Panaman presidentin Jose Raul Mulinon mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump valehtelee puhuessaan siitä, että hän ottaisi takaisin Panaman kanavan.
Donald Trump uhkaili jälleen Panaman kanavan palauttamisella Yhdysvalloille, kun hän piti varhain keskiviikkona puheensa kongressille.
Trump sanoi NBC:n mukaan Yhdysvaltojen aloittaneen jo kanavan ottamisen haltuun ja että suuri yhdysvaltalaisyritys oli alkanut ostaa satamia kanavan ympäristöstä. Panaman presidentti Jose Raul Mulino syytti keskiviikkona viestipalvelu X:ssä Trumpia suoraan valehtelemisesta asiassa.
Trump on toistuvasti väittänyt, että Kiina kontrolloi Panaman kanavan liikennettä. Yhdysvallat on vaatinut Kiinan vaikutusvallan vähentämistä kanavalla.
Mulino on vetänyt maansa pois Kiinan globaalista Silkkitie-hankkeesta. Panama ei kuitenkaan ole suostunut vaadittuun kanavan ilmaiseen käyttöoikeuteen amerikkalaisaluksille.