Paula Koivuniemi pysyy tarkkana terveydestään: "Samppanjalasilliset otan silloin, kun huvittaa"

0:08img
Julkaistu 04.05.2018 09:49
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Paula Koivuniemi vieraili Huomenta Suomessa muistelemassa uraansa ja kertomassa tulevasta musiikistaan. 

Yli 50 vuotta kestäneen uran tehnyt iskelmälaulaja Paula Koivuniemi vieraili perjantaina 4. toukokuuta Huomenta Suomen Retrovartissa. 70-vuotias Koivuniemi muisteli mittavaa uraansa ja kertoi, kuinka jaksaa tehdä töitään vielä tänäkin päivänä.

– Elän tervettä elämää. Liikun paljon ja pidän kunnosta muutenkin huolta ruokavaliolla. Tupakoinnin lopettanut iät ja ajat sitten. 

– Kyllä samppanjalasilliset otan silloin, kun huvittaa. 

Koivuniemeltä kuullaan pian uutta musiikkia, sillä hän julkaisee uuden levyn toukokuun aikana. Uusi levy on Koivuniemen mukaan jatkoa edelliselle levylle, jonka teemana oli rakkaus. Uudella levyllä käsitellään elämää. 

– Siinä on erilaisia, ihania lauluja elämästä. Rakkaus on merkillinen, rakkaudesta puhutaan edelleen.

Koivuniemen mukaan levyllä kuullaan tunnettuja suomalaisia kappaleita, kuten esimerkiksi Pave Maijasen Elämän nälkä.

– Siinä on koskettavia lauluja kyllä, minulle tärkeitä ja läheisiä. 

Perheen merkitys tärkeä alusta alkaen

Koivuniemi kertoo saaneensa vanhemmiltaan hyvät eväät uralleen. Laulajan mukaan hänen äitinsä oli vahva nainen ja isänsä hyvin musikaalinen. Hän arvelee karismansa olevan myös perua hänen läheisiltään.

– Se tulee varmaan niistä asioista, mitkä ne lähtökohdat ovat kun lähdetään tälle alalle ja että uskoo itseensä ja on rohkea.

Koivuniemi on todennut aikaisemmin, että hänen elämänsä alkoi todella kukoistaa hänen täyttäessään viisikymmentä vuotta. Ikä itsessään ei ollut hänelle merkittävä, vaan pikemmin se, että hän tajusi voivansa todella nauttia työnsä hedelmistä.  

– Kun on hyvässä kunnossa, on tehnyt jo tyhmyyksiä, on tehnyt viisaita asioita ja paljon erilaisia asioita ja ne on siellä vahvana pohjana. Sitten kun on viisikymmentä, niin sitten pitäisi nauttia elämästä. 

Mittavan uransa aikana Koivuniemi on nähnyt paljon ja hänellä on ollut elämänsä aikana myös useita rakkauksia. 

– Rakkaus on kyllä hieno asia, se on elämän yksi hienoimmista asioista, mutta se on joskus vähän raskasta. Mutta ei sitä kannata pelätä!

Katso yllä olevalta videolta, kuinka Paula Koivuniemi rentoutuu ulkomailla ollessaan.

Tuoreimmat aiheesta

Paula Koivuniemi