Suomen tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Kolmannen Naisen laulaja ja nokkamies Pauli Hanhiniemi on voittopuolisesti onnellinen. Onnettomana oleminen ei hänen mukaansa tuntunut hääviltä.
Tampereella nykyään asuva laulaja Pauli Hanhiniemi juhlii tasavuosia. Etelä-Pohjanmaalla Alavudella syntynyt Hanhiniemi täyttää tasan 60 vuotta tänään torstaina 24. lokakuuta.
Hanhiniemi tunnetaan parhaiten vuonna 1982 perustetun Kolmas Nainen -yhtyeen solistina. Hän on toiminut myös Pauli Hanhiniemen Perunateatterin sekä kansanmusiikkiyhtye Hehkumon laulajana. Hanhiniemi on julkaissut myös soololevyjä.
Elämän voisi kuvitella kohdelleen miestä hyvin.
– Elämähän on kohdellut minua tosi huonosti koko ajan! Mutta kun meikäläinen ei piittaa, Hanhiniemi toteaa hymyillen.
– Voisi melkein väittää, että elämä on kyllä aika hienosti huomioinut sen, kuinka herkkä ja haavoittuvainen ihminen minä olen. Melkein aina, kun elämä on jotenkin minua kolhinut, on se sitten minua myös hyvitellyt.
Lue myös: Pauli Hanhiniemi liittyi Instagramiin – ensimmäinen päivitys ei mennyt ihan putkeen: "Ei tämän paremmin voi instailua aloittaa"
Kova ikävä Timo Löyvää
Kolmannen Naisen tunnetuimpia kappaleita ovat Tästä asti aikaa, Hyvää ja kaunista, Valehtelisin jos väittäisin, Oi Suomen nuoria! sekä Äiti pojastaan pappia toivoi, Pauli Hanhiniemen Perunateatterin puolestaan Joki ja Siipeen jos sain.
Yhtyeen kitaristi, myös Movetron-yhtyeessä vaikuttanut sekä muun muassa Putous- ja Kokkisota-tv-ohjelmien tunnusmusiikit säveltänyt kitaristi Timo Löyvä kuoli 59-vuotiaana helmikuussa 2024.
– Tutustuin häneen sinä syksynä, kun menin Alavuden kirkonkylän ala-asteen neljännelle luokalle. Olimme kaverit aika pitkän aikaa, Hanhiniemi toteaa.
– Ja tuo bändihomma. On hedelmällistä, että pystyy tekemään uusia biisejä, kirjoittamaan lauluihin tekstejä ja menemään siihen mukaan. Siinä pitää luottaa.
Lue lisää: Kolmas nainen -yhtyeen kitaristi Timo Löyvä on kuollut
Hanhiniemellä ja Löyvällä oli elämässä pitkä vaihe, jolloin he olivat niin sanotusti samassa veneessä.
– Kyllä minulla on Timoa kovasti ikävä, laulaja toteaa liikuttuen.
– Olisin halunnut lukea Timon muistelmat. Hän oli verbaalisesti ihan hemmetin hyvä. Sen olisin halunnut nähdä, että Timo olisi kirjoittanut muistelmat.
"Olen kokeillut olla onneton"
Pauli Hanhiniemi on tehnyt tekstejä myös muille yhtyeille ja artisteille. Hän sai Juha Vainio -sanoittajapalkinnon vuonna 2007. Vuonna 2020 Hanhiniemi sai Erikois-Emma-palkinnon.
Onko Hanhiniemi onnellinen?
– Minä olen voittopuolisesti onnellinen, ihan sen takia, että olen kokeillut olla onneton. Se ei tuntunut hääviltä, hän sanoo.
– Mieluummin sitä sitten kaivaa itsestään esiin sen puolen, joka on onnellinen.
Pauli Hanhiniemi juhlii 60-vuotissyntymäpäiväänsä perjantaina 8. marraskuuta Tampereen Tavara-asemalla, jossa esiintyvät Kolmas Nainen, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri sekä yllätysnimiä. Konsertti on loppuunmyyty.
Lue myös: Pauli Hanhiniemi auttoi juopuneen Olli Lindholmin pulasta – maksoi hotellilaskun ja talutti autoon
Merkkipäivän kunniaksi julkaistiin Hanhiniemen itsensä kirjoittama muistelmateos Paulin Kolmas nainen (Docendo, 2024).
Laulajan elämään on mahtunut hienoja hetkiä.
– Otan aika tuoreen esimerkin. Minulla on melkein neljävuotias poika, joka saattaa joskus sanoa minulle, että ”Iskä, sä olet kiva”. Se on ihan parasta, Hanhiniemi hymyilee.
– Minulla on viisi lasta. Kyllä minusta tuntuu, että sieltä suunnasta ne kaikkein hienoimmat asiat tulevat.
Pauli Hanhiniemi vei kulttuuritoimittaja Visa Högmanderin itsensä ja Kolmannen Naisen synnyinseudulle Alavudelle ja esitteli itselleen sekä yhtyeelleen tärkeitä paikkoja. Katso video artikkelin yläosassa!
Artikkelia muokattu 24. lokakuuta 2024 kello 15.38: Pääkuva vaihdettu.