Seikkailupuistoyhtiö Leos HopLop hakeutuu yrityssaneeraukseen. HopLop ja Leo´s leikkimaa yhdistyivät vuonna 2023.
Suosittu leikkipuisto Leos Hoplop on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen torstaina 5. syyskuuta. Yhtiön mukaan Ukrainan sota, inflaatio ja isot vuokrienkorotukset ovat tehneet olosuhteista yhtiön kannalta kestämättömät.
Yhtiön tiedotteen mukaan edellä mainitut tekijät ovat vaikuttaneet likviditeettiin. Yhtiö sanoo, että uudelleenjärjestelyn tavoitteena on tervehdyttää yritys ja pelastaa yli 400 työpaikkaa Suomessa.
– Tavoitteenamme on tarjota jatkossakin yhtä korkealaatuisia palveluita ja aktiviteetteja kuin aiemminkin taloudellisista haasteista huolimatta. Toivomme edelleen tukea uskollisilta asiakkailtamme, työntekijöiltämme ja yhteistyökumppaneiltamme tänä aikana, sillä se on ratkaisevaa menestyksellemme. Haluamme edelleen tarjota iloa ja liikkumismahdollisuuksia lapsille ja perheille Suomessa, sanoo Leos HopLopin toimitusjohtaja Joakim Gunler tiedotteessa.
Leos HopLop jatkaa toimintaansa normaalisti. Kaikki ostetut passit ja liput toimivat tavalliseen tapaan. Leos HopLop sanoo tiedottavansa asiakkaitaan mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuvista muutoksista.