Pääsiäisliikenne lähestyy – poliisin vinkit autoilijoille

aop talvi luminen tie talviautoilu
Ajourien väliin saattaa tamppaantua jääharjanne eli polanne.All Over Press
Julkaistu 27.03.2024 18:30
Toimittajan kuva

Johanna Pakarinen

johanna.pakarinen@mtv.fi

Poliisi valvoo pääsiäisen meno- ja paluuliikennettä. Arvion mukaan menoliikennettä on eniten kiirastorstaina iltapäivällä kello 14 ja 19 välillä sekä pitkäperjantaina kello 9 ja 13 välillä, kertoo poliisi tiedotteessaan.

– Pääsiäisen meno- ja paluuliikenteessä saattaa syntyä jonoja ainakin asutuskeskusten läheisyydessä ja muutamille Etelä-Suomen pääteille lähelle isoja taajamia. Pahoja ruuhkia ei ole kuitenkaan odotettavissa, mutta kannattaa varautua sekä aikataulullisesti että henkisesti siihen, ettei pysty ajamaan täysin oman rytminsä mukaan, kertoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisista.

Pahkinin mukaan menoliikennettä on eniten kiirastorstaina iltapäivällä kello 14 ja19 välillä sekä pitkäperjantaina kello 9 ja 13 välillä. Monet palaavat pääsiäisen vietosta jo sunnuntai-iltana, mutta vilkkainta paluuliikenne on toisena pääsiäispäivänä, maanantaina kello 13 ja 20 välillä. 

Varaudu vaihteleviin keleihin

Pahkin muistuttaa, että poikkeuksellisen aikaisen pääsiäisen vuoksi pääsiäisviikonlopun ajokelit saattavat olla vielä varsin talvisia ja vaihdella paljon sekä alueellisesti kuin myös ajallisesti eri päivinä. Jäätyneet sulamisvedet tai polanteiden pehmeneminen voivat yllättää kokeneenkin autoilijan. 

Sohjoiseen, lumiseen tai jäiseen tienpintaan syntyy ajourat kohtiin, joissa pääosa liikenteestä kulkee. Ajourien väliin ja viereen jää tien päällystettä korkeammalla olevia polanteita. Polanne voi siis – kelistä riippuen – olla sohjoa, lunta tai jäätä.

Lue lisää: Onko autolla parempi ajaa polanteiden päällä vai niiden vieressä? – "Vaikeaa ja vaarallista"

Ennen matkaa kuljettajan kannattaa seurata sääennusteita ja tarkistaa ajantasaiset kelitiedot. Vinkkejä matkantekoon saa internet-sivujen kautta ajantasaisista kelikamerakuvista sekä keli- ja häiriötiedoista.

Talvinopeusrajoitukset ovat voimassa vielä pääsiäisen jälkeenkin.   

Sopeutuminen jonon vauhtiin ja riittävä turvaväli   

Pahkinin mukaan järkevintä on pitää riittävä välimatka eli turvallisuusväli edellä ajavaan. Silloin pystyy lukemaan tienpintaa, sen pitävyyttä ja kuntoa sekä pystyy seuraamaan kauempana jonossa olevia tapahtumia ja pystyy seuraamaan takana tulevaa liikennettä.

Riittävä turvaväli vähentää jarrutus-tarvetta, tuulilasi sekä valaisimet pysyvät puhtaina ja se säästää myös polttoainetta ja ympäristöä. Ajaminen on rauhallista ja matkustajillekin matkanteko on mukavampaa. 
– Jos pystyy säätelemään turvallisuusväliään pelkällä kaasupolkimen liikkeellä, silloin välimatka edellä ajavaan on yleensä järkevä ja riittävä, Pahkin vinkkaa. 

Mieli virkeänä ja auto oikein pakattuna

– Ajoväsymyksen on todettu olleen osatekijänä lähes joka viidennessä vakavassa liikenneonnettomuudessa. Väsymys on seurausta pitkästä ajoajasta, kuljettajan univajeesta tai terveydentilasta. Pitkälle ajomatkalle kannattaakin lähteä hyvin levänneenä ja ilman kiirettä. Matkaa suunnitellessa ei kannata laatia liian tiukkaa aikataulua, Pahkin muistuttaa.

Pahkin muistuttaa myös ajoneuvon lastauksen merkityksestä eli tavarat sijoitellaan autoon niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään äkkijarrutuksissa tai muustakaan syystä. Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikana. 

Lue myös: Operaatio Pajunkissa turvaa taas pääsiäisliikennettä – nämä ovat kevään sudenkuopat autoilijalle
 

      

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi