Ruoka-allergia voi puhjeta niin lapsena kuin aikuisena. Lue, millaisista oireista sen voi tunnistaa.
Tyypillisesti ruoka-aineallergioiden ajatellaan olevan lasten vaivoja, sillä yleensä ne katoavat kouluikään mennessä. Kuitenkin muutama prosentti aikuisistakin kärsii erilaisista ruoka-allergioista. Yleensä ne ovat alkaneet jo lapsuudessa tai johtuvat siitepölyallergiaan liittyvästä ristiallergiasta, mutta allergia voi puhjeta myös aikuisiällä.
Ruoka-allergian aiheuttamat oireet alkavat tyypillisesti muutaman tunnin sisällä syömisestä, mutta joskus niiden ilmaantumiseen voi kulua vuorokausikin.
Pikkulapsilla allergisia oireita tulee yleensä esimerkiksi maidosta, viljoista, kananmunista ja kalasta. Aikuisilla allergiat taas liittyvät usein tuoreisiin kasviksiin ja mausteisiin.
1. Iho oireilee
Ihon punoitus, kutina, lehahtelu ja nokkosihottuma voi kieliä ruoka-aineallergiasta. Iho-oireet voi tunnistaa allergiaksi, jos ne toistuvat laajoina ja voimakkaina tietyn ruoka-aineen nauttimisen jälkeen. Ihottumaa voi olla esimerkiksi käsissä, jaloissa, nivelissä tai suun ympärillä.
2. Suu kutisee ja turpoaa
Ruokailun jälkeen huulet ja suu voivat kutista ja limakalvot turvota. Samalla voi ilmetä kuivaa yskää. Usein tällaiset oireet liittyvät hedelmien syömiseen ja katoavat nopeasti.
3. Nielemisvaikeudet
Jos ruokailu saa aikaan nielemisvaikeuksia tai kiristävän tunteen rinnassa, kyseessä voi olla ruoka-allergiasta johtuva eosinofiilinen ruokatorven tulehdus. Tämän harvinaisen oireyhtymän kerrotaan johtuvan siitä, että ruoka-allergeenit laukaisevat immuunireaktion, jossa valtava määrä valkosoluja kulkeutuu ruokatorveen aiheuttaen kireyden tai ruoan takertumisen tunnetta.
4. Ongelmat vessassa
Jos ruoan syömisen jälkeen tulee pahoinvointia, kramppeja ja pakottava tarve vessaan, kyseessä voi olla paitsi esimerkiksi ruokamyrkytys, myös allergia. Voimakkuudeltaan oireet voivat vaihdella paljonkin. Toisinaa
Kannattaa huomata, että vatsavaivat ja ripuli ovat harvoin allergian ainoita oireita. Samankaltaisia oireita voivat aiheuttaa myös erilaiset yliherkkyydet tai esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymä.
5. Verenpaine laskee
Ruoka-allergia voi vaikuttaa myös ihoa syvemmällä ja ilmetä myös esimerkiksi verenpaineen laskuna tai heikkona pulssina. Jos ruoan syömisen jälkeen alkaa yllättäen huipata, ei oiretta kannata sivuuttaa.
6. Anafylaksia
Anafylaksialla tarkoitetaan äkillistä ja vakavaa allergista yleisreaktiota, joka voi pahimmillaan uhata henkeä. Reaktio voi tulla kaikenikäisille, ja tavallisimpia aiheuttajia ovat pähkinät, kalat ja äyriäiset.
Oireet kehittyvät yleensä 20–30 minuutin kuluessa ruoka-aineen nauttimisesta. Usein ihminen tuntee ensin ihon kutinaa, pistelyä ja punoitusta, jotka voivat edetä nokkosihottumaksi. Palan tuntuminen kurkussa alkaa vaikeuttaa hengitystä, ja lisäksi voi tulla pahoinvointia ja vatsakipuja.
Mitä nopeammin oireet alkavat, sitä vakavammasta tilanteesta on useimmiten kyse. Tärkeintä anafylaksian alkaessa on nopea adrenaliini-injektorin käyttö sekä ensiapuun hakeutuminen.
Lähteet: Men's Health, THL, Terveyskirjasto, Helsingin allergia- ja astmayhdistys
***
Yliherkkyysoireista eroon aivotreenillä?
Home- ja monikemikaaliyliherkkyydestä pitkään kärsinyt Maria Nordin kertoi Huomenta Suomessa syyskuussa, että hän ja kymmenet muut suomalaiset ovat päässeet eroon elämää rajoittavista oireista uudella, aivojen "treenaamiseen" keskittyvällä menetelmällä.
9:00