Päivän suomalaiset Pariisissa: Suomen viimeinen urheilija vauhdissa aamutuimaan

142360492
Camilla Richardsson päättää Pariisin olympialaisten suomalaisten kilpailusuoritukset sunnuntaina.Lehtikuva
Julkaistu 11.08.2024 07:12
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Pariisin olympialaisten päätöspäivänä tänään sunnuntaina kilpailee vielä yksi suomalainen, naisten maratonilla juokseva Camilla Richardsson.

Maraton avaa ylipäätään sunnuntain ohjelman Pariisissa aamuyhdeksältä Suomen aikaa.

LUE MYÖS: Reetta Hurskeelta riipaiseva avautuminen: "Kuinka ilkeitä voi ihmiset toiselle olla"

Richardsson on tuttu arvokisaedustaja, mutta maratonia hän ei ole aiemmin arvokisoissa juossut. Tänä vuonnakaan Richardssonilla ei ole maratonia vyöllään.

Hän paineli kuitenkin viime joulukuussa Valenciassa maratonin Suomen ennätykseksi 2.24.38. Helmikuussa Richardsson kellotti puolimaratonilla SE:ksi 1.09.54.

Richardsson ei ennätykselläänkään kovassa olympiajoukossa juhli, eikä hänen harteillaan ole menestysodotuksia.

– Lähdin Rooman EM-kilpailuista (kesäkuussa) suoraan St. Moritziin korkeanpaikanleirille ja olin siellä viisi viikkoa. Erittäin hyvä leiri. Yksi valitettava viikko mahtui väliin, kun oli ongelmia jalkapohjan kanssa, mutta sen jälkeen on sujunut taas hyvin. On aika luottavainen olo, Richardsson sanoi Suomen Olympiakomitean tiedotteessa.

– Reitti on vähän erilainen – siellä on 450 nousumetriä eli erittäin mäkinen reitti. Se on kuitenkin kaikille sama ja se on ollut tiedossa pitkän aikaa. Siihen pitää olla valmis. Voi olla, että on hidas kisa alusta lähtien ja viimeiset 15 kilometriä mennään kovaa tai sitten koko kilpailu juostaan kovaa. Haluan juosta kypsän ja ehjän juoksun sillä tavalla, että on voimia lopussa jäljellä. Jos viimeinen 10 kilometriä kulkee hyvin, niin voi tulla aika nopeasti selkiä vastaan, suomalaisjuoksija pähkäili.

Sunnuntai 11.8.

AlkamisaikaLajiTarkemminSuomalaiset
9.00YleisurheiluMaraton (naiset)Camilla Richardsson
10.00VesipalloSijoitusottelu 5–6 (miehet)
Kreikka–Espanja
 
10.00KäsipalloPronssiottelu (miehet)
Espanja–Slovenia
 
11.35VesipalloPronssiottelu (miehet)
Yhdysvallat–Unkari
 
12.00–14.35PainiKeräilyerät:
65kg, vapaa (miehet)
76kg, vapaa (naiset)
97kg, vapaa (miehet)
 
12.00–14.56RatapyöräilyOmnium: ajot 1-4 (naiset)
Eräajo: välierät ja finaali (naiset)
Keirin: puolivälieristä finaaliin (miehet)
 
12.00–13.40Nykyaikainen 5-otteluFinaali: Esteratsastus, miekkailu, 
uinti 200m, maastojuoksu (naiset)
 
12.30KoripalloPronssiottelu (naiset)
Belgia–Australia
 
12.30Painonnosto+81kg (naiset) 
13.00-14.45PainiPronssiottelu ja finaali:
65kg, vapaa (miehet)
76kg, vapaa (naiset)
97kg, vapaa (miehet)
 
14.00LentopalloFinaali (naiset)
Yhdysvallat–Italia
 
14.30KäsipalloFinaali (miehet)
Saksa–Tanska
 
15.00VesipalloFinaali (miehet)
Serbia–Kroatia
 
16.30KoripalloFinaali (naiset)
Ranska–Yhdysvallat
 

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024