Unkari sulki viime yönä Kroatian vastaisen rajansa. Joitakin tunteja myöhemmin pakolaisia kuljettavia busseja alkoi saapua Kroatiasta Slovenian rajalle.
Paikan päällä olevan AFP:n kirjeenvaihtaja kertoi aamupäivällä, että rajan Sloveniaan oli ylittänyt lauantaina ainakin jo kuusi bussia. Poliisin edustajan mukaan pakolaiset oli noudettu pakolaiskeskuksesta läheltä Serbian rajaa aamuyöllä.
Sloveniaan pyrkivien, Euroopasta turvapaikkaa tavoittelevien ihmisten määrän on arvioitu kasvavan merkittävästi Kroatian ja Unkarin tiukennettua rajavalvontaansa.
Kroatian mukaan Euroopasta turvapaikkaa havittelevat ohjataan Sloveniaan rajanylityspaikoille, joista on sovittu yhdessä Slovenian kanssa.
Slovenian ulkoministeri: Emme tiedä mitä tapahtuu, jos systeemi pettää
Slovenian sisäministerin Vesna Gyorkos Znidarin mukaan Slovenia ja Kroatia ovat neuvotelleet yhdestä tai kahdesta läpikulkuväylästä turvapaikanhakijoille. Ulkoministeri Karl Erjavecin mukaan tilanne Sloveniassa pysyy hallinnassa, kunhan rajanylitykset jatkuvat nykyistä tahtia.
– Jos systeemi pettää, emme tiedä, mitä voisi tapahtua, ulkoministeri sanoi tiedotustilaisuudessa.
Slovenia on keskeyttänyt junaliikenteen Kroatiasta estääkseen turvapaikanhakijoiden saapumisen maahan. Valtion omistama rautatieyhtiö ilmoitti Kroatian ja Slovenian välisten junavuorojen perumisesta eilen. Yhtiön mukaan päätös tehtiin yhdessä viranomaisten kanssa.
Unkari sulki syyskuun puolivälissä Serbian puoleisen rajansa, joka siihen asti oli ollut turvapaikanhakijoiden pääväylä Eurooppaan. Sen jälkeen turvapaikanhakijat saapuivat Unkariin Kroatian kautta.
Nyt rajalle on kuitenkin pystytetty piikkilanka-aita. Unkarin viranomaisten mukaan rajan ylittäminen laittomasti on nyt tehty mahdottomaksi, mutta laillisilla ylityspaikoilla voi yhä ilmoittautua turvapaikanhakijaksi.