Noidat kuvataan nykyaikanakin usein naisina, mutta todellisuudessa miehet saivat yhtä usein tuomioita noituudesta 1600-luvun Suomessa.
Toisin kuin usein ajatellaan, kuolemantuomion kohtasi lopulta Suomessa vain harva noituudesta tuomittu.
– Täyttäkööt täit ja pirut sinut niin, että et tule kahden miehen ateriasta kylläiseksi, kirosi Paavo Björninpoika naapurilleen riidan päätteeksi.
Tämän jälkeen naapuri sairastui vakavasti – ja kuoli.
Paavo sai syytteen noituudesta muutama vuosi myöhemmin Sysmän syyskäräjillä vuonna 1654, jolloin noitavainot olivat nykyisen Suomen alueella kovimmillaan.
Toisin kuin ehkä yleensä kuvitellaan, myös miehiä syytettiin ja tuomittiin noituudesta.
– Sukupuolikysymys on noitavainojen historiassa tärkeä, mutta aika erikoinen. Sen merkityksen arviointi on vaikeaa, toteaa tutkija, tietokirjailija ja Suomen historian dosentti sekä Suomen noitavainoista väitellyt Marko Nenonen.
Nenosen mukaan monissa maissa, myös siis Suomessa, pahuutta tarkoittavasta noituudesta tuomittujen sukupuolijakauma oli arviolta 50-50.
Lue myös: Valpuri kylvi kauhua "noituudellaan" Suomessa – näin hysteria ja vainot levisivät
Mistä Paavoa syytettiin?
Kuolleen miehen leski Marketta kertoi käräjillä, että riita oli syttynyt, kun hänen miehensä oli käynyt tarkastamassa heidän tilaansa, jota Paavo (tai Paavali riippuen suomennoksesta) vuokrasi.
Kotiin palattuaan mies oli saanut niin hirvittävän taudin, että hän oli "oksentanut pitkiä matoja ja käärmeitä ja hänen sisälmyksensä olivat mädäntyneet".
Kun kirkkoherra oli tullut antamaan viimeistä ehtoollista, mies oli kuolinvuoteellaan syyttänyt sairaudestaan Paavon harjoittamaa noituutta.
Raskaana ollut ja leskeksi jäänyt Marketta-vaimo kertoi käyneensä Paavon tilalla miehensä kuoleman jälkeen, mutta Paavo oli ajanut hänet pois ja yrittänyt heittää häntä kivillä.
Paavon vaimo oli kuitenkin estänyt kivien heittämisen. Leski kuitenkin väitti, että Paavon uhkailu oli aiheuttanut hänelle suurta kipua ja sairautta, joka näkyi myöhemmin syntyneen lapsen ulkonäössä.
Oikeudessa Paavo kiisti syytökset noituudesta, mutta myönsi, että hänellä ja kuolleella miehellä oli ollut riitaa viljasta.
Kansalliskirjaston digitoitujen arkistojen ja tekoälyn avulla vanhoja tuomioita voi nyt tutkia tarkemmin ja helpommin kuin aiemmin.
Oikeudessa kuultiin myös muita todistuksia Paavon väitetystä noituudesta.
Eräs talonpoika kertoi, että hän sekä veljensä Lars olivat viettämässä erästä kesäiltaa Paavon kanssa, kun he olivat alkaneet puhua keskenään taikauskosta.
Lars oli sanonut Paavolle, että miksei hän yrittäisi mihin hän pystyy. Samalla hetkellä ulkoa kuului kukon kiekaisu ja Lars kaatui tuoliltaan lattialle. Paavo oli kertomuksen mukaan sylkäissyt käteensä ja lyönyt Larsia sanoen "Hän jää tähän makaamaan", eikä Lars ollut päässyt lattialta ylös.
Toisen todistajan mukaan hänellä ja Paavolla oli niin ikään ollut riitaa viljasta, ja Paavo oli sanonut hänelle, että "ennen joulupäivää tulet minun tekoni tietämään".
Myöhemmin riidan toinen osapuoli oli menettänyt viljansa tulipalossa.
Paavon kerrottiin myös eräiden hevoskauppojen yhteydessä todenneen myyjälle, että "et koskaan enää myy hevosta", jonka jälkeen karhu oli käynyt tappamassa kuusi hevosta yksi kerrallaan.
Tuomio: Noita
Oikeuden papereiden mukaan oli myös tunnettu asia, että Paavon isä, Björn Johaninpoika, oli ollut noita, kuten myös hänen isänsä.
Nämä seikat riittivät oikeudelle todistamaan, että Paavo Björninpoika oli "aina tunnettu noituudesta" ja "kaikki" pelkäsivät häntä ja välttelivät hänen seuraansa.
Oikeus katsoi, että Paavo oli "täydellinen noita" ja hänet tuomittiin kuolemaan noituudesta. Koska Paavo kuitenkin itse kiisti syytökset noituudesta, hän sai valitusluvan seuraavaan oikeusasteeseen.
– En osaa noituutta sen enempää kuin muutkaan.
Ei ole selvää, miten Paavolle lopulta kävi, mutta yleisesti oli tuona aikana tiedossa, että hovioikeudessa noituustuomiot usein kaatuivat. Jopa Suomen tunnetuimmaksi noidaksi tituleeratun Valpuri Kynin kuolemantuomio muuttui hovioikeudessa raipan iskuiksi ja korvien menettämiseksi.
Yleisesti oli tuona aikana tiedossa, että hovioikeudessa noituustuomiot usein kaatuivat.
Stereotyyppinen naisnoita vasta 1800-luvulla
Yleistys siitä, että kaikki noitana tuomitut olivat naisia syntyi 1800-luvun eurooppalaisessa kulttuurissa, sanoo tutkija, tietokirjailija ja Suomen historian dosentti sekä Suomen noitavainoista väitellyt Marko Nenonen.
Noituudella vahingoittamisesta tuomitut olivat karkeasti sanottuna puolet miehiä ja puolet naisia koko Euroopassa.
Myöhemmin 1600-luvulla levinneen "uuden noitateorian" perusteella syytetyt sapattiin lentävät noidat olivat syytteiden perusteella useimmiten naisia.
Länsi-Suomessa valtaan tullut "uusi noitateoria" levisi Manner-Suomeen Ahvenanmaalta, silloisen Turun hiippakunnan alueelta.
– Siellä oli alueen paikallinen tuomari tuonut Baltian- ja Saksan-matkoiltaan niin sanotusti modernit vainot Ahvenanmaalle, josta ne levisivät erityisesti Varsinais-Suomeen, Nenonen kertoo.
Uuden noitateorian mukaan noidat lensivät sapattina salaisiin kokouksiinsa, jossa he harjoittivat Paholaisen palvontaa, irstailua ja noituutta.
Noitakuvasto muuttui 1800-luvulta alkaen, ja noidat olivat usein naisia.
Syytteiden mukaan sinne vietiin myös "tavallisia kansalaisia", jopa lapsia.
– Näissä uuden noitateorian mukaisissa noitasapatti-syytöksissä syytettyjen enemmistö oli tavallisesti naisia pääsääntöisesti kaikissa Euroopan maissa, eikä pelkästään Suomen ja Ruotsin alueella, Nenonen sanoo.
Nykyaikana noidat liitetään usein naisiin, mutta käsitys on jo suhteellisen tuore. Noitavainot alkoivat Euroopassa 1500-luvulla, Suomen alueella hiukan myöhemmin.
Käsitys noitien sukupuolesta kuitenkin muuttui 1800-luvulla, kun noitavainot olivat suurilta osin loppuneet.
– Yleistys naisista noitina syntyi 1800-luvulla. Suomeen se tuli suomenruotsalaisten kanssa, lähinnä ensin pääsiäiskorttien myötä, Nenonen kertoo.
Nenonen myös kertoo, että vaikka sapattiin lentävät noidat olivat Varsinais-Suomessa jo 1600-luvulla tunnettuja, esimerkiksi Itä-Suomeen lentävät noidat tulivat vasta tuolloin 1800-luvulla pääsiäiskorteissa.
Jutun lähteinä on käytetty Kansallisarkiston asiakirjojen ja Marko Nenosen haastattelun lisäksi Nenosen nettisivua Valpuri Kynin tapauksesta sekä Mirkka Lappalaisen Pohjoisen Noidat -kirjaa.