se on paras ajatus kaikista. Pohdi, miten paljon voimavaroja, kuten aikaa ja rahaa, valinnat vaativat.
Ongelmanratkaisussa kaverin apu voi olla korvaamatonta, mutta tee suuret päätöset itse. Jos kutsut kymmenen ihmistä valitsemaan elokuvaa kanssasi, he tuskin päätyvät samaan vaihtoehtoon. Tutkimusten mukaan seitsemän henkilöä kykenee vielä tekemään päätöksen – jos ihmisiä on enemmän, päätöksenteon tehokkuus alkaa laskea.
Tee päätös, kun olet hyvin levännyt, tyytyväinen ja rauhallinen. Älä yritä valita liian monen idean väliltä! Jos ideoita on liikaa, sinuun voi iskeä niin kutsuttu analyysihalvaus: kun vaihtoehtoja on loputtomasti, et kykene valitsemaan yhtäkään. Vaikka sinulla ei olisi tietoa kaikkien ideoidesi kaikista ominaisuuksista, tee päätös silti pian. Älä viivyttele vain siksi, ettet tiedä kaikkea.
Epäonnistumisen uhkaa
Luovuuteen kuuluu epäonnistumisen uhka. Kun kokeilet jotakin uutta, saattaa olla, että ideasi ei toimikaan. Saatat joutua naurunalaiseksi – sehän olisi kamalaa, suoranainen maailmanloppu!
Uskalla epäonnistua. Jos kokeilet ja epäonnistut yhden kerran, yrityksesi jäi epäonnistuneeksi. Jos kokeilet sata kertaa aina erilaisilla tavoilla, jokin tavoista toimii – tai ainakin tuottaa uusia, luovia ideoita.
Kanna mukanasi pientä vihkoa tai kirjoita ideasi ylös puhelimeesi sitä mukaa, kun niitä tulee. Eikö olisi kamalaa saada hauska idea ja unohtaa se sitten? Varaudu luovuuteen: se voi iskeä koska tahansa!
Jos ongelma ei tunnu ratkeavan, mene nukkumaan. Kokeile aamulla uudelleen. Riittävä uni vähentää stressiä ja nostaa mielialaasi!
Lue myös:
Näillä kolmella sanalla voit muuttaa elämäsi
Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi
Lähde: Sampo Sammalisto: Viisas pääsee vähemmällä – 52 niksiä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään (Kauppakamari)