Ott Tänak lausui pelottavaa tekstiä ensimmäisen Hyundai-testinsä jälkeen
Ott Tänak on ajanut reiluun vuoteen ensimmäiset kilometrinsä Hyundain Rally1-autolla. Ensituntuma oli Tänakin itsensä kannalta lupauksia herättävä, MM-sarjan muiden kärkikuskien näkökulmasta lähinnä pelottava.
Vuosina 2020–2022 Hyundaita edustanut Tänak palaa talliin ajettuaan tämän kauden M-Sportilla. Vuoden 2019 maailmanmestari jätti Hyundain vuosi sitten, koska ei kokenut tallilla olleen tuolloin selkeää suuntaa.
Nyt tilanne on tallipäälliköksi pestatun Cyril Abiteboulin johdolla muuttunut.
Autosport kertoo Tänakin palanneen Hyundain Rally1-auton rattiin Fontjoncousessa, Etelä-Ranskassa.
– Testi ajettiin rajuissa olosuhteissa, Dakaria muistuttavilla teillä. Tarkoituksena oli nähdä auton luotettavuutta, ja saimme itse asiassa ajettua aika hyvät kilometrit. Olen aika iloinen. Tämä oli kuin Safari-rallissa olisi ajanut, Tänak sanoi Autosportille.
Ensitesti paljasti Tänakille myös tiettyjä muutoksia autossa.
– Muutoksia on aika paljon. Ulkoisesti, aerodynamiikaltaan, auto näyttää aika erilaiselta. Talli ei ole käyttänyt kovin montaa luokitusjokeria tässä välissä, mutta tietyt asiat ovat paremmalla tolalla.
Hyundai aloitti Rally1-autonsa kehitystyön huomattavasti muita talleja myöhemmin, ja siksi auto oli kauden 2022 alkaessa vielä pahasti vaiheessa. Eikä Tänak toisaalta ollut autoon täysin tyytyväinen vielä kauden 2022 päättyessäkään, vaikka onnistui voittamaan sillä kolme osakilpailua.
– Säätöjen puolesta ero aiempaan ei ole suuri, mutta autoon on tehty paljon hienosäätöä viime vuoden jälkeen.
– Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tunne autossa oli hyvä ja se (auto) ei ollut enää kovin kaukana (siitä, mitä haluaisin). Pystyin ajamaan heti kovaa.
Tänak on ensi kaudella yksi kolmesta mestarisuosikista. Hänen kanssaan MM-tittelistä taistelevat tallikaveri Thierry Neuville ja Toyotan Elfyn Evans, joille molemmille maailmanmestaruus olisi uran ensimmäinen.
Tästä kolmikosta Neuville on ollut puhtaasti vauhdin puolesta nopein kahden viime kauden aikana, mutta erot ovat hyvin pieniä ja toisaalta Tänakin lukemaan vaikuttaa suuresti se, että hän ajoi kauden 2023 sarjan selkeästi huonoimmalla autolla.
Ensi kauden mestarikandidaattien keskimääräinen ero (s/km) pohja-aikaan Rally1-aikakaudella 2022–2023:
kuljettaja: | talli(t): | ero: |
Thierry Neuville | Hyundai | 0,27 |
Elfyn Evans | Toyota | 0,30 |
Ott Tänak | Hyundai/M-Sport | 0,32 |
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
05:01
MT: Ympäristöystävälliseksi mainostettu lannoite sisälsi ällistyttävän määrän muovia
-
05:00
New Yorkissa alkaa huipputärkeä viikko – mukana presidentti Stubb ja kolme suomalaisministeriä
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:19
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi aloittaa Yhdysvaltain-vierailunsa
-
22:11
Jukka Haapalainen TTK-jaksosta: "Kaikkihan meni taas juuri niin kuin ei pitänyt"
-
21:56
Ennusteet: Olaf Scholzin sosiaalidemokraatit täpärästi AfD:n edellä Brandenburgin vaaleissa
-
21:51
TTK:sta pudonneet Susani Mahadura ja Mikko Matikka: "Ollaan saatu TTK:sta se paras asia"
-
21:26
Tämä TTK-pari joutui kotimatkalle
-
21:24
HJK vei Suomen Cupin – VAR puuttui loppuottelun kulkuun
-
21:07
Keminmaan räjähdys paljastuikin haulikon pamaukseksi asunnossa: Ulkopuolella ollut henkilö joutui haulisateeseen
-
21:01
"Tällaista oli samba Kouvolassa 80-luvulla" – Mika Saukkosen heittäytyminen riemastutti TTK-parketilla
-
21:00
Oletko nähnyt tällaista Raimo Helmistä? Video julki tulikuuman SaiPan pukukopista
-
20:54
Lämpö palaamassa hetkeksi: Etelään povataan jopa 20 asteen lukemia
-
20:53
Hurjaa draamaa Valioliigan kärkitaistossa! Vajaamiehisen Arsenalin jymytemppu suli viimeisillä sekunneilla
-
20:42
Kuorma-autosta valui kivimursketta ajoradalle – sitten tapahtui raju ulosajo
-
20:35
Sami Uotilan TTK-päräytys hämmästytti tuomariston: "Urbaanin sanakirjan mukaan tosi lit"
-
20:29
Lewis Hamilton ja George Russell kokivat kovia Singaporen raastavassa helteessä – mediavelvoitteet jäivät välistä
-
20:25
Donald Trump ei pyri presidentiksi vuonna 2028, jos häviää marraskuussa
-
20:15
Vappu Pimiän heitto suorassa lähetyksessä sai yleisön repeämään: "Helena haluaa kolmanneksi pyöräksi"
-
19:58
TTK-illan aloitus villitsi Jorma Uotisen: "Oltiinkin lähellä sutsurellaa"
-
Lataa lisää