Suomen Palloliiton virkaa tekevä puheenjohtaja Markku Lehtola ei silittele kotimaisen jalkapallon kattojärjestön toimintaa. Hän näkee liiton toiminnassa paljon tehostettavaa.
Tamperelainen juristi on ehtinyt nähdä pestinsä aikana sen, että eri osa-alueilla riittää järjestössä valtavan paljon parantamisen varaa. Hän toimii tällä hetkellä sairauslomalla olevan Pertti Alajan tuuraajana.
– Olen korostanut ennen kaikkea avoimuuden merkitystä toiminnassamme. Meidän on hallittava jatkossa esimerkiksi markkinointi ja viestintä huomattavasti nykyistä paremmin, Lehtola alleviivaa Tulosruudulle.
Onko toiminnassanne ollut mukana sellaista ison lajin ylimielisyyttä?
– On varmaan osaltaan ollut, ja voi olla jossain määrin yhä, mutta olen varma, että siitä päästään eroon. Meidän pitää olla tulevaisuudessa ennen kaikkea seurojen Palloliitto, joka tukee jatkossa kenttätyötä nykyistä selvästi vahvemmin, Lehtola näkee.
Esimerkiksi lentopallossa toimintakulttuuri on ryhdikästä ja avointa. Lentopalloliitto järjesti taannoin tapahtuman, jossa maajoukkuepelaajat pallottelivat junioreiden kanssa Kisahallissa. Miksi Huuhkajat eivät tee mitään vastaavanlaista? Olisi varmasti pelaajienkin etu, että heidän nimensä ja kasvot tulisivat isolle yleisölle entistä paremmin tutummaksi.
– Erittäin hyvä idea. Meidän pitää keksiä jotain vastaavaa. Nostan hattua muutenkin Lentopalloliitolle, sillä he ovat tehneet hyvää työtä. Muutenkin Palloliiton tehtävänä on tuoda maajoukkuepelaajiamme paremmin esille, ja miksei myös Veikkausliigapelaajia, väliaikainen puheenjohtaja painottaa.
Markku Lehtolan teräviä näkemyksiä lisää tiistain Tulosruudussa klo 22.25.