Lizzoa vastaan nostetun kanteen mukaan laulajan väitetään kohdelleen tanssijoitaan monin tavoin epäasiallisesti.
Yhdysvaltalaisartisti Lizzo on haastettu oikeuteen kolmen entisen taustatanssijansa toimesta, kertoo NBC News. Tiistaina 1. elokuuta Los Angelesin korkeimpaan oikeuteen jätetyssä kanteessa tanssijat syyttävät laulajaa muun muassa seksuaalisesta häirinnästä sekä vihamielisen työympäristön luomisesta.
Kanteessa esitetyt, väitetyt tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2021–2023. Lizzon lisäksi oikeuteen on haastettu myös laulajan tanssiryhmän kapteeni sekä tuotantoyhtiö.
Tanssijat väittävät kanteessaan, että julkisuudessa kehopositiivisuuden sanansaattajanakin tunnettu Lizzo nosti yhden tanssijansa tikunnokkaan tämän painonnoususta johtuen, moitti tätä asiasta ja antoi tälle lopulta potkut. Potkut liittyivät siihen, kun tanssija oli äänittänyt Lizzon palaverissa läpikäymiä asioita.
– Tapa, jolla Lizzo ja hänen ja tiiminsä kohtelevat esiintyjiä vaikuttaa sotivan kaikkea sitä vastaan, mitä Lizzo edustaa julkisuudessa. Yksityisesti hän häpäisee tanssijoitaan heidän painostaan ja alentaa heitä tavoilla, jotka eivät ole ainoastaan laittomia vaan myös täysin demoralisoivia, tanssijoita edustava asianajaja Ron Zambrano sanoo lausunnossaan.
Lue myös: Faniaan mikrofonilla heittäneestä Cardi B:stä tehtiin rikosilmoitus – oli pyytänyt yleisöä heittämään vettä hänen päälleen
Kanteessa väitetään myös, että Lizzon tanssiryhmän kapteeni Shirlene Quigley on muun muassa yrittänyt käännyttää muita tanssijoita uskoon ja tuputtanut näille kristillisiä uskomuksiaan, soimannut näitä esiaviollisen seksin harrastamisesta ja keskustellut julkisesti muun muassa haastatteluissa ja sosialisessa mediassa yhden kanteen nostaneen henkilön neitsyydestä ilman tämän lupaa.
Kanteesta ei käy ilmi oliko Lizzo tietoinen Quigleyn väitetyistä teoista.
Häirintää amsterdamilaisella strippiklubilla
Kanteessa kerrotaan väitetyistä tapahtumista, jotka sijoittuvat amsterdamilaiselle strippiklubille aiemmin tänä vuonna. Lizzo tanssijoineen oli esiintynyt Amsterdamissa, ja seurue lähti keikan jälkeen jatkoille paikalliselle strippiklubille. Kanteessa kerrotaan, että keikkajatkot ovat Lizzolle tavanomaisia, eikä niihin osallistuminen ole kenellekään pakollista, mutta väitteiden mukaan laulajan kerrotaan kuitenkin suosivan jatkoille osallistuvia.
Klubilla Lizzon väitetään kehottaneen tiiminsä jäseniä koskettelemaan alastomia esiintyjiä ja muun muassa ottamaan kiinni esiintyjien vaginoissa olleita dildoja. Kanteen mukaan Lizzo oli tämän jälkeen painostanut yhtä kanteen nostanutta tanssijaa koskettelemaan yhden esiintyjän paljaita rintoja.
Lue lisää: Fani heitti äitinsä tuhkat laulaja Pinkiä päin kesken keikan – tällaisilla erikoisilla ja vaarallisilla asioilla artisteja on heitelty
Kanteen mukaan tanssija kieltäytyi useamman kerran, mutta Lizzon väitetään jatkaneen tämän painostamista saaden myös muut seurueen jäsenet mukaan. Kun tanssija lopulta suostui ja kosketti esiintyjää, purskahti seurue kanteen mukaan nauruun. Myöhemmin Lizzon väitetään myös painostaneen yhtä turvahenkilöään nousemaan lavalle ja kehottaneen tätä riisuutumaan.
– Kantajat olivat järkyttyneitä siitä, kuinka vähän Lizzo huomioi työntekijöidensä ja ympärillään olevien ruumiillista itsemääräämisoikeutta, etenkin useiden hänelle työskentelevien ihmisten läsnäollessa, kanteessa sanotaan.
Potkuja ja irtisanoutuminen
Kaksi Lizzon tanssijaa sai potkut huhti- ja toukokuussa. Kanteen mukaan toinen tanssija menetti työnsä 26. huhtikuuta, vain päiviä sen jälkeen, kun hän oli kyseenalaistanut Lizzon väitteen, jonka mukaan tanssijat joivat alkoholia ennen esityksiä. Lizzon kiertuejohtaja perusteli tanssijalle potkuja budjettileikkauksilla.
Lizzon kerrotaan sanoneen tanssiryhmälle, että näiden täytyisi koe-esiintyä uudelleen väitetyn työajalla tapahtuneen juomisen vuoksi. Kanteen mukaan koe-esiintyminen paljastui 12 tuntia kestäneiksi harjoituksiksi, joiden kuvaillaan olleen tuskalliset. Kanteessa väitetään, että mikäli Lizzo oli tyytymätön tanssijoiden suorituksiin saisivat nämä potkut.
Yksi kanteen nostanut tanssija kertoo pelänneensä niin kovasti menettävänsä työnsä, ettei hän uskaltanut poistua harjoitusten aikana vessaan. Tämä johti kanteen mukaan siihen, että tanssija laski alleen. Kanteessa väitetään, että tanssijalle annettiin loppuharjoitusten ajaksi läpikuultava asu, muttei alusvaatteita.
Lue myös: Fani keksi hyvin kyseenalaisen tavan päästä Taylor Swiftin konserttiin
Sen jälkeen, kun ensimmäinen tanssija oli saanut potkut, piti Lizzo palaverin jäljelle jääneiden tanssijoidensa kanssa. Yksi tanssija oli äänittänyt puhelimellaan palaverin aikana läpikäytyjä asioita perustellen tätä silmäsairaudella, jonka vuoksi hän saattoi silloin tällöin menettää keskittymiskykynsä stressaavissa tilanteissa. Tanssija kertoi halunneensa pystyä palaamaan palaverissa läpikäytyihin asioihin vielä myöhemminkin.
Kanteen mukaan Lizzo piti päiviä myöhemmin hätäkokouksen ja pyysi turvatyöntekijöitä takavarikoimaan tanssijoidensa puhelimet. Laulajan kuvaillaan olleen raivoissaan ja sanoneen, että hän aikoi käydä huoneen läpi tanssija kerrallaan, kunnes joku tunnustaisi nauhoittaneensa palaverin aikana käytyjä keskusteluja.
Lopulta nauhoituksen takana ollut tanssija tunnusti tekonsa. Hän sanoi Lizzolle, että halusi tallenteellaan saada ikään kuin muistiinpanot palaverin aikana käydyistä asioista ja lisäsi, ettei tarkoittanut pahaa. Tanssija kertoi laulajalle myös poistaneensa nauhoitteen puhelimestaan, muttei Lizzo kanteen mukaan uskonut tätä.
Lizzon ja tanssikapteenin väitetään haukkuneen nauhoitteen äänittänyttä tanssijaa ja antaneen tälle potkut.
Välikohtauksen jälkeen kolmas tanssija irtisanoutui työstään vastauksena kollegoidensa saamille potkuille ja tanssikapteenin harjoittamalle uskonnolliselle käännytystyölle. Kyseinen tanssija ei ollut musta, ja kanteen mukaan hän koki, ettei häneen kohdistettu samanlaista kritiikkiä kuin ryhmän mustiin tanssijoihin.
Lizzon väitetään vastanneen kolmannen tanssijan irtisanoutumisilmoitukseen rystysiään naksuttelemalla ja nyrkkejään heiluttelemalla. Kun irtisanoutunut tanssija poistui paikalta näytti Lizzo tälle väitetysti keskisormea ja huusi perään haukkumasanan.
Kanteesta ei käy ilmi millaisia vahingonkorvauksia tanssijat hakevat.
Lähteet: NBC News, The Guardian