Poikkeusolot päättyneet Suomessa!

8:26img
Katso videolta myös, miten vakavissa tunnelmissa päivän kehysriihineuvotteluihin lähdettiin.
Julkaistu 27.04.2021 12:44(Päivitetty 27.04.2021 20:29)

MTV UUTISET – STT

Valtioneuvosto on todennut poikkeusolot päättyneeksi.

Hallitus arvioi, ettei poikkeuksellisten toimivaltuuksien käyttämiselle ole enää edellytyksiä koronaepidemian hallinnassa.  Siksi valtioneuvosto antoi eduskunnalle kumoamisasetukset valmiuslain säädöksistä.

Hallitus arvioi, että koronavirusepidemia on hallittavissa viranomaisten tavallisin toimivaltuuksin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi poikkeusolojen päättymisestä jo aiemmin päivällä.

– Aamulla on ollut Covid-koordinaatioryhmä ja virkanäkemys on se, että edellytyksiä valmiuslain pykälille ei enää ole, joten nämä pitää eduskunnalle antaa. Olen tästä tänään keskustellut tasavallan presidentin kanssa, Marin totesi Säätytalon portailla.

Poikkeusolot todettiin maaliskuun alussa. Valmiuslaista otettiin käyttöön pykäliä, jotka antoivat muun muassa mahdollisuuden poiketa kiireettömän hoidon määräajoista ja keskittää koronaviestinnän johtamista valtioneuvoston kansliaan.

Tuoreimmat aiheesta

Valmiuslaki