Kuusikymppinen mies tuomittiin laittomasta uhkauksesta sakkoihin Helsingissä. Mies oli uhkaillut päiväkodin työntekijää aseen hakemisella, sillä oli kokenut päiväkodin lasten äänet häiritseviksi.
Oikeusjuttu sai päätöksensä tänään, kun Helsingin hovioikeus päätti olla ottamatta asiaa käsiteltäväksi. Mies oli valittanut aiemmin käräjiltä saamastaan tuomiosta ja vaatinut, että tuomio kumotaan.
Käräjäoikeus oli katsonut miehen syyllistyneen laittomaan uhkaukseen lokakuussa 2020 Helsingissä.
Mies oli mennyt Lauttasaaressa sijaitsevan päiväkodin aidalle ja sanonut lasten kanssa pihalla olleelle päiväkodin työntekijälle, että hän tulisi paikalle seuraavan kerran aseen kanssa. Uhkauksen johdosta päiväkodin lapset ohjattiin pihalta päiväkodin sisälle turvaan.
Ei uhkaillut ensimmäistä kertaa
Käräjillä kävi ilmi, että mies oli käynyt uhkailemassa aiemminkin. Päiväkodin työntekijän mukaan mies oli käynyt valittamassa päiväkodin metelistä. Hänen mukaansa mies oli kertonut, ettei saanut nukuttua pihalla olleiden lasten "metelöinnin" takia.
Päiväkodin työntekijöiden kesken oli sovittu jopa merkki, jota näytettäisiin työntekijöiden kesken, jos mies tulisi esittämään uusia uhkauksia.
Tuomioon johtaneella kerralla mies oli jatkanut uhkailua vielä senkin jälkeen, kun päiväkodin henkilökunta oli kertonut soittavansa paikalle poliisin.
Mies itse ei saapunut käräjäoikeuteen selvittämään asiaa.
Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus uhkailusta on 60 päiväsakkoa. Koventavana seikkana vaikutti se, että uhkailuun liittyi päiväkoti.