Paljonko rautaa saat? Korkea rautataso saattaa altistaa raskausdiabetekselle

4467395
Sikiön sydänäänien kuuntelua neuvolassa. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 07.12.2016 16:01

MTV LIFESTYLE

Tulosten perusteella suuret rautavarastot liittyivät yli kaksinkertaiseen raskausdiabetesriskiin.

Naisia kehotetaan usein syömään rautalisiä raskauden aikana, jotta heidän raudansaantinsa olisi varmasti turvattu. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella tämä voi kuitenkin olla haitaksi osalle naisista, sillä korkeat rautatasot saattavat suurentaa raskausdiabeteksen riskiä, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Diabetologia-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 107 raskausdiabetekseen sairastuneen ja 214 terveen verrokin terveystietoihin. Naisten rautatasot arvioitiin mittaamalla hepsidiinin, ferritiinin sekä transferriinireseptorin liukoisen muodon pitoisuudet. Näiden mittausten avulla tutkijat saivat monipuolisen kuvan naisten rautatasoista sekä rauta-aineenvaihdunnasta.

Tulosten perusteella suuret rautavarastot liittyivät yli kaksinkertaiseen raskausdiabetesriskiin, joka näkyi jo raskauden alkupuolella, mutta varsinkin toisesta raskauskolmanneksesta alkaen.

Havainnot ovat huolestuttavia, sillä hyvin monet naiset syövät rautalisiä raskauden aikana, vaikka he eivät välttämättä niitä tarvitsisi. Toisaalta noin kolmanneksella odottavista rautavarastot ovat selvästi liian pienet. Jos nyt julkaistut tulokset varmistetaan lisätutkimuksissa, lääkärien kannattaisi todennäköisesti pidättäytyä rautalisien suosittamisesta kaikille rutiininomaisesti.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Raskaus