Kesäkuun aikana kolme ihmistä oli vangittuna tai pidätettynä poliisin aloittamassa henkirikostutkinnassa. Epäillyt on sittemmin vapautettu.
Outokummussa Pohjois-Karjalassa tehdyt etsinnät eivät tuoneet läpimurtoa 14 vuotta sitten kadonneen miehen tapauksessa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo STT:lle, että etsinnöissä Outokummun Kalaton-lammella ei löytynyt ruumista eikä mitään ruumiiseen viittaavaa.
Lammella tehtiin etsintöjä toukokuun lopulta alkaen juhannuksen jälkeiselle viikolle asti. Etsinnöissä käytettiin apuna poliisin ruumiskoiria ja Suomenlahden merivartioston sukeltajia.
Poliisin tämänhetkisten tietojen valossa on poissuljettua, että Outokummun keskustan tuntumassa sijaitsevassa lammessa olisi ruumis.
– Tämän hetken tietojen mukaan tilanne on siinä vaiheessa, että siellä ei ole enää tarvetta tehdä etsintöjä, Hämäläinen kertoo.
52-vuotias mies katosi Outokummun naapurikunnassa Polvijärvellä sijaitsevasta hoitokodista lokakuun 2006 lopulla. Katoamisen tutkinta kuivui aikanaan kasaan, koska vinkkejä tai muita tietoja ei juuri saatu.
Tutkinta alkoi uudestaan kuluneen kevään aikana, kun poliisi sai vihjeitä, joiden mukaan Kalaton-lammessa olisi mahdollisesti ruumis.
– Ne olivat sen verran varteenotettavia ja siinä määrin tarkkoja, että niitä oli tarvetta tarkastaa, Hämäläinen sanoo.
Hovioikeus vapautti todennäköisin syin epäiltynä vangitun miehen
Kun katoamista tutkittiin vuosina 2006 ja 2007, siihen ei epäilty liittyvän rikosta. Tänä keväänä poliisi aloitti asiasta esitutkinnan ja tapausta on tutkittu epäiltynä henkirikoksena.
Kesäkuun alussa henkirikoksesta epäiltynä vangittiin alle 50-vuotias nainen ja pidätettiin noin 30-vuotias mies. Heidät vapautettiin jo ennen kesäkuun puoliväliä.
Juhannuksen alla tutkinnassa vangittiin uusi epäilty. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi alle 40-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta.
Mies kanteli vangitsemisesta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka vapautti hänet kesäkuun lopulla.
Todennäköisin syin epäiltynä vangitseminen tarkoittaa, että käräjäoikeus on pitänyt enemmän todennäköisenä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi.
Tutkinnanjohtaja Hämäläinen ei tässä vaiheessa kerro, millaista näyttöä miehen vangitsemisen tueksi on ollut.
Hänen mukaansa mikään yksittäinen seikka ei ollut ratkaiseva, vaan kyse oli eri lähteistä tulleiden tietojen yhdistämisestä.
– Jos on noin vanhasta asiasta kysymys, niin aika keskeinen merkitys siinä on ollut erilaisilla ihmisten kertomuksilla. Näitä tietoja yhdistelemällä on päädytty siihen, että henkilöitä on esitetty vangittavaksi.
Hämäläisen mukaan hovioikeuden päätös miehen vapauttamisesta kertoo, että näyttöä on ollut mahdollista arvioida moneen suuntaan.
Viimeisiä kuulusteluja vielä jäljellä esitutkinnassa
Kaikki kolme vangittuna tai pidätettynä ollutta ovat yhä rikoksesta epäiltynä.
Epäiltyjen asemaa arvioidaan loppukesästä, kun viimeiset kuulustelut on tehty ja koko jutun tilanne käydään läpi. Silloin poliisi myös tiedottaa tarkemmin esitutkinnan tuloksista.
Joka tapauksessa 14 vuoden takainen katoamistapaus on edelleen selvittämättä.
– Ei siinä semmoista selvyyttä näiden toimien aikana ole tullut, Hämäläinen sanoo.