Oprah presidentiksi? Trump toivottaa mukaan presidenttikisaan

Oprah Winfrey
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.01.2018 08:00

MTV UUTISET – Reuters

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toivottaa tähtijuontaja Oprah Winfreyn mukaan presidenttikisaan vuonna 2020.

Kerroimme eilen, että kahden Winfreyn läheisen ystävän mukaan hän pohtii aktiivisesti asettumista ehdolle vuoden 2020 presidentinvaaleihin.

Winfrey piti sunnuntaina tunteisiin vetoavan ja poliitikkomaisen puheen Golden Globe -palkintogaalassa.

Winfrey, 63, palkittiin gaalassa Cecil B. DeMille -kunnianosoituspalkinnolla urastaan sekä erityisesti työstään vahvojen naisten esiintuojana mediassa. Winfrey tuki puheessaan voimakkaasti #MeToo-kampanjaa sekä muistutti 1950- ja 1960-lukujen kansalaisoikeustaisteluista.

Puheen jälkeen mediassa ja sosiaalisessa mediassa ykköspuheenaiheeksi nousikin spekulointi Winfreyn presidenttiydellä. Winfreyn ystävien mukaan juontajaa on kehotettu lähtemään presidenttikisaan jo kuukausia. Winfrey ei ole kuitenkaan tehnyt vielä lopullista päätöstään.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat