Laitaoikeistopuolue AfD keräsi äänivyöryn Saksassa

Liittokansleri Scholzin sosiaalidemokraatit on kärsimässä selkeän tappion.

Itäisen Saksan osavaltiovaaleissa laitaoikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on saamassa selkeän vaalivoiton Thüringenin osavaltiossa, kertovat ovensuukyselyt. 

Puolue on keräämässä noin 30–33,5 prosenttia äänistä, kuten gallupit etukäteen ennakoivat.

Toisena oleva kristillisdemokraatit (CDU) olisi jäämässä selkeästi taakse noin 24,5 prosentin äänisaalilla.

Sen sijaan tilanne on tasaisempi AfD:n ja kristillisdemokraattien välillä Saksin osavaltiossa, jossa molempien äänisaalis on noin 30 prosentin tuntumassa. 

Saksan yleisradioyhtiö ARD:n ennusteen mukaan kristillisdemokraatit olisi kuitenkin niukassa johdossa.

Saksan hallitukselle ennakoitu tulos on kaikkea muuta kuin riemukas. Liittokansleri Olaf Scholzin sosiaalidemokraatit (SPD) on jäämässä vaisuun äänisaaliiseen molemmissa osavaltioissa. Puolueen ennustetaan keräävän noin 6–8 prosenttia äänistä.

Myös muiden hallituspuolueiden eli vihreiden ja liberaalien vaalimenestys on jäämässä vaisuksi.

Vaalimenestyksestään huolimatta AfD:n valtaanpääsy ei ole varmaa, sillä muut puolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä sen kanssa. Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Carsten Linnemann ilmoittikin heti sunnuntai-iltana, ettei puolue aio tehdä yhteistyötä AfD:n kanssa.

– Äänestäjät tietävät, että emme muodosta koalitiota AfD:n kanssa, hän sanoi.

Tulosta voi kuitenkin kuvata isoksi muutokseksi Saksan politiikassa, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta sitten toisen maailmansodan, kun laitaoikeistolainen puolue saa voiton osavaltion vaaleissa.

Laitavasemmisto nousi

Myös Sahra Wagenknechtin laitavasemmistolainen ja arvokonservatiivinen BSW-puolue on tekemässä ennusteiden mukaan selkeää nousua.

Thüringenissa puolue oli saamassa noin 16 prosenttia äänistä nousten kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, kertoo Saksan yleisradioyhtiö ARD:n ennuste. 

Se on voittamassa perinteisen vasemmistopuolue Linken, joka on keräämässä osavaltion äänistä arviolta reilut 12 prosenttia.

Saksissa BSW:lle ennustetaan noin 12 prosentin äänisaalista, mikä tekisi siitä sielläkin kolmanneksi suurimman puolueen.

BSW vastustaa maahanmuuttoa sekä Ukrainan tukemista ja Venäjän vastaisia pakotteita.

Menestystä myös EU-vaaleissa

AfD nousi suosiossa Saksan hallituspuolueiden ohi jo aiemmin tänä vuonna pidetyissä EU-vaaleissa.

Thüringenin osavaltion pääkaupunki Erfurtissa sunnuntaina äänestänyt Sandra Pagel kertoi olevansa hyvin peloissaan AfD:n mahdollisesta vaalivoitosta.

– Olen huolissani siitä, mitä tänään tapahtuu. Uskon, että AfD:n voitolle on iso mahdollisuus, ja se pelottaa minua, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Thüringenissa AfD:n kärkiehdokas on oikeistoradikaali Björn Höcke, joka on tuomittu tänä vuonna kahdesti sakkoihin natsien iskulauseen käyttämisestä.

Veitsi-isku kiihdytti maahanmuuttokeskustelua

Viime viikolla Saksan länsiosassa Solingenissa tapahtui veitsi-isku, jossa kuoli kolme ihmistä. Teon on tunnustanut 26-vuotias syyrialaismies, jota epäillään yhteyksistä äärijärjestö Isisiin.

Isku on kiihdyttänyt maahanmuuttokeskustelua Saksassa entisestään.

Saksan itäosassa pidetään kolmen viikon kuluttua jälleen yhdet osavaltiovaalit Berliiniä ympäröivässä Brandenburgissa. Myös siellä AfD on kyselyissä ykkössijalla, mutta SPD:n kannatus on selvästi korkeampi kuin Thüringenissä tai Saksissa.

Lue myös:

    Uusimmat