Suomalaispelaajalle tärkeä voitto – paikka suurturnauksessa käden ulottuvilla

10.13961283ey
Otto Virtanen on voiton päässä uransa ensimmäisestä grand slam -turnauksesta./All Over Press
Julkaistu 24.08.2023 19:25

MTV URHEILU

Tennispelaaja Otto Virtanen on lähellä päästä uransa ensimmäiseen grand slam -turnaukseen. Virtanen tarvitsee yhden voiton edetäkseen karsintojen kautta Yhdysvaltain avoimiin.

Virtanen on ottanut Yhdysvaltain avointen karsintaturnauksessa jo kaksi voittoa ja on vain voiton päässä paikasta pääsarjassa.  Torstaina ATP-rankingissa sijalla 134 oleva Virtanen kaatoi Yhdysvaltojen sijalle 553 rankatun Michael Zhengin lukemin 6-1, 3-6, 6-3 ja eteni karsintojen kolmannelle kierrokselle.

Kolmannella karsintakierroksella Virtanen saa vastaansa voittajan Patrick Kypsonin ja Juncheng Chanin välisestä ottelusta. Molemmat pelaajat ovat rankingissa Virtasen alapuolella, Kypson sijalla 274 ja Chan sijalla 160.

Virtanen eteni kolmannelle karsintakierrokselle myös kesäkuussa Wimbledonissa. Tuolloin Hollannin Gijs Brouwer oli parempi.

20-vuotias Virtanen on tällä kaudella noussut ensimmäistä kertaa urallaan 150 parhaan joukkoon ATP-rankingissa. Parhaimmillaan hän on ollut sijalla 109 huhtikuussa.

Ensi viikolla alkavan Yhdysvaltojen avointen miesten kaksinpelissä pelaa suomalaisista ainakin Emil Ruusuvuori, joka saa paikan pääsarjassa suoraan rankingisijoituksensa perusteella. Miesten nelinpelissä nähdään puolestaan Harri Heliövaara parinsa Lloyd Glasspoolin kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis