Pekka Pouta: Pahin edessä vasta huomenna

Lauantai-iltapäivä tuo mukanaan voimakkaita tuulenpuuskia ja sunnuntainkin osalta tuulitilanne on varsin mielenkiintoinen, kertoo Pekka Pouta.

Lämpötilaerot ja hiljalleen lähestyvä ukkosrintama tekevät viikonlopusta erittäin tuulisen.

– Kun aurinko lämmittää maan pinnan, lämpimämpi ilma kohoaa ylös. Näin ylhäällä oleva tuuli pääse paremmin pureutumaan maan pintaan, Pekka Pouta selventää.

Toisin sanoen, mitä isompi maan pinnan ja ylhäällä pyörivän tuulen välinen lämpötilaero on, sitä puuskaisempaa tuulta on luvassa.

Tästä syystä voimakkaimmat tuulet osuvat lauantai-iltapäivään, jolloin lämpötila on korkeimmillaan.

– Kovimmat tuulet kohdistuvat Perämeren rannikkoseudulle, Pouta varoittelee.

Poudan mukaan jo 15 metriä sekunnissa puhaltavat puuskat saattavat aiheuttaa tuhoja maa-alueella.

Puuskatuulien jälkeen ukkosrintama

Huomenna sunnuntaina edessä on vähintäänkin mielenkiintoinen tuulitilanne. Viikonlopun kovimmat tuulet saatetaan kokea, kun länsirannikolle muodostuu ukkosrintama.

Varsinaisen myrskyn tunnusmerkkejä viikonlopun tuulet eivät todennäköisesti tule täyttämään, mutta varuillaan kannattaa silti olla.

– Siinä voi ukkospuuska yhdistyä tähän voimakkaaseen etelävirtaukseen ja tilanne saattaa olla pahempi kuin mikä tämän päivän puuskatilanne on.

Lue myös:

    Uusimmat