Päivän suomalaiset Pariisissa: Martti Puumalainen lähtee mitalijahtiin – onnistuuko Eetu Kallioinen skeetissä?

Peräti kaksi suomalaista mitalitoivoa pääsee irti Parisiin olympialaisten perjantaipäivänä.

Ensin ampuja Eetu Kallioinen osallistuu skeetin karsintaan kello 10. Viime olympiakisoissa Kallioinen ylsi neljänneksi.

Toinen mitalitoivo Martti Puumalainen marssii tatamille ensimmäisen kerran yli satakiloisten sarjan toisen kierroksen otteluun. Judokamppailut alkavat kello 11 ja Puumalainen on vuorossa yhdeksännessä ottelussa matolla numero kaksi.

"Marasonni" lempinimellä tunnettu Puumalainen voitti viime vuonna Euroopan mestaruuden ja Masters-turnauksen, jossa kaatui maailmanlistan ykkönen, Tadzikistanin Temur Rahimov, joten suomalaiselta voi odottaa mitä vain.

Suomalaisia on yhteensä lauteilla 12 kappaletta. Golfissa suomalaiset lähtevät toiselle kierrokselle hyvistä asemista, kun Sami Välimäki on kuudentena tuloksella -4 ja Tapio Pulkkanen sijalla 21 tuloksella -2.

Yleisurheilussa päästään vihdoin urheilemaan kentällä, ja suomalaisista kisaamaan pääsevät aamupäivällä Ella Junnila ja Lotta Kemppinen sekä illalla Nathalie Blomqvist, Senni Salminen ja Eveliina Määttänen.

Purjehtijat Kaarle Tapper, Monika Mikkola jatkavat regattojaan ILCA-luokassa.

Perjantai 2.8. 

AlkamisaikaLajiTarkemminSuomalaiset
00.053x3 koripalloLohkovaihe, 1 ottelu (miehet) 
9.30-13.00SulkapalloNelinpeli, välierät (naiset/miehet) 
10.00-22.00KäsipalloLohkovaihe, 6 ottelua (miehet) 
10.00-22.00LentopalloLohkovaihe, 4 ottelua (miehet) 
10.00Golf2. kierros (miehet)Tapio Pulkkanen,
Sami Välimäki
10.00-10.30AmmuntaSkeet, karsinnan 1. päivä (miehet)
25m pistooli, karsinta (naiset)
50m kiväärin asentokilpailu, finaali (naiset)
Eetu Kallioinen
10.00-13.00RantalentopalloLohkovaihe, 4 ottelua (naiset/miehet) 
10.00-23.353x3 koripalloLohkovaihe, 8 ottelua (naiset)
Lohkovaihe, 8 ottelua (miehet)
 
10.30-13.22SoutuF–D-finaalit: Yksikkö (naiset/miehet)
B–A-finaalit:
Perämiehetön kaksikko (naiset/miehet)
Kevyt pariairokaksikko (naiset/miehet)
 
10.30-17.43JousiammuntaAlusta finaaliin: Sekajoukkue 
11.00-15.30PöytätennisKaksinpeli, välierät (naiset/miehet) 
11.00-19.09JudoAlusta finaaliin: 
+78kg (naiset), +100kg (miehet)
Martti Puumalainen
11.00-13.45MaahockeyLohkovaihe, 2 ottelua (naiset) 
11.05-13.15Yleisurheilu10-ottelu: 100m
Moukarinheitto, karsinta A (miehet)
Korkeushyppy, karsinta (naiset)
100m, karsinta (naiset)
10-ottelu: pituushyppy
1500m, alkuerät (miehet)
Moukarinheitto, karsinta B (miehet)
100m, alkuerät (naiset)
10-ottelu: kuulantyöntö
Korkeus: Ella Junnila, 
100m: Lotta Kemppinen
11.30-21.15MaahockeyLohkovaihe, 6 ottelua (miehet) 
12.00Uimahypyt3m pariponnahduslauta, finaali (miehet) 
12.00UintiAlkuerät: 100m perhonen (miehet),
200m seka (naiset), 800m vapaa (naiset),
4x100m seka, viesti (sekajoukkue)
 
12.00-22.00KoripalloLohkovaihe, 4 ottelua (miehet) 
13.00TennisKaksinpeli, välierä (miehet)
Kaksinpeli, pronssiottelu (naiset)
Nelinpeli, pronssiottelu (miehet)
Sekanelinpeli, pronssiottelu
 
13.00TrampoliinivoimisteluKarsinta (naiset) 
13.05Purjehdus470, lähdöt 1-2 (sekapari) 
13.15PurjehdusILCA 7, lähdöt 3-4 (miehet)
ILCA 6, lähdöt 3-4 (naiset)
Kaarle Tapper,
Monika Mikkola
14.30-21.30MiekkailuAlusta finaaliin: Kalpa, joukkue (miehet) 
14.50TrampoliinivoimisteluFinaali (naiset) 
15.00RatsastusEsteratsastus: joukkuekisa, finaali 
15.03PurjehdusIQFoil: puolivälierät, välierät, finaali 
(naiset/miehet)
 
15.00-21.05VesipalloLohkovaihe, 4 ottelua (naiset) 
16.00SulkapalloSekanelinpeli, pronssiottelu ja finaali 
16.00-22.00JalkapalloPuolivälierät, 4 ottelua (miehet) 
16.00-18.00RantalentopalloLohkovaihe, 3 ottelua (naiset/miehet) 
16.30-17.40KanoottipujotteluKoskicrossi, aika-ajo (naiset/miehet) 
16.30-18.38NyrkkeilyNeljännesvälierät: 57kg (naiset)
Puolivälierät: 51kg, 80kg ja +92kg (miehet)
 
18.40-22.10SulkapalloKaksinpeli, puolivälierät (miehet) 
19.00TrampoliinivoimisteluKarsinta (miehet) 
19.00-22.20Yleisurheilu10-ottelu: korkeushyppy
5000m, alkuerät (naiset)
Kolmiloikka, karsinta (naiset)
Kiekonheitto, karsinta A (naiset)
4x400m sekaviesti, alkuerät
800m, alkuerät (naiset)
Kuulantyöntö, karsinta (miehet)
Kiekonheitto, karsinta B (naiset)
10-ottelu: 400m
10000m, finaali (miehet)
5000m: Nathalie Blomqvist,
Kolmiloikka: Senni Salminen, 
800m: Eveliina Määttänen
20.00TennisKaksinpeli, välierä (miehet)
Sekanelinpeli, finaali
 
20.45TrampoliinivoimisteluFinaali (miehet) 
21.00-22.50BMX-pyöräilyRacing, välierät ja finaalit
(naiset/miehet)
 
21.00-23.00RantalentopalloLohkovaihe, 3 ottelua (naiset/miehet) 
21.00-23.08NyrkkeilyNeljännesvälierät: 57kg (naiset)
Puolivälierät: 51kg, 80kg ja +92kg (miehet)
 
21.30-22.34Uinti50m vapaa, finaali (miehet)
200m selkä, finaali (naiset)
200m seka, finaali (miehet)
100m perhonen, välierät (miehet)
200m seka, välierät (naiset)
 

Lue myös:

    Uusimmat