Päättyykö HIFK-kapteenin ura?

Toni Söderholm
Toni Söderholm kiitti eilen faneja kotihallissaan.@Petteri Paalasmaa/All Over Press
Julkaistu 31.03.2015 06:53
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

HIFK:n kausi päättyi maanantaina häviöön Tapparalle. Joukkueen kapteeni Toni Söderholm antoi yleisölle pitkät kiitokset. 36-vuotiaan puolustajan sopimus – ja samalla koko ura – on katkolla.

Päätöstä uran jatkosta ei kuitenkaan ole tehty. Söderholmin kausi on ollut vammojen repimä. Hän pelasi runkosarjassa vain 25 ottelua.

– En mä kyllä näe, että mä haluaisin tällaiseen kauteen lopettaa. Mutta katsotaan nyt ihan rauhassa. Kai pitää käydä kotonakin vähän kyselyitä, Söderholm sanoo MTV Sportille.

HIFK:n sijoitus SM-liigassa Antti Törmäsen ensimmäisellä päävalmentajakaudella on seitsemäs. Törmänen hankittiin Helsinkiin pitkäjänteisellä suunnitelmalla. Edellisellä kerralla pitkäjänteisyys palkittiin, kun Kari Jalosen kolmivuotinen pesti HIFK:ssa päättyi Suomen mestaruuteen keväällä 2011.

– Sekin projekti alkoi... Siinä oli paljon enemmän karikkoja kuin tässä on nyt alussa ollut, muistuttaa Söderholm.

– Tämä on ammattilaissarja, ei tästä tulla noin vain voittamaan. Projekti on hyvällä mallilla. Ja mikä parasta, pojille jää nälkää.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga