Beyoncé esitti hittikappaleensa mainitsematta Lizzoa.
Hiljattain uutisoitiin, että Yhdysvaltalaisartisti Lizzo on haastettu oikeuteen kolmen entisen taustatanssijansa toimesta, kertoi muun muassa NBC News.
Nyt CNN uutisoi spekulaatioista, joiden mukaan popin supertähti Beyoncé olisi ottanut kantaa kohuun. Megatähti esittää kiertueellaan hittikappaleensa Break My Soul (Queens Remix), jossa luettelee vaikutusvaltaisia mustia naisia viihdeteollisuudessa. Normaalisti Nina Simonen, Lauryn Hillin ja Nicki Minajin joukossa on kuultu Lizzon nimi, mutta Bostonin keikalla ei.
Sosiaalisessa mediassa leviävissä videoissa kuulee, kuinka Beyoncé jättää Lizzon nimen pois kappaleesta. Sen sijaan hän toistaa laulaja Erykah Badun nimen neljä kertaa, vaikka Lizzon nimi vilkkuu Beyoncén takana olevalla led-näytöllä.
Beyoncé jätti siis Lizzon nimen mainitsematta pian sen jälkeen, kun tiistaina 1. elokuuta Los Angelesin korkeimpaan oikeuteen jätetyssä kanteessa Lizzon tanssijat syyttävät laulajaa muun muassa seksuaalisesta häirinnästä sekä vihamielisen työympäristön luomisesta.
Kanteessa esitetyt, väitetyt tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2021–2023. Lizzon lisäksi oikeuteen on haastettu myös laulajan tanssiryhmän kapteeni sekä tuotantoyhtiö.