Paula Noronen saa Sukuni salat -ohjelmassa selville yllättäviä asioita suvustaan.
Sukuni salat -ohjelmassa kirjailija Paula Noronen pääsee tutustumaan tarkemmin sukuunsa isänsä puolelta. Noroselle selviää ohjelmassa suvustaan asioita, joilla on yllättävän vahva yhteys siihen, mitä hän itse nykyään tekee.
Ohjelman juontaja Marja Hintikka kertoo Noroselle tämän isoisoisän jälkeläisistä. Perheen vanhin lapsi oli Norosen isoisä Lauri ja perheeseen syntyi yhteensä kahdeksan lasta.
Noronen saa tietää, että perheen kuopus Heikki oli niin ikään kirjoittaja, niinkuin hänkin. Heikki Noronen oli ammatiltaan opettaja, mutta kirjoittaminen oli hänen oikea intohimonsa.
– Huh tulee ihan kylmät väreet, Noronen toteaa kuullessaan suvustaan.
Erityisesti huumori oli Heikille sydäntä lähellä, ja sen todistaa miehen toteuttama tekele, jonka Hintikka antaa Noroselle näytille.
– Ei ole totta, ei ole totta, Noronen ihmettelee saadessaan käsiinsä sukulaisensa kirjoitustyön.
Katso yllä olevalta videolta, minkälaisen teoksen takana Paula Norosen isosetä oli aikoinaan.