Pienestä lähteestä löytyi ihmisen ruumiinosia Helsingin Tattarisuolla vuonna 1931. Karmiva ja erikoinen löytö ravisteli koko Suomea 30-luvulla, ja arvoitus kiehtoo edelleen salaperäisyytensä ja raakuutensa vuoksi.
Syyskuussa 1931 on kuuma. Hiki virtaa pitkin Väinö Toivosen selkää.
Auto nytkähtelee raitilla eteenpäin jossain päin Helsingin Puistolaa. Kurkkua kuivaa, on saatava vettä, helpotusta loppukesän helteeseen. Lähellä velloo kirkasvetinen lähde, josta alueen rakennustyömiehet ovat käyneet juomassa.
Väinö pysäyttää autonsa tien viereen, nousee ajoneuvosta ja kävelee lähteelle. Hänen kumartuessaan kohti raikasta vettä hän huomaa rantakivellä irtonaisen peukalon.
Vähän matkan päässä apumies Armas Sola huomaa naisen pään. Liittyykö tämä viimevuotiseen tapaukseen, jossa koulupoika löysi lähistöltä irti leikatun käden?
Ruumiinosia löytyi Tattarisuolla sijaitsevasta lähteestä. Kuva: Helsingin poliisi
Ravisteli koko Suomea
Tästä käynnistyi Tattarisuon ruumislöytöinä tunnettu, koko Suomea ravistellut rikosvyyhti.
Poliisin saapuessa paikalle ja käynnistäessä kaivaukset ruumiita löytyi vielä lisää. Päitä, jalkoja, käsivarsia. Kuka silpoi öisin ruumiita ja piilotti ne lähteeseen syrjäiselle suolle?
Tattarisuo sijaitsi tuolloin aivan silloisen Helsingin ulkopuolella.
Olivatko syyllisiä Vapaamuurarit vai lääketieteen opiskelijat, jotka öisin harjoittivat mustaa magiaa? Oliko asialla kenties asialla mielipuolinen sarjamurhaaja, kuten Saksassa pari vuotta aikaisemmin? Vai johtivatko jäljet kuitenkin läheiselle sylttytehtaalle?
Vuosisadan juttu
Yksittäisen käsilöydön aikaan elokuussa vuonna 1930 asiaa käsiteltiin vielä normaalina onnettomuus- tai rikosuutisena.
Kun ruumiinosia löytyi enemmän, alkoivat toimittajat ja sitä kautta ihmiset suhtautua tapaukseen uudella tavalla: tämähän oli vuosisadan juttu. Niin kuin se omalla tavallaan olikin.
Pian selvisi, että ruumiit kuuluivat jo kuolleille henkilöille. Ne oli haettu läheiseltä Malmin hautausmaalta köyhien linjahaudoista.
Vielä 1930-luvulla oli tapana haudata köyhimpiä ihmisiä yhteisiin hautoihin. Haudat saattoivat olla avoimia, kaikkien nähtävillä, kunnes ne täyttyivät kuolleista. Umpinaisinakin ne sijaitsivat lähellä maanpintaa.
Näistä haudoista oli helppo käydä hakemassa ruumiita. Mutta kuka ihmeessä niin halusi tehdä?
Malmin hautausmaalla oli köyhien linjahautoja, joista ruumiiden osia haettiin. Kuva: Helsingin poliisi
Ei viisikko vaan kuusikko
Tekijöiksi paljastuivat Vilho ”Noita” Kallio, Ida Vidén, Hilma Sundberg, Hilda Friman, Johan Hedman ja Ville Saari. Kolme naista ja kolme miestä. Kaikki työläistaustaisia, köyhiä ja omalla tavallaan epätoivoisia.
Noita-Kallio oli paranormaalien tapausten ja okkultismin suhteen vanha tekijä. Myöhemmin poliisikuulusteluissa hän kertoi tavanneensa kuolleita houreenomaisissa näyissä, jotka olivat riepotelleet miestä lapsuudesta asti.
Vuodesta 1907 Vilho Kallion luona alkoi vierailla henkiä yhä enenevissä määrin. Myös kuolleet alkoivat tuolloin viihtyä hänen läheisyydessään.
Vuodesta 1913 eteenpäin Kallio oli jatkanut Helsingissä lupaavasti alkanutta kansanparantajan uraa. Ilmeisesti Kallio oli reilu, koska hän ei koskaan pyytänyt asiakkailtaan maksua. Hän yksinkertaisesti uskoi toimivansa jonkin paremman vuoksi.
Kallio uskoi, että hänellä oli kyky nähdä tuonpuoleiseen ja tulkita muille ihmisille tuntemattomia viestejä.
Pidetään noitapiirin päätekijänä
Parannusten ja yleisen loitsumesoamisen lisäksi Kallion osaamiseen kuului myös muita harrastuksia, kuten okkultistisen kirjallisuuskokoelman kartoittaminen ja luiden keräily.
Kun Kallio oli häädetty entisestä asunnostaan 1911, kirkkoveräjä löysi eräästä arkusta lapsen ja aikuisen pääkallot, käärmeen pään ja viisi sääriluuta. Kallion tärkein taikojen ja loitsujen lähde oli kuitenkin pahamaineinen ja kolkolta kalskahtava Musta Raamattu.
Sisällissodan jälkeen Kallio joutui valkoisten vankileirille. Siellä hän virui muutaman kuukauden, kunnes hänet vapautettiin. Tämän jälkeen Vilho Kallio oli elättänyt itsensä sekatyömiehenä Helsingin työläiskaupungin osassa Kalliossa.
Noita-Kalliota pidetään yleisesti noitapiirin päätekijänä ja liikkeelle panevana voimana, mutta ei ole mitään syytä vähätellä muidenkaan osallistuneiden työpanosta.
Kuva Malmin hautausmaalta, josta ruumiita haettiin. Kuva: Helsingin poliisi
Haki apua yliluonnolliselta
Ida Vidén oli nelissäkymmenissä oleva nahkurin rouva. Tytär oli menehtynyt aiemmin, mutta pojastaan, Johan Hedmanista, Ida oli huolissaan.
Ida oli hävinnyt oikeudessa ja tuomittu väärästä valasta vankilaan. Idan vapauduttua vankilasta hänen nahkuriaviomiehensä heitti hänet ja hänen aviottoman poikansa Johanin ulos heidän yhteisestä asunnostaan.
Tämän jälkeen, lopputalvesta 1931, Ida hakeutui Noita-Kallion luokse. Oikeusjärjestelmä ja yhteiskunta olivat pettäneet Idan ja tuolloin hänestä tuntui varmasti aivan luonnolliselta hakea apua yliluonnolliselta.
Idan tavatessa Noita-Kallion, mies asui yhdessä Hilma Sundbergin kanssa. Hilma kärsi mielenterveysongelmista ja hänen aviomiehensä oli jättänyt tämän kyllästyttyään vaimonsa harhoihin.
Noita-Kallio puolestaan näki Hilmassa selvännäkijän. Noita-Kallio ja Sundberg olivat edellisenä kesänä paljastuneiden ruumislöytöjen takana.
Juhannuksena he olivat suorittaneet mystisiä riittejä lähteellä ja uhranneet sille ihmislihaa. He olivat nähneet sen äärellä näkyjä ja ilmestyksiä ja toisinaan pohjalla houkuttelevasti kimaltavan aarteen. Juuri Noita-Kallio ja Sundberg olivat keksineet hakea kuolleita läheiseltä Malmin hautausmaalta.
Kuolleita haettiin Malmin hautausmaalta. Kuva: Helsingin poliisi
Hildalta vietiin omaisuus
Hilda Friman oli Kaisaniemen koulun ylisiivoojatar, ainoa kuusikosta, jolla oli vakituinen työpaikka. Hänen liityttyään joukkoon, Ida Vidén taivutteli hänet irtisanoutumaan työstään ja muuttamaan muiden kanssa yhteiseen yksiöön. Hilda totteli.
Viimeisenä ryhmän jatkoksi liittyi Ville Saari. Saari oli satamatyömies Helsingistä ja sisällissodassa taistellut häviäjien puolella. Kun punaiset kukistuivat, Saari pakeni Venäjälle. Hänet armahdettiin ja hän palasi Helsinkiin.
Muut noitapiiriläiset tuntuivat pelkäävän Saarta ja se taas sopi Saarelle hyvin, joka pitikin itseään Perkeleen ruumiillistumana. Vuoden 1931 lopulla noitapiiri oli valmis.
Lue myös: Rikospaikka: Tattarisuon mysteeri synnytti sanonnan, joka jäi suomen kieleen
Henget vaativat irtokättä
Tattarisuon tapauksen kannalta olennaisin lähtölaukaus oli eräs Sundbergin näky, jossa ilmestyi irtokäsi.
Mustan magian opusten selailun jälkeen Kallio oli vakuuttunut, että henget vaatisivat irtokättä, joka oli upotettava Tattarisuon lähteeseen. Tämä oli juuri se käsi, jonka Väinö Toivonen löysi seuraavana kesänä.
Alkukesästä 1930 koitti ensimmäinen silvontaoperaatio, kun Kallio ja Sundberg suuntasivat Malmin hautausmaalle. Kaksikko hyppäsi hautaan, ja kun Kallio sai suoritettua rukoukset, hän leikkasi kalmon ranteen irti.
Ranne käärittiin paperiin ja kuljetettiin Tattarisuolle, jossa se asetettiin keskelle lähdettä.
Urhoollisesta odotuksesta huolimatta aarre ei noussut lähteen syvyyksistä. He kävivät vielä juhannusyönä paikalla varmistamassa tilanteen, mutta vetivät jälleen vesiperän.
Aarre ei noussut Tattarisuon lähteen syvyyksistä, vaikka noitapiiri niin odotti. Kuvat: Helsingin poliisi
Näyt eivät jättäneet rauhaan
Kun Sundberg myöhemmin vetäytyi piiristä, Kallio tarvitsi kipeästi uutta näkijää. Tähän rooliin oli saapunut sopivasti Vidén. Kallio antoi hänelle jonkinlaisen soikean esineen, jonka takana oli risti. Heti kun Vidén kosketti ristiä, aukesi huoneeseen taivaan portti, jota enkelit vartioivat.
Eivätkä näyt jättäneet Vidéniä rauhaan: unettomana sängyssä maatessaan hän näki salamoiden iskevän ympäri huonetta.
Ida ja Noita-Kallio kuluttivat aikaansa joukon yhteisessä asunnossa. Ida Vidén tuijotti tyhjää, valkoista seinää. Vilho kysyi häneltä kysymyksiä ja seinään ilmestyi näkyjä, jotka Ida välitti Kalliolle.
Kun seinästä alkoi puskea irtonaisia raajoja, kaksikko päätteli, että oli aika uhrata ihmisruumiita. Ruumiiden silpominen kiihtyi selvästi joukon ollessa täysilukuinen. Kuulusteluissa Ville Saari oli laskenut heidän silponeen yli 51 ruumista.
Yksi Tattarisuolta 1930-luvun alussa nostetuista käsistä on esillä yleisöltä suljetussa keskusrikospoliisin rikosmuseossa.
"Lähteellä on nälkä"
Kaksi nukkavierua työläistä istuu likaisella sängyllä katsellen vastapäistä seinää. Kummatkin ovat vaiti. Ulkopuolinen voisi luulla istuntoa jonkinlaiseksi tuijotuskilpailuksi.
Lopulta toinen, mies, rikkoo hiljaisuuden. ”Mitä näet?” ”Seinä puhuu”, vastaa nainen. ”Näen 22 jumalaa… Kirjoja, Raamatun jatkoa, 12 kirjaa…”.
Mies kirjoittaa kaiken keskittyneesti ylös mustaan pikkuruiseen kirjaansa. ”Haudat aukenevat ja kaikki nousevat ylös, koska nyt on isoväen lasku!” pauhaa ääni naisen päässä, ääni jota on mahdotonta jättää huomioimatta.
Yhtäkkiä seinässä näkyvät taas tutut repsottavat kukkatapetit, mutta niistä pursuaa jotain. Irtokäsiä ja – raajoja, mädäntyneitä ja kalmankeltaisia sekä irtopää, jonka silmät ovat auki.
Nainen sanelee kaiken näkemänsä kuuliaisesti miehelle. Mies uppoaa hetkeksi lukemaan kirjoittamaansa, kunnes kääntää kolhot kasvonsa naista kohti: ”Lähteellä on taas nälkä”.
Noitapiirille magia oli todellista
Oli vain ajan kysymys, milloin joukko jäisi kiinni poliisille. Aikalaisittain tuomiot edustivat rangaistuksen keskipäätä.
Kovimman tuomion sai Ville Saari. Hänet ja Noita-Kallio tuomittiin vankilaan. Ida Vidén ja Johan Hedman selvisivät ehdonalaisella ja Friman ja Sundberg vapautettiin.
Tämä kielii siitä, että aikalaiset suhtautuivat suhteellisen ymmärtäväisesti tuomittuihin. Heidät nähtiin pikemminkin mielenvikaisina kuin pahoina rikollisina.
Lehdistölle ja eliitille syylliset sen sijaan olivat pettymys. Suomi oli nuori valtio, joka halusi muiden maiden silmissä näyttää olevansa yksi sivistyneistä Euroopan maista. Siksi olikin karvasta, ettei Tattarisuon silpojiksi paljastuneetkaan herrasmiesrikolliset, lääketieteen opiskelijat tai salaseurat.
Kyse oli vähävaraisesta, kouluttamattomasta ja epätoivoisesta köyhälistöstä. Tälle joukolle magia ja kansanusko oli todellista, jotakin, jolla pystyi vaikuttamaan omaan elämäänsä.
Yläkuvassa kuusihenkinen noitapiiri. Ylhäällä keskellä Noita-Kallio. Kuvat: Kansallisarkisto
Dokumenttia ei koskaan esitetty
Tattarisuo kiinnostaa ihmisiä edelleen, koska tapaukseen kätkeytyy niin paljon. Tattarisuon mysteerissä on paljon sivupolkuja, joita pitkin voisi lähteä harhailemaan.
1970-luvulla ainoana joukosta oli hengissä Johan Hedman. Hän ja hänen äitinsä Ida Vidén olivat yrittäneet herätellä taannoista oikeusjuttua henkiin, mutta tuloksetta.
MTV:n silloinen erikoistoimittaja Juhan af Grann kiinnostui tapauksesta. Hän kuvasi dramatisoidun dokumentin, joka oli tarkoitus esittää MTV:llä parhaaseen katseluaikaan.
Juhan Af Grann teki aikanaan dokumentin Tattarisuosta, mutta sitä ei koskaan esitetty televisiossa.
Johan Hedmanin oli tarkoitus antaa dokumentissa haastattelu, mutta hän sai kesken kaiken sairauskohtauksen eikä pystynyt sen jälkeen antamaan haastatteluja. Dokumentti kuitenkin valmistui.
Ohjelmaa ei koskaan esitetty ja se haudattiin arkistoon. MTV Uutisten haastattelema Af Grann ei tiedä syytä sille, miksi ohjelma jätettiin näyttämättä.
Musta raamattu
- 1800-luvun puolivälissä saksalainen Johann Scheible keräsi tai sepitti omasta päästään loitsuja, joiden väitetään olevan muinaisten juutalaisten henkioppeja.
- Musta Raamattu sisältää salaperäiset kuudennen ja seitsemännen Mooseksen kirjan, jotka oli alun perin jätetty meidän tuntemastamme Raamatusta pois.
- Mustassa Raamatussa on taikoja, manauksia, sinettejä ja loitsuja, joita käytetään muun muassa kuolleiden herättämiseen – tai aarteen etsintään.
- Se ei ole yhtenäinen opus, vaan se sisältää lukuisia eri versiota ja käännöksiä, jotka eroavat toisistaan suuresti.
- Musta Raamattu ei ollut mikään bestseller, vaan pienen asiaan vihkiytyneiden piirien teos.
- Noita-Kallio oli kerännyt tuon ajan Suomeen nähden kunnioitettavan määrän okkultismia käsitteleviä kirjoja, jotka poliisi myöhemmin takavarikoi. Okkultistisen kirjallisuuden hankkiminen oli tuohon aikaan hankalaa.
- Heikon saatavuuden takia kirjojen ympärillä leijui mystisyyden usva. Mustaa Raamattua ei erään tilauslomakkeen mukaan suositeltu lapsille tai heikkohermoisille, ja kirjan lukijoiden väitettiin muuttuvan hulluiksi.
Musta Raamattu on arkistossa
Myös edesmennyt toimittaja Perttu Häkkinen oli perehtynyt esoteriaan ja tutkinut erityisesti Tattarisuota.
Hän ja hänen työparinsa Vesa Iitti tekivät tietokirjan Valonkantajat – välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (Like 2015), jossa käsiteltiin Tattarisuon joukkoa yhdessä luvussa.
Kansallisarkistossa on useita kansioita materiaalia Tattarisuon mysteeristä.
Tattarisuon rikoksen aineistoja säilytetään pääosin Helsingin Kansallisarkistossa. Siellä on myös ilmeisesti alkuperäinen Noita-Kallion käyttämä Musta Raamattu.
Aiemmin Kansallisarkistossa oli myös ruumiille kuulunut hiustuppo, jota säilytettin samoissa tiloissa Mustan Raamatun kanssa, mutta tiettävästi hiustuppo on kadonnut arkistosta.
Artikkeli on tehty yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurihistorian opiskelijoiden Asta Honkalan ja Miro Kankareen kanssa, jotka ovat tutkineet Tattarisuon mysteeriä.