Eniten palkkatuloja tienaavat keskittyvät Suomessa Uudellemaalle ja suuriin kaupunkeihin. Erityisen paljon hyvätuloisia asuu Helsingissä ja Espoossa.
Asia selviää Verohallinnon julkaisemista tuloverotiedoista. Verohallinnon listauksessa asuinalueet on jaoteltu postinumeroiden perusteella.
Suurin palkkatulojen keskiarvo oli viime vuonna Espoon Westendissä, jossa palkkatuloja saavat ansaitsivat keskimäärin yli 75 000 euroa vuodessa. Seuraavina listalla olivat Espoon Suvisaaristo ja Helsingin Kaartinkaupunki. Näissä palkkojen keskiarvo oli lähes yhtä korkea kuin Westendissä.
50:n kärjessä reilusti yli puolet postinumeroista sijoittui Helsinkiin ja Espooseen. Sen sijaan kärjessä ei ollut lainkaan Turkuun tai Tampereelle sijoittuvia postinumeroalueita.
Kaikkiaan palkkatulot kasvoivat viime vuonna Verohallinnon mukaan 6,4 prosenttia edellisvuodesta.
Palkansaajia oli paremman työllisyyden takia kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Toinen syy palkkatulojen kasvamiseen oli yleinen palkkojen nousu.
Lue myös: Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
Palkkatulot jakautuvat tasaisesti
Verohallinnon ylitarkastaja Matti Luokkanen sanoo, että suuria palkkoja ansaitsevat keskittyvät Suomessa Uudellemaalle ja yliopistokaupunkeihin, joissa on keskimääräistä enemmän korkeakoulutettujen työpaikkoja.
– Muuten palkkatulot jakautuvat Suomessa varsin tasaisesti, Luokkanen sanoo STT:lle.
Vähemmän ansaitsevia puolestaan asuu Luokkasen mukaan erityisesti Suomen itäosissa ja Lapissa. Syynä on väestörakenne.
Alueilla asuu keskimäärin enemmän ikääntyneitä, eläkkeitä saavia ihmisiä kuin muualla Suomessa. Myös monissa pienissä kunnissa, jotka sijaitsevat kaukana isoista kaupungeista, palkkatulojen keskiarvo jää usein alhaiseksi.
Toisaalta joissain hyvin pienissä kunnissa sijaitsevilla postinumeroalueilla keskimääräiset palkkatulot nousivat viime vuonna hyvin korkeiksi. Tämä voi johtua Luokkasen mukaan siitä, että alueella on jokin yritys, joka maksaa keskimääräistä parempia palkkoja.
Ikäluokista suurimmat tulot keskimäärin olivat viime vuonna 40–60-vuotiailla, noin 50 000 euroa. Viime vuonna tapahtui myös historiallinen käänne, kun 60–69-vuotiaat tienasivat ensimmäistä kertaa enemmän palkkatuloja kuin eläkettä. Tämä johtui yli 60-vuotiaiden työllisyyden noususta.
– Yksi syy yli 60-vuotiaiden työllisyyden nousuun on eläkeiän nosto. Eläkkeellä olevat tekevät nykyään myös enemmän osa-aikatöitä, Luokkanen sanoo.
Video
Eriytymiseen vaikea puuttua
Alue- ja väestötutkija Timo Aron mukaan eri puolilla Suomea asuvien palkkatuloissa on ollut kohtuullisen suuria eroja jo hyvin pitkään.
Hän on huolissaan siitä, että nykyään erot näyttävät suurenevan myös kasvavien kaupunkiseutujen ja maakuntien sisällä.
Syynä kehitykseen on se, että työikäiset ja hyvätuloiset keskittyvät tietyille alueille, kuten kaupunkien keskustoihin sekä uusille asuinalueille. Sama kehitys on nähtävissä Uudenmaan lisäksi esimerkiksi Tampereen, Turun ja Oulun seuduilla.
Aro pitää kehitystä huolestuttavana, koska perinteisesti Suomea on pyritty kehittämään siten, että kaikilla ihmisillä olisi samanlaiset mahdollisuudet esimerkiksi asuinpaikasta tai taustasta riippumatta.
– Kun alueellinen eriytyminen lähtee liikkeelle, siihen on sen jälkeen hirveän hankala puuttua tai vaikuttaa, Aro sanoo.
– Alueelliset erot aiheuttavat myös helposti kitkaa ja vastakkainasettelua.