Keksintö on jäällä kulkeva menopeli, joka jaksaa kyydittää kaksi aikuista akkuporakoneen voimalla.
Pekka Manninen on kehitellyt itselleen jäällä kulkevan laitteen, jonka avulla pääsee liikkumaan helposti kalaan.
– Tein jo 40 vuotta sitten ensimmäisen version, mutta se ei kestänyt. Laitoin ajatuksen idealaatikkoon. Nyt kun jalat eivät kestä enää kävelyä samalla tavalla, niin idea syntyi. Tuolla ajelee hyvin pilkille. Suomessa ei luultavasti ole toista samanlaista.
Lue myös: Lisää luistoa suksiin ja tehoa aurinkopaneeleihin – Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät vettähylkivän panssaripinnoitteen
Kulkupeli on Mannisen mukaan tarkoitettu kalastusta harrastaville ihmisille tai muille jäillä liikkuville henkilöille.
– Voihan sitä myös hupiajelemiseen käyttää. Itsekin olen käynyt ajeluilla.
Monipuolinen keksintö
Laite on rakennettu kolmivaihteisesta polkupyörästä, rattikelkasta ja 60 litran peltitynnyristä. Moottorina toimii akkuporakone. Manninen kertoo, että yhdellä latauksella menopeli kulkee noin kaksi kilometriä. Hintaa kokonaisuudessaan tuli 200 euroa.
– Laite on kyllä parempi kuin osasin odottaa. Se menee helposti autoon, jotta pääsee kalareissuille. Aikuinen mies on myös istunut pulkan kyydissä perässä. Hyvin jaksaa laite kulkea.
Keksinnöstä on hyötyä muuhunkin kuin liikkumiseen.
– Akkuporakoneella voi porata reiän jäähän. Menee muutama sekunti irrottaa kulkupelistä se. Monipuolinen vehje, naurahtaa Manninen.