Entinen NHL-kiekkoilija Paul Kariya ei muista mitään hetkistä, jotka ovat hänen uransa kenties ikonisimmat.
Kariyan ura päättyi vuonna huhtikuussa 2010. Virallinen lopetusilmoitus tuli yli vuotta myöhemmin. Hän ehti saada kuusi aivotärähdystä, ja päävammat päättivät pelaamisen etuajassa 35-vuotiaana.
Sen jälkeen Kariyaa ei ole pahemmin jääkiekon parissa nähty. Kun hänen pitkäaikaisen tutkaparinsa Teemu Selänteen paita nostettiin Anaheim Ducksin kotihallin kattoon, Kariya ei ollut paikalla, toisin kuin Selänne toivoi. Kanadalaisella oli perhemenoja, eikä hän ollut Anaheimissa. Kariya selittää TSN:n syväluotaavassa minidokumentissa syitä siihen, miksei häntä nähdä kiekkopiireissä.
– En ole mukana, koska en pelaa. En ole poissa minkään syyn, lajin tai liigan takia. Pidän matalaa profiilia, koska olen hyvin yksityinen ihminen, Kariya sanoo.
Vaikka Kariyan tavallinen kuulostaa kenen tahansa unelmalta – aamulla hän huoltaa kroppaansa joogalla tai venyttelyllä ja lähtee sitten surfaamaan määrittelemättömäksi ajaksi, minkä jälkeen hän viettää aikaa kuvankauniin naisystävänsä kanssa – ovat jääkiekon jättämät vammat isoja. Kun ura päättyi, Kariyalle tehtiin testit, joiden perusteella hänen aivotoimintansa oli heikentynyt 60 prosentilla.
Kun saa rajun iskun päähän, tilanne on karu.
– Heräsin sairaalansängystä enkä tiennyt kuka olen ja missä olen. Kun näin mitä oli tapahtunut, olin raivoissani, se sana ei edes kuvaile tunteitani. En itseni puolesta vaan siksi, että näitä taklauksia oli yhä pelissä, Kariya muistelee.
Jääkiekkovarusteet Kariya on vetänyt niskaan viimeksi viimeisessä pelissään.
– Jos voisin, rakastaisin edelleen pelata ammatikseni. Siitä ei ole kysymystäkään.
Se taklaus
Kariya sanoo, että hänen asiansa selkenivät kaksi vuotta sen jälkeen, kun viimeinen päävamma päätti uran. Nyt hänet tunnetaan sinä huippulahjakkaana pelaajana, joka sai aina aivotärähdyksiä. Kariya haluaisi kuitenkin, että hänet muistettaisiin niistä asioista, joita hän teki jäällä, eikä siitä, ettei hän ollut siellä. Kaikki kuitenkin tiivistyy tähän:
– Ihmiset tulevat sanomaan minulle, että olin paikalla, kun nousit Stevensin taklauksen jälkeen. Siitä minut muistetaan, Kariya myöntää.
Stevensin taklaus. Vuosi 2003 ja Stanley Cupin finaalien kuudes ottelu. New Jersey Devilsin Scott Stevens jyräsi juuri syöttäneen Kariyan täysin puun takaa rajulla voimalla. Stevensin kyynärpää osui suoraan Kariyan päähän. Kariya makasi 48 sekuntia liikkumattomana jäässä. Anaheimin pelaajien, valmentajien ja fanien verkkokalvoille ovat palaneet raastavat hetket, kun Kariya viimein virkoaa ja hänen hengityksensä huurustaa kypärän pleksin.
Kariya kertoo, että hän ei muista taklauksesta mitään. Itse asiassa hän ei muista koko pelistä mitään. Hän ei muista palanneensa vaihtopenkille ja peliin.
Hän ei muista mitään siitä, että vain 11 peliminuuttia järkyttävän taklauksen ja tajuttomuuden jälkeen hän viiletti keskikentän yli, lämäsi häikäisevällä osumalla Anaheimin 4-1-johtoon ja johdatti Anaheimin finaalien seitsemänteen peliin. Maali, jonka kaikki muistavat Kariyan uran kohokohtana, on hänelle täysin pimennossa.
– Itse asiassa minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, mitä tapahtui ennen kuudetta peliä, en muista itse peliä, enkä muista seitsemättä peliä kaksi päivää myöhemmin, Kariya sanoo kylmäävät faktat.
Kariya sanoo, että nykyään asiat ovat paljon paremmin, kuin hänen lopettaessaan vuosikymmenen vaihteessa. Hän haluaa silti päähänkohdistetut taklaukset pois pelistä.
Vaikka Kariya on poistunut takavasemmalle, on hän marraskuussa valokeilassa yhdessä Selänteen kanssa, kun molemmat valitaan Hockey Hall of Fameen.
– Se on isoin kunnia, mitä olen koskaan saanut. Se on jotain, mitä en milloinkaan elämäni aikana olisi uskonut saavani.