Orpon mukaan Suomen esitys toi konkretiaa Ukrainaa koskeviin lauselmiin, joita Unkari vastusti.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että Euroopan tavoitteena ei voi olla enää muu kuin se, että Eurooppa on itsenäisempi, vahvempi puolustusmahti.
Orpo kommentoi asiaa torstain ja perjantain välisenä yönä EU:n ylimääräisen huippukokouksen jälkeen.
– Nyt pitää ymmärtää se, että Venäjän uhka on tässä ja nyt.
Orpon mukaan nyt ei ole myöskään aikaa mennä hissukseen, vaan Euroopan tulee omaksua "kriisimoodi".
Lue myös: EU-maat päättivät vahvistaa puolustusta tuntuvasti – Ukrainalle tuki ilman Unkaria
– Meillä ei ole nyt aikaa eurooppalaiseen tapaan mennä hissukseen, vaan nyt otetaan eurooppalainen kriisimoodi, jossa olemme ennenkin pystyneet tekemään ratkaisuja nopeasti. Ryhdytään vahvistamaan puolustusteollisuutta, puolustuksen johtamisjärjestelmiä ja hankkimaan kyvykkyyksiä, Orpo sanoi.
EU-johtajat antoivat kokouksessa tukensa Euroopan puolustuksen vahvistamiselle ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin aloitteiden jatkovalmistelulle.
Von der Leyenin suunnitelmiin kuuluu muun muassa luoda 150 miljardin euron rahoitusväline, jossa lainattaisiin jäsenmaille rahaa puolustuksen vahvistamiseksi.
Välineellä olisi tarkoitus rahoittaa esimerkiksi ilmapuolustuksen vahvistamista ja tykistöjärjestelmiä yhteishankintojen kautta.
Lisäksi komissio on esittänyt velkasääntöjen höllentämistä niin, että jäsenmaat voisivat kasvattaa puolustusmenoja ilman huolta siitä, että ne olisivat vaarassa joutua "EU:n tarkkailuluokalle" eli sopeuttamaan talouttaan. Myös Euroopan investointipankin mandaattia halutaan laajentaa, jotta pankki voisi myöntää helpommin lainoja puolustussektorille.
– Yhtään rahoitusratkaisua tai mitään valmista mallia ei ole hyväksytty, vaan on suuntaviivat. Ja on selvä, että vaikka Suomi on avoin erilaisille rahoitusratkaisuille, tulemme kuitenkin käymään joka ainoan läpi hallituksen ja eduskunnan kanssa.
Orpon mukaan eurooppalaista rahoitusta kuitenkin tarvitaan, sillä puolustuksen tarpeet ovat niin isoja.
EU-maat jatkavat puolustuskeskustelua jo muutaman viikon päästä pidettävässä huippukokouksessa. Ennen sitä komission on määrä julkaista puolustuksen valkoinen kirja, jossa määritellään tarkemmin Euroopan puolustuksen tarpeita ja vahvistamista.
Orpo myös sanoi Saksan viimeaikaisia avauksia merkittäviksi. Saksan seuraavaksi liittokansleriksi pedattu Friedrich Merz esitteli aiemmin tällä viikolla historiallisen rahoituspaketin, jossa Saksan puolustuksen määrärahoja nostetaan huomattavasti.
Orpon mukaan kyseessä on todella suuri muutos, joka tule vaikuttamaan myös Euroopan kykyyn puolustautua
Lue myös: Pekka Toveri tiukkana: Näitä aseita tarvitsemme ja heti
"Olen ylpeä"
Unkari oli ainoa jäsenmaa, joka ei yhtynyt kokouksen loppupäätelmiin Ukrainan tuen vahvistamisesta. Kokouksessa ei sovittu uudesta tukipaketista, vaan johtajat ilmaisivat tukensa Ukrainan tuen jatkamiselle ja vahvistamiselle.
Orpon mukaan konkretiaa Ukraina-esitykseen tuli myös Suomen aloitteesta koskien Ukraina-välinettä. Komissio voi käyttää olemassaolevaa Ukraina-välinettä etupainotteisesti. Kyseisessä välineessä on varoja noin 50 miljardin edestä tälle vuodelle, ja Ukraina voi käyttää sitä puolustustarvikkeiden hankintaan.
Ukraina-välineen säännöt mahdollistavat sen, että jäsenmaat ja myös EU:n ulkopuoliset maat voivat kontribuoida välineeseen.
– Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, että me saimme tämän sinne sisälle, varsinkin, kun ei ollut tunnetusti kykyä uusien rahoitusratkaisujen ja välineiden tekemiseen, Orpo sanoi.
Uusi rahoitusväline eli tukipaketti Ukrainalle olisi vaatinut yksimielisyyttä.
– Uusi ratkaisu olisi vaatinut yksimielisyyttä, ja melko varmasti tiedettiin se, että sitä tuskin olisi löytynyt. Tämä oli minusta erinomainen ratkaisu. Siinä voidaan edetä kaikkien halukkaiden maiden osalta, Orpo sanoi.
Orpon mukaan on hyvä asia, että jos Ukrainan tuessa oli soraääniä, niin Euroopan puolustuksen vahvistamisessa ei.
Orpo: USA yhä Euroopan liittolainen
Orpo myös sanoi, että hänestä Yhdysvallat on yhä Euroopan liittolainen. Hän sanoi, että viimeksi tänään Yhdysvaltain koneet ovat harjoitelleet Suomen ilmatilassa.
Hänen mukaansa ensisijainen tavoite on se, että Yhdysvallat pysyy yhä mukana Ukrainan tukemisessa.
Hän kuitenkin sanoi, että Yhdysvallat on muuttunut.
Pystyykö Eurooppa Ukrainan turvatakuisiin ilman Yhdysvaltoja?
– Kyllä me pystymme hoitamaan sen, jos on pakko, ilman Yhdysvaltojakin. Mutta siinäkin tilanteessa Yhdysvaltojen backstop (varmistus) on todella tärkeä asia, Orpo sanoi.