Otto Virtanen on voiton päässä paikasta Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen pääsarjassa.
Virtanen voitti turnauksen karsintojen toisella kierroksella Ison-Britannian Paul Jubbin. ATP-rankingissa sijalla 125 oleva Virtanen kaatoi sijalla 192 olevan Jubbin erin 6-3, 6-7 (3-7), 6-3 ja jatkaa karsintojen kolmannelle ja ratkaisevalle kierrokselle. Ottelu kesti kaksi tuntia ja 21 minuuttia.
Kolmannella karsintakierroksella Virtanen kohtaa voittajan kahden ranskalaisen Harold Mayot´n ja Lucas Pouillen välisestä ottelusta. Mayot´n sijoitus rankingissa on 114:s ja Pouille 156:s. Voittamalla seuraavan ottelunsa Virtanen lunastaisi paikan turnauksen pääsarjassa.
Virtanen selvitti vuosi sitten tiensä Yhdysvaltain avointen pääsarjaan, jossa hävisi ensimmäisellä kierroksella viisieräisen kamppailun argentiinalaiselle Tomas Etcheverrylle. Tänä vuonna hän pelasi pääsarjassa Ranskan avoimissa ja Wimbledonissa.