Pekka Pouta: Nyt tulee talvi eteläänkin – "Aikamoinen muutos"

5:16img
Pekka Poudan talvisessa sääennusteessa tehdään myös mielikuvaharjoitus tulevasta säämuutoksesta.
Julkaistu 09.11.2023 13:08
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Talvi tulee "tuhnun" viikon jälkeen.

Meteorologi Pekka Poudalla on talvisia terveisiä. Kuluva viikko on hänen mukaansa ollut etelässä niin sanottu tuhnuviikko, mutta käänne koittaa ensi viikolla.

Muutoksen rintama saapuu Suomeen kaakon suunnalta laajan matalapaineen muodossa. Se yhdistettynä pohjoisviimaan tuo talven eteläisempäänkin Suomeen.

– Tuo on aikamoinen muutos. Rapsakka, raikas ja jos maa tulee vielä valkeaksi, niin tuo on aika hieno säämuutos, mikä on tulossa, Pouta toteaa.

Lunta tulee koko Suomeen niin, että Pouta uskoo nollalukemien poistuvan tyystin lumensyvyyskartasta.

Lue myös: Pekka Pouta intoutui haarahyppyyn – syynä sään käänne

Lunta ja pakkasta

Idän ja kaakon suunnalle voi Poudan mukaan tupsahtaa viidestä kymmeneen senttiä lunta. Epävarminta lumen tulo on Porin ja Rauman suunnalla.

– Voi olla niin, että Etelä-Suomessakin päivät ovat läpeensä pakkasella.

Sääennusteessa artikkelin videolla nähdään myös mielikuvaharjoitus Hysni Ymerin MTV Uutisille keskiviikkona Porvoosta lähettämällä upealla ilmakuvavideolla.

– Ajatelkaa, ensi tiistaina tämä maa on valkea. Tuo maisema muuttuu täysin.

Katso videolta viikonlopun sää ja talvinen ennuste ensi viikolle!

Lähetä sääkuvasi tai -videosi meille osoitteessa mtvuutiset.fi/saakuvat.

Lue myös: Meteorologi Mäntykannas: "Kuukausiennuste on sitä mieltä, että talvi tulee takaisin"

Talvi on Suomessa märkä ja lauha – katso erityispitkä ennuste

Tuoreimmat aiheesta

Talvi