Pelastusarmeijan joulupatakeräyksessä tavoitellaan miljoonaa euroa – joulupadat ilmestyvät kaduille perjantaina

pelastusarmeija joulupata LK
Pelastusarmeijan joulupata viime vuoden joulukuussa Helsingin Kampin kauppakeskuksessa.Lehtikuva
Julkaistu 13.12.2018 05:36

MTV UUTISET – STT

Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksen avajaisia vietetään tänään Helsingissä Lasipalatsin aukiolla. Helsingin Kansainvälisten joulumarkkinoiden kanssa järjestettävät avajaiset alkavat kello 10 aamupäivällä.

Pelastusarmeijan edustaja avaa keräyksen virallisesti kello 17.

Itse joulupadat ilmestyvät kaduille ja kauppakeskuksiin perjantaina ja pysyvät 23. joulukuuta saakka. Patapaikkoja on pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Tampereella, Turussa, Raumalla, Jyväskylässä ja Oulussa.

Joulupata-keräyksen tuotto jaetaan kotimaan vähäosaisille muun muassa ruokana, vaatteina ja lahjakortteina. Kunkin joulupadan tuotot jaetaan kyseisen padan paikkakunnalla.

Pelastusarmeijan mukaan viime vuonna joulupadan tuotto oli 930  000 euroa. Tämän vuoden tavoitteeksi ilmoitetaan miljoona euroa.

Lue myös: Mari ostaa joka joulu tuntemattomille lapsille tismalleen samat lahjat kuin omilleen: "En ole mikään enkeli, haluan vain helpottaa omaa pahaa mieltäni"

Tuoreimmat aiheesta

Hyväntekeväisyys