Pakolaisvastainen äärioikeisto pääsemässä Viron hallitukseen – tällainen on edustajapaikkansa tuplannut Ekre-puolue: Luvassa kansanäänestys avioliiton määritelmästä

Viron pääministeri Juri Ratas (AOP)
Viron pääministeri Jüri Ratas on jatkamassa pääministerinä tulevassakin hallituksessa. Keskustan Ratas on perustamassa hallitusta äärioikeistolaisen Ekren sekä konservatiivisen Isänmaan kanssa.
Julkaistu 07.04.2019 14:08
Toimittajan kuva

Pertti Nyberg

pertti.nyberg@mtv.fi

Viron uuteen hallitukseen on nousemassa äärioikeistolainen, EU- ja maahanmuuttovastainen populistipuolue Ekre, jota on sanottu rasistiseksi ja jonka kannattajista löytyy natsisympatisoijia.  

Puolue on saanut eilen julkistettuun kolmen puolueen hallitusohjelmaan itselleen läheisiä asioita, jotka koskevat maahanmuuton lisäksi avioliittoa.

Ekre on suomeksi Viron konservatiivinen kansanpuolue ja se yli kaksinkertaisti paikkalukunsa 19 paikkaan maaliskuun parlamenttivaaleissa. Parlamentissa on 101 paikkaa.

Keskustapuolueen, Isänmaa-puolueen ja Ekren hallitusohjelmaan on kirjattu, että Viro ei ota vastaan yhtään pakolaista EU:n kiintiöstä. Lisäksi puolueet kiinnittävät aiempaa enemmän huomiota mahdolliseen laittomaan maahanmuuttoon. Viro ei tähän asti ole tosin ollut pakolaisten kohdemaa.

Kansanäänestys avioliitosta

Ekre on myös hyvin konservatiivinen perhearvojen puolustaja. Puolueen vaalikampanja oli homo- ja aborttivastainen. Lisäksi puolue haluaa, että avioliitto määriteltäisiin selkeästi miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että Virossa järjestetään kansanäänestys vuonna 2021 avioliiton määritelmästä.

Tuleva hallitus edustaa Viron politiikan ääripäitä, sillä päähallituspuolue Keskusta on Viron politiikassa edustanut vasemmisto-keskustalaista ja venäläisvähemmistöä ymmärtävää politiikkaa. Ekre on puolestaan jyrkän oikeistolainen puolue. Isänmaa edustaa perinteistä konservatismia.

Uutistoimisto AP:n haaastattelussa politologi Andres Kasekamp sanoi Viron yleisradion ERR:n mukaan, että Viron kansainvälinen maine saa nyt kolauksen, kun Viro yhdistetään Unkarin ja Puolan tyyppisiin valtioihin.

Naispääministeriä ei tulekaan

Virossa vaalit voitti oikeistoliberaali reformipuolue, jonka puheenjohtajasta Kaja Kallaksesta odotettiin Viron ensimmäistä naispääministeriä. Puolue sai 34 paikkaa Viron parlamenttiin.

Kallas keskusteli aluksi vaaleissa toiseksi tuleen, 26 paikkaa saanneen keskustapuolueen kanssa yhteishallituksen muodostamisesta, mutta puolueiden linjat esimerkiksi verotuksesta poikkesivat merkittävästi. Keskustapuolue haluaisi Viroon suomalaistyyppisen progressiivisen verotuksen, jossa veroprosentti nousee tulojen mukana. Reformipuolue haluaa pysyä nykyisessä tasaverossa.

Reformipuolue sanoi myös, että se ei lähde samaan hallitukseen Ekren kanssa. Kun hallituksen muodostaminen keskustan kanssa epäonnistui, reformipuolueen oletettiin muodostavan hallituksen sosiaalidemokraattien ja Isämaan kanssa. Isänmaa päätti kuitenkin lähteä yhteishallitukseen keskustan ja Ekren kanssa.

Tällä hetkellä Viron presidentti on antanut hallitustunnustelijan tehtävän Kaja Kallakselle, joka sanoo yrittävänsä edelleen muodostaa vähemmistöhallituksen sosiaalidemokraattien kanssa. Kallaksen ajatus on, että hänen mahdollinen vähemmistöhallitus saisi tukea keskustapuolueen sellaisilta kansanedustajilta, jotka eivät sulata Ekren näkemyksiä.

Todennäköistä kuitenkin on, että nykyinen keskustalainen pääministeri Jüri Ratas jatkaa pääministerinä uudessa kolmen puolueen hallituksessa. Reformipuolueen Kallas tuo kuitenkin oman hallitusohjelmansa parlamentin äänestykseen 15.4. ja vasta tämän jälkeen Rataksen hallitusohjelma pääsee äänestykseen.

Tuoreimmat aiheesta

Viro