Lumi Barronista, 22, tuli yhdessä päivässä tunnettu taiteilija vekkulin koulutyönsä avulla. Nyt Yhdysvalloissa asuva taiteilija kertoo MTV Uutisille, miltä medioilta ja ihmisiltä saatu huomio tuntuu.
Kerroimme perjantaina opiskelijasta, joka toteutti kouluprojektinsa takapihalla vipeltävien Pittsburghin oravien kanssa. Jo samana iltana naisen isoisä otti yhteyttä MTV Uutisiin ja kertoi, että taiteilija Lumi Barron ei ole vain yhdysvaltalainen – hän on puoliksi myös suomalainen.
– Synnyin Suomessa, mutta perheeni muutti Yhdysvaltoihin Oregoniin minun olessa 1-vuotias, Lumi sanoo MTV Uutisisten haastattelussa sujuvalla suomen kielellä.
Sittemmin Pittsburgh Penssylvaniaan asettuneesta yliopisto-opiskelijasta tuli kotikaupungissaan tunnetuksi oravaprojektinsa myötä.
– Veljeni sanoi, että netissä minut tunnetaan nyt siitä, että olen tämä ”Grazy Squirrel Lady” (suom. Hullu oravanainen). Se ei ole ollenkaan huono asia, sillä on hyvä olla vähän crazy, Lumi sanoo naurahtaen.
Lopulta Lumin kouluprojekti päätyi suuren amerikkalaismedian, CNN:n videoverkostoon, mikä sai myös muut mediat kiinnostumaan nuoresta taiteilijasta. Millaista palautetta ja huomiota Lumi on saanut? Katso videolta!
Koronavirus ei pelota pikkukaupungissa
Lumin mukaan amerikkalaisia on kehotettu pysymään visusti kotona. Kaupassa käyminen on sallittua, mutta julkisilla paikoilla on käytettävä hengityssuojaa.
– Minusta tuntuu, että olemme tässä kaupungissa vähän kuin pienessä kuplassa. Olen kuullut, että täälläkin on paljon ihmisiä, jotka ovat kipeinä tai kuolleet koronavirukseen, mikä on tietenkin todella surullista.
Vaikka tilanne on Yhdysvalloissa ollut paikoin – esimerkiksi New Yorkissa – lohduton, Lumin mukaan ihmiset yrittävät pysyä positiivisina ja puhaltavat yhteen hiileen pienemmässä kapungissa, jossa on tilaa hengittää.
– Kaikki vain odottavat ja menevät päivä kerrallaan. Täällä ei ole samanlaista pelkoa kuin New Yorkissa, mutta täytyy olla todella varovainen.
Lue myös: New Yorkin synkkä koronakevät alkaa vähitellen valaistua – kurimuksen symboliksi noussut keskuspuiston telttasairaala suljetaan
Oravaprojektista pontta taitelijanuralle
Koronaviruspandemia tulee varjostamaan Lumin suurta päivää, joka siintää jo horisontissa: Lumi valmistuu viikon kuluttua yliopistosta.
Kun pandemia hellittää, ja ihmiset palaavat uuteen normaaliin arkeen, Lumin haaveena on jatkossakin tuottaa animaatio- ja instanlaatiotaidetta – saihan hänen taiteilijanuransa ison ponnahduksen oravaprojektin ansiosta.
– Olisi kiva avata ikioma animaatiostudio tai sitten, kun ihmiset saavat taas saavat olla ulkona jatkaa instanlaatioiden tekemistä ja järjestää esimerkiksi valofestivaali, hän haaveilee.