Tiistaina olympialaisten suomalaiskatseet suunnataan toiveikkaana yleisurheilunäyttämölle, kun moukarissa Krista Tervo ja Silja Kosonen metsästävät Suomelle kisojen ensimmäistä mitalia.
Mitalipuheet ovat tällä kertaa realistisia, sillä Tervo täräytti uudella suomenennätysheitolla koko karsinnan pisimmän kaaren 74,79. Myös Silja Kosonen lunasti finaalilipun komealla tuloksella 72,18.
Karsintatulosten lisäksi tilastovertailu pitää suomalaisten mitalitoiveita korkealla. Moukarinheittokisasta puuttuvat nimittäin maailmantilaston neljän kärjestä peräti kaksi heittäjää. Yhdysvaltain Brooke Andersen ja Janee Kassanavoid jäivät maansa olympiakarsinnassa ulos kolmen parhaan joukosta, eivätkä näin ollen päässeet mukaan olympialaisiin.
Tästä johtuen Krista Tervo on kauden tilastojen valossa MM-finaalin neljäs Kanadan Camryn Rogersin, USA:n DeAnna Prycen ja Kiinan Jie Zhaon jälkeen. Silja Kosonen on sijalla kahdeksan, mutta hänellä on potentiaalia heittää vaikka Tervon tuoreen SE-tuloksen päälle.
Moukarinheiton lisäksi aamupäivällä päästään jännittämään Oliver Helanderin, Lassi Etelätalon ja Toni Keräsen suorituksia keihäänheiton karsinnassa. Helanderin ja Keräsen heittoja voi seurata 11.20 alkavassa karsinnassa ja Etelätalo on taas vuorossa 12.50 alkaen.
Painijat Jonni Sarkkinen ja Arvi Savolainen pääsevät kisamolskille kreikkalais-roomalaisen painin neljännesvälieriin. Sarkkinen painii 77kiloisissa A-matolla seitsemännessä ottelussa. Savolainen 97-kiloisissa C-matolla kolmannessa ottelussa. Painit alkavat kello 12.
Suomen joukkueen nuorin kisailija, rullalautailija Heili Sirviö pääsee vihdoin parkin alkukilpailuun kello 13.30.
Purjehduksessa jännitetään Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen menoa. He ovat ennen päivän kisoja seitsemäntenä, joten mitalikamppailuun nousu vaatisi huomisista kolmesta lähdöstä loistosuorituksia.
Tiistai 6.8.
Alkamisaika | Laji | Tarkemmin | Suomalaiset |
10.00-22.00 | Lentopallo | Puolivälierät, 4 ottelua (naiset) | |
10.30-13.10 | Ratamelonta | Alkuerät: K4, 500m (miehet/naiset) C2, 500m (miehet/naiset) K2, 500m (miehet/naiset) | |
10.30-22.30 | Käsipallo | Puolivälierät (naiset) | |
11.00 | Pöytätennis | Joukkuekisa, neljännesvälierät (naiset/miehet) | |
11.00 | Ratsastus | Esteratsastus: yksilökisa, finaali | |
11.00 | Kiipeily | Yhdistelmäkilpailu, välierä (naiset) | |
11.00 | Uimahypyt | 3m ponnahduslauta, alkukilpailu (miehet) | |
11.05-13.30 | Yleisurheilu | 1500m, alkuerät (naiset) Keihäänheitto, karsinta A (miehet) 110m aidat, keräilyerät (miehet) Pituushyppy, karsinta (naiset) 400m, keräilyerät (naiset) Keihäänheitto, karsinta B (miehet) 400m aidat, keräilyerät (miehet) 200m, keräilyerät (miehet) | 1500m: Nathalie Blomqvist, Sara Lappalainen, Keihäs: Lassi Etelätalo, Oliver Helander, Toni Keränen, 110m aidat: Elmo Lakka |
12.00 | Paini | Keräilyerät: 60kg, kreik. room. (miehet) 68kg, vapaa (naiset) 130kg, kreik. room. (miehet) | |
12.00-22.30 | Koripallo | Puolivälierät (miehet) | |
12.30 | Paini | Neljännesvälierät: 77kg, kreik.-room. (miehet) 50kg, vapaa (naiset) 97kg, kreik.-room. (miehet) | 77kg: Jonni Sarkkinen, 97kg: Arvi Savolainen |
13.03 | Purjehdus | Formula Kite, lähdöt 9-12 (naiset/miehet) | |
13.15 | Purjehdus | 470, lähdöt 9-10 (sekapari) | |
13.30 | Rullalautailu | Park, alkukilpailu (naiset) | Heili Sirviö |
13.50 | Paini | Puolivälierät: 77kg, kreik.-room. (miehet) 50kg, vapaa (naiset) 97kg, kreik.-room. (miehet) | 77kg: Jonni Sarkkinen?, 97kg: Arvi Savolainen? |
14.00-14.40 | Kiipeily | Nopeuskiipeily, karsinta (miehet) | |
14.10-15.30 | Ratamelonta | Puolivälierät: K4, 500m (miehet) C2, 500m (miehet/naiset) K2, 500m (miehet/naiset) | |
15.00 | Maahockey | Välierä (miehet) | |
15.00-21.35 | Vesipallo | Puolivälierät, 4 ottelua (naiset) | |
15.43 | Purjehdus | ILCA 7, mitalilähtö (miehet) ILCA 6, mitalilähtö (naiset) | |
16.00 | Uimahypyt | 10m kerroshyppy, finaali (naiset) | |
16.00 | Pöytätennis | Joukkuekisa, puolivälierät (naiset/miehet) | |
16.05 | Purjehdus | Nacra 17, lähdöt 10-12 (sekapari) | Sinem Kurtbay– Akseli Keskinen |
18.00-19.00 | Rantalentopallo | Puolivälierät, 2 ottelua (naiset/miehet) | |
18.30 | Rullalautailu | Park, finaali (naiset) | Heili Sirviö? |
18.30-21.07 | Ratapyöräily | Karsinta: joukkuetakaa-ajo (naiset) 1. kierros: joukkuetakaa-ajo (miehet) 1. kierroksesta finaaliin: joukkuesprintti (miehet) | |
19.00-22.00 | Jalkapallo | Välierät (naiset) | |
19.15 | Paini | Välierät: 77kg, kreik.-room. (miehet) 50kg, vapaa (naiset) 97kg, kreik.-room. (miehet) | 77kg: Jonni Sarkkinen?, 97kg: Arvi Savolainen? |
20.00 | Maahockey | Välierä (miehet) | |
20.30 | Taitouinti | Joukkuekisa, vapaaohjelma | |
20.30-22.15 | Paini | Pronssiottelu ja finaali: 60kg, kreik. room. (miehet) 68kg, vapaa (naiset) 130kg, kreik. room. (miehet) | |
20.35-22.40 | Yleisurheilu | 400m, välierät (miehet) Moukarinheitto, finaali (naiset) 400m aidat, välierät (naiset) Pituushyppy, finaali (miehet) 1500m, finaali (miehet) 3000m esteet, finaali (naiset) 200m, finaali (naiset) | Moukari: Silja Kosonen, Krista Tervo |
21.00 | Pöytätennis | Joukkuekisa, puolivälierät (naiset/miehet) | |
22.00-23.00 | Rantalentopallo | Puolivälierät, 2 ottelua (naiset/miehet) | |
22.30-24.00 | Nyrkkeily | Välierät: 71kg (miehet), 50kg ja 66kg (naiset) Finaali: 60kg (naiset) |