Taiteilija Vesa-Matti Loiri täyttää tänään 73 vuotta.
Näyttelijä ja muusikko, suomalaisen viihteen legenda Vesa-Matti Loiri täyttää tänään 73 vuotta. Loiri on tehnyt mittavan uransa aikana rooleja niin teatterissa kuin elokuvissakin.
Koko kansan koomikoksi Loiri nousi muun muassa Jatkoaika- ja Spede Show -sarjojen kautta. Loirin ikimuistoisin rooli on luonnollisesti Uuno Turhapuro.
Muusikkona Loiri tunnetaan etenkin Eino Leinon runoihin pohjautuvien kappaleiden tulkitsijana. Vuonna 1980 hän edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Huilumies.
Loiri on julkaissut 2000-luvun aikana muun muassa kaksi levyllistä Juha "Junnu" Vainion tuotannosta tehtyjä tulkintoja sekä Lappi-trilogian, jossa hän versioi Johnny Cashin American-albumisarjan hengessä suomalaisen rock- ja pop-musiikin ikonisia kappaleita.
Vesa-Matti Loiri on viime vuosina hurmannut kansaa myös festivaalikeikoilla muun muassa Provinssirockissa ja Ruisrockissa.
Eniten huomiota julkisuudessa 2010-luvulla ovat herättäneet muun muassa Loirin rooli Tie Pohjoiseen -elokuvassa sekä mukanaolo Vain elämää -sarjassa. Vuoden 2017 lopulla Loiri nähtiin MTV3-kanavalla Kansalainen Turhapuro -sarjassa.
Vesa-Matti Loiri on ollut naimisissa kolme kertaa. Hänen ensimminen vaimonsa oli näyttelijä Tuula Nyman. Toinen vaimo Mona Loiri menehtyi auto-onnettomuudessa 1990-luvulla. Kolmannen vaimon, Riitta Loirin kanssa hänellä on kaksi aikuista tytärtä.
Loirilla on myös kaksi 1990-luvun lopulla syntynyttä poikaa avoliitostaan Stina Toljanderin kanssa.
Mitä mieltä Loiri on Alman kaltaisesta nykymusiikista? Entä mitä suomalaisuus merkitsee miehelle? Katso alla video Linnan juhlista.
2:38
Katso alla myös muita Loiri-aiheisia videoklippejä!
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
6:41
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.