Päiväkotijätti Touhula hakeutuu yrityssaneeraukseen

touhula LK
Lehtikuva
Julkaistu 14.05.2020 17:14

MTV UUTISET–STT

Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju Touhula hakeutuu yrityssaneeraukseen vaikean taloudellisen tilanteensa vuoksi. Yhtiön mukaan yrityssaneerauksella ei ole välittömiä vaikutuksia päiväkotitoimintaan.

Touhulan mukaan toiminta on ollut tappiollista viime vuodesta lähtien. Tappiot ovat johtuneet yhtiön mukaan useiden päiväkotien alhaisista lapsimääristä ja siitä, etteivät kuntien maksamat korvaukset ole nousseet samassa tahdissa kustannusten kanssa. Myös koronavirus on nakertanut yhtiön taloutta.

–  Joudumme lähiviikkoina tarkastelemaan jokaisen päiväkotimme taloudellista tilannetta ja mahdollisuuksia riittävään lapsimäärään, toimitusjohtaja Minna Elomaa sanoo tiedotteessa.

Toimista ilmoitetaan toukokuun aikana. Touhulan verkkosivujen mukaan sillä on yli 170 päiväkotia ympäri Suomea.

Tuoreimmat aiheesta

Lapset